Ja vaikka vielä hurraa, jipijipi ja jiihaa! Olipa kuulkaa elämäni ehdottomasti paras hammaslääkärireissu IKINÄ! Miksi, oi MIKSI en ole aiemmin uskonut että hammaslääkäriin mennessä kannattaa ottaa se rauhoittava alle? Kysyn mä vaan. Ensinnäkin, paniikki joka iski heti kun sain ajan soitettua, katosi sen sileän tien kun nappasin puolikkaan diapamin. Puolikkaalla! No, ehkä tämä kertoo siitä kuinka usein olen käyttänyt lääkkeitä ja kuinka monesti (nolla kertaa jopa) mitään psyykeen liittyviä.

Olin siis täynnä hilpeyttä kun hammaslääkäriin menin. Joka sekin oli tosin ihan oma lukunsa, ajan varattuani, täristessäni kauhusta ja tuntiessani kuinka sydän ihan varmasti tulee juuri näillä näppäimin rinnasta ulos ja henkikin pakenee ruumiista, tai no paremminkin sitä ei tule vaikka kuinka kiskoisi, laitoin ukolle viestin että daa, slaagia pukkaa mutta sain kuin sainkin tilattua sen ajan niin mitäs se mies vastasikaan? "Milläs meet". Niin tosiaan, ukkohan oli ikäänkuin omalla autolla töissä. Kiva. Kiva kiva kiva!

Toisinaan se onni tosiaan potkii, ilman tuota toteamusta ja mutinaani ukon siskolle joka-aamuisen aamupuhelun yhteydessä siitä kuinka varmasti saan ihan kohta slaagin ja pökkään kun kädet hikoaa, henki ei kulje, päässä vippaa ja muutenkin olo on kamala ja lisäksi minulla ei ole edes autoa jolla mennä sinne lekuriin vaan joudun tarpomaan kahdenkymmenen asteen pakkasessa kiputilan valtaamana, en olisi tajunnut sitä mitä ukon sisko tajusi samantien. Otapa rauhottava. Kuten joskus hammaslääkäri on ohjeistanutkin. Kun et kuitenkaan sinne itse voi ajaa. Ja hei. Hän on lähdössä äitinsä kanssa kaupoille, josko samalla kyydillä.

Niin siis päädyin hammaslääkärin tuoliin, kerroin kuinka pirusti koskee paitsi sinne hampaaseen myös saman puolen poskeen ja kuinka se kipu tuntuu kaulallakin jo. Ja kuinka kamala kammo minulla on ja haluan kaikki puudutusaineet mitä talosta löytyy ja tiedän, hampaat on kaameessa kunnossa koska en uskalla sinne ikinä tulla vaan vetkutan ja vetkutan ja koetan välttää viimeiseen asti ja aivan satavarmana siellä hampaan alueella on jo megalomaaninen tulehduskin tämän kaiken vetkuttelun tuloksena.

Hammaslääkäri kuunteli tyylikkäästi vuolaan sepustukseni ja totesi, että hän on aina koettanut sanoa kaikille pelkopotilaille että ottakaa se rauhoittava alle, tiedä vaikka teillä olisi jopa hauskaa siellä hammaslääkärin tuolissa. Ja nythän rouva on ottanut vain puolikkaan ja on silti niin reipas ja pirtsakka ja uskalias joten jatkossakin, troppi naamaan! Tämän perään lekuri kurkkasi suuhun ja totesi että moro, painelepas suorinta tietä röntgeniin kuvattavaksi ja tule sitten takaisin, taitaa olla vähän isommat kuviot kyseessä kuin vain yksi äitynyt hammas.

Ja niinhän se sitten olikin. Tämän kaiken idioottimaisen vetkuttelun, ketkuttelun ja panikoinnin jälkeen voin todeta, että jos olisin ollut riittävän rohkea, riittävän fiksu ja riittävän hoksaavainen ja tajunnut napata vaikka sen pillerin alle ja painua hammaslääkäriin jo vuosi pari sitten, ei nyt oltaisi tässä. Ja tämähän taas tarkoittaa sitä, että tämä nyt äitynyt puoli osoittautui kuvien mukaan parempikuntoiseksi puoleksi kuin se toinen puoli suusta. Jossa tilanne oli huomattavasti pahempi jo ja joka äkäili aikansa joskus aikaa sitten ja on nyt asettunut ajoittain puolihuolimattomasti jotenkin omituisesti oireilevaksi kuten esim jumittanut leukoja välillä tai pamahtanut syödessä tai välillä tuntunut ihmeellistä painetta hampaiden alla. Varsinaista kipuilua kipuilua ei ole kyllä näkynyt.

Että näin toimii blondi jonka aivotoiminnan kammo on selvästi sumentanut. Koska olin kuitenkin kovin hilpeä, kiitos sen pillerin, ymmärsin toki tilanteen vakavuuden mutta en osannut olla vakava. Kas kun hammaslääkärikin totesi että ymmärrätkö nyt varmasti mitä hän sanoo? Että tähän kuntoon EI SAISI IKINÄ päästää kalustoaan. Ei ikinä. Ei vaikka olisi mikä kammo. Että tämä kunto on jo hengenvaarallinen. Että jos tämä tulehdus joka nyt on vallannut koko leukaluun, kiitos tämän nyt kiusaavan hampaan sekä siellä toisella, kivuttomalla puolella näkyvän kahden hampaan joiden kohdalla poisto on pakollinen, pääsee tästä jatkamaan etenemistään, niin seuraava kohde sillä on kurkku. Joka taas tietää sitä, että rouva makaa teholla letkuissa. Että ymmärtääkö rouva nyt ihan varmasti että tämä on vakavaa ja on varmasti vaikuttanut osaltaan jo rouvan yleisvointiinkin eli väsymykset, sormikipuilut ja jopa varvassäryt saattaa enemmän kuin hyvinkin liittyä tähän!

Ymmärsinhän minä. Jopa niin hyvin että vaikka olo oli hilpeä niin kysyin silti kuinka pian niistä voidaan sitten hankkiutua eroon. Ja niistä hankkiudutaan eroon muuten jo ensi ja sitä seuraavalla viikolla. Eli kahden viikon päästä olen kolmea hammasta köyhempi mutta toisaalta, leukaluu alkaa siinä kohtaa paranemaan, nyt määrätyllä hevosantibioottikuurilla kun se ei parane, tilanne vain rauhoitetaan niin ettei tulehdus pääse leviämään eteenpäin. Jei! Lisäksi pääsin suoraan hammaslääkärijonoon eli jei uudelleen! Ja viisastuin siinä määrin, että ensi viikolla hankin kyydin hammaslääkäriin ja takaisin ja nappaan taas sen hilpeyspillerin alle. Ja niin tulen toimimaan jatkossakin ja jumankekka, nyt koko kalusto laitetaan takuuvarmasti kuntoon!

Mutta niin. Löysi hammaslääkäri tulehduksesta positiivisenkin puolen. Koska tulehdus on niinkin messevä, tarkoittaa se käytännössä sitä, että nämä kolme hammasta jotka saa lähtöpassit, ovat kaikki valmiiksi irti leukaluusta. Eli poistaminen tulee olemaan helppoa. Kuten oli tänäänkin. Ja koska hammaslääkäri tajusi todella pelkopotilaan fiiliksen ja sen, että kukaan ei sitä pelkoa lähde liiottelemaan jos sitä ei oikeasti ole, tämä totesi suorilta käsin että laitetaan kolminkertainen puudutus. Joka toimikin sitten todella hyvin ja nopeasti. Ja kas, hammas oli irti hujauksessa. Ja tikitkin saatiin paikalle hujauksessa. Ja ensimmäiset antibiootitkin sain samantien, jo ennen kuin se puudutusaine ehti vaikuttaa. Ja kehoituksen syödä reippaalla kädellä buranaa koska se kipu ei suoraan lopu koska leukaluu on tosiaan tulehtunut, mutta ehkä jo muutaman päivän päästä antibiootit on tehneet siinä määrin tehtävänsä että kipua ei ole sen kummemmin.

Hampaanpoistokohtaakin voi kuulemma särkeä aika messevästi kun puudutus lakkaa mutta hei, eipä muuten särje! Tuntuu vain sellaista pientä jonkinlaista no, pehmeää kipua siellä. Ei mitään megalomaanista kuten ei muuallakaan leuassa nyt vaikka puudutus on jo loppunut. Arvatkaapa kuka sai siis julmetun annoksen positiivista kokemusta hammaslääkäristä? Arvatkaapa kuka on ihan valmis menemään uudelleen ensi viikolla sinne? Ilman että panikoi nyt jo kun tietää että se on edessä? Onhan minulla niitä taikapillereitä, nappaan sen alle ja jiihaa, menen riemusta pomppien. Pirulavita, voisiko koko maailmaa pussata? Mieli näet tekisi.

Ja nyt. Siirryn miettimään mitä uskallan syödä, mitään kuumaa kun ei saa tikkien takia vielä tänään popsia ja toisaalta, en jotenkin uskalla esimerkiksi leipää lähteä pureskelemaan kun jos se vaikka sitten aiheuttaa kipua sinne poistetun kohdalle. Taidan vetää tämän päivän jogurttia ja viiliä ja jos vaikka jonkun jonkun, no jonkun kylmäisen sileän syötävän keksisi. Se on moro ja viettäkää ratkiriemukas perjantai-ilta! Niin minä ainakin teen!