Kummallisen vaikeaa osaa olla toisinaan tuo pienen miehen elämä. Voisi melkein sanoa että eilinen kuului päiviin jolloin lapsen ei olisi kannattanut nousta alkuunkaan sängystä, vaikka toisaalta, siitäkö merkkinä sitten viime yö meni nukkuen levottomasti? Mene ja tiedä. Totean silti, että merkillisen kolisevaa oli meno eilen ja yöllä taas merkillisen kovaäänistä ja levotonta. Ensimmäiset pari tuntia aamulla meni vielä suht mukavasti. Ei ylimääräisiä kompurointeja, ei kiukutteluja tavaroille jotka ei totelleet pienen tahtoa, ei oikeastaan mitään normaalista poikkeavaa. Mutta sitten.

Kaveri tippui äidin paikalta sängystä pam vain, selälleen lattialle. Huuto oli sen mukainen, taisi tosin itsetunto saada lähinnä kolauksen ilmalennossa, ei niinkään tenava itse. Eipä aikaakaan kun kaverin jalat sotkeutui tämän juostessa keittiöön. Ja pam, silmäkulma suoraan keittiön penkin kulmaan ja tietysti se penkkikin oli jo valmiiksi pöydässä kiinni eli joustoa ei iskulle löytynyt tippaakaan. Mikä huuto! Onneksi penkin reunat on pyöristetty ja silmäkulma ei sentään revennyt auki mutta komea sarvi siihen nousi samantien. Tätä osumaa lohduteltiinkin sitten jo hieman pidempään kun sitä selkäkapsahdusta vaan arvaahan sen, kun päivä ei ole selvästikään suotuisa niin ei se ole.

Ei mennyt puolta tuntia itkun loppumisesta kun kaveri sotkeentui, oletan näin, uudemman kerran koipiinsa. Makkarista kuului järjetön itkuhuuto ja kas vain, kaveri oli kumauttanut huulensa auki vaatelipaston alareunaan. Olisiko tuo sitten kurkottanut jotain lelua lipaston alta, mene tiedä, mutta veri lensi ja huuto oli sen mukainen. Tässä vaiheessa aloin jo oikeasti miettiä vaahtomuovipehmusteita. Lapselle.

Nämä aamupäivän pariin tuntiin mahtuneet tölmäilyt aiheutti luonnollisestikin sen, että pikkumies ei ollut enää kovin hyväntuulinen. Ketutti selkeästi. Kaikki oli enemmän tai vähemmän vialla. Kunnes viimein ulko-ovi kävi ja yksi kerrallaan koululaisia alkoi valua sisälle. Mieli oli jo hieman parempi ja rutinointikin päätettiin lopettaa. Vaan niin. Iltapalalle tultiinkin sitten alarappuset kerien. Ja pam, toinen silmäkulma ovenpieleen ja tässä kohtaa on jo pakko tuulettaa, edelleenkään silmäkulma ei revennyt auki, kasvatti vain symmetrisen patin toisellekin puolelle kasvoja. Että näin. Hauskaa oli eilen meillä.

Yö olikin sitten joo, miten sen sanoisi. Tyhmä. Idioottimainen. Nämä helketin olympialaiset häiritsee minun nukkumistani, se on tosiasia jolle en voi mitään. Ukko tuijottaa niitä haukkana sängyssä niin myöhään kuin vähänkin vain saa silmänsä pysymään auki. Ja koska niissä puhutaan Suomea, niin telkkarissa on pakko pitää ääntä sen verran että sen kuulee. Myös sen vaimeamman puheen joka aina välillä korostuu kovaäänisemmäksi puheeksi selostajan intoutuessa jostain tapahtumasta. Jolloin ukkokin intoutuu jos ei muuta, niin ainakin hytkähtämään. Jolloin taas minä havahdun unesta. Nukahdan toki samantien takaisin, mutta silti. Inhottavaa!

Viime yönä siihen lisättiinkin sitten unissaan veljeään huutanut spede, unissaan äitiä huutanut spede ja unissaan päivän tapahtumia itkevä spede niin arvaahan sen. Ei ollut kovinkaan levollista meno. Voisin jopa sanoa, että aika turhaa touhua koko nukkuminen, minusta kun tuntuu etten ole oikeastaan edes nukkunut. No, elämä on. Ehkä ensi yönä nukutaan kuin tukit konsanaan, tai sitten ei, mutta ainahan saa toivoa.

Lopuksi siirryn vielä teinimarkkinoille toteamaan että jei, toinen aamu putkeen kun teini heräili itse! Saa nähdä onko teinistä silti tänään työharjoittelussa hengaamaan, tällä kun on toinen nilkka kipeytynyt suhteellisen pahasti. Ei usko nyrjäyttäneensä sitä tai muutenkaan kolhineensa, mutta niin vain tämä tuli eilen ontumalla kotiin. Iltaa myöten särky vielä paheni ja nilkka turposi silminnähden ja yöksi siihen laitettiin suosilla side tukemaan. Nyt aamulla jalka olikin parempi ja kesti astumista mutta jaa-a, epäilenpä että tuo olotila ei kauaa kestä. Töihin tuo nyt kuitenkin on lähdössä, minä kehotin menemään lääkäriin töistä käsin jos äityy vielä yhtä ärhäkäksi kun se oli illalla.

Ja nyt, siirryn pikkuhiljaa päivän askareisiin, niitä näet riittää vaikka muille jakaisi. Se on moro ja viettäkää mukava tiistai!