Muutakaan selitystä sille, miksi olen painattanut kolme päivää kuin päätön kana siivoilun ja raivailun parissa, en keksi. Se etiäinen taas johtui selvästikin siitä että eilen iltapäivällä, neljän aikaan, puhelimeni soi ja minua pyydettiin töihin pariksi päiväksi. No niin. Ohjaajan sijaisuus omalla koululla, ei hassumpaa. Sijaisuutta olisi saanut kyllä tehdä vaikka pidempäänkin mutta niin, maanantaina alkaa näyttö ja näyttöviikoilla ei sijaisuuksia saa tehdä. Höh.

Olen siis suuntaamassa työmaan suuntaan tänään. Reippain askelin, iloisin mielin ja kipeän selän kanssa. Eikä se selkä suinkaan ole ainoa joka olemassaoloaan tahtoo kivulla esitellä; sääret ja hartiat puhumattakaan etureisistä on tarkalleen samoissa kantimissa. Sitä se raaka nostelu, kantaminen ja riepotus teettää, niin se on. Sitä riepotusta, nostelua ja kantamista kun on riittänyt runsain mitoin kolmelle päivälle.

Eilen sain peräkärryn enää puolilleen romusta. Tosin sitä romua on vielä saunakamarilla, jonka poika 17v tuleekin siivoamaan vasta tänään, mahdollisesti puuvajassa ja takuuvarmasti pitkin pihaa josta aion roimia junnun majaviritelmät kaatopaikkakuorman jatkeeksi. Sisätiloissa sitä ei enää erikoisemmin ole, ei ainakaan yläkerrassa. Vaatehuoneessa saattaa olla vielä jotain mutta sitä en eilen illalla jaksanut enää penkoa.

Kahden 11-tuntisen raivauspäivän jälkeen päätin eilen lyödä hanskat naulaan sen puhelun myötä. Eiköhän se riittänyt, olinhan sentään aloittanut aamukasilta ja päässyt kokolailla tavoitteeseeni, toisinsanoen yläkerta on nyt täysin kuosissa samoin kuin meidän makkarimme. Se meidän makkari olikin pikamalli raivattavaksi kunhan alkuun pääsi. Se alkuunpääsy taas edellytti erinäisiä vääntöjä, kääntöjä ja rämäytyksiä.

Ensimmäisen niistä suoritin heti kun olin saanut junnun tarhalle. Köpöttelin yläkertaan ja otin pojan 15vee vanhan sängyn kiskonnan alle. Hieman vääntöä ja kääntöä ovensuussa ja kas, sehän sujahti mukavasti rapputasanteelle patjoineen päivineen. Rappusia tuo laski kuin vanha tekijä, hieman oli pakko jarruttaa sitä vauhtia, mutta ei aikaakaan kun sänky oli rappujen alapäässä. Rappujen alapäässä sänky sitten kanittikin.

Niin. Onhan siinä toki 90 asteen käännös reilun metrin tilassa, en väitä, mutta minähän EN ollut alkuunkaan suostuvainen uskomaan ettei sänky siitä käänny kokonaisena kunhan vähän vääntää, kääntää ja nostaa toisesta päästä. Aikani siinä huhkin ja olin jo luovuttaa kun tadaa, se tarvittu puoli senttiä löytyi! Hetkessä sänky oli olkkarissa odottamassa makkariin pääsyä, se kun taas vaati ensin kerrossängyn purkua ja makkarin totaalisiivoa muilta osin.

Olin kahden vaiheilla kipaisenko kerrosta ylemmäs siivoamaan yläkerran loppuun, pojan 15vee entinen huone kun odotti vielä totaalikäsittelyä ja junnun huone uutta imurointia, lattioiden pesua ja pölyjen pyyhintää, vai sittenkin ruuvimeisseli ja kuuskoloavain tanassa sen kerrossängyn purkutoimiin. Päädyin jälkimmäiseen eikä aikaakaan kun manailin tehokaksikon toimia. Ei, tällä kertaa en tarkoita spede-junnu-akselia vaan simppelisti ukko-speden kummisetä-akselia.

Mikähän hiivatin idea miehillä oli mahtanut olla kootessa kun olivat joka ainoan pohjasäleen ruuvanneet kiinni? Ja vielä kummastakin petistä? Argh! Akkukonetta tuli ikävä. Laskin yhteen yksi ynnä yksi; a. akkukoneen akku lataukseen, latausaika about tunti ja ruuvaamaan tai b. ruuvari kouraan, käsin ruuvausta säle säleeltä puolisen tuntia ja säleet irti. Vaihtoehto b voitti ja niinpä minä ruuvasin. Ja ruuvasin. Ja ruuvasin. Kunnes viimein, himppasen ennen puol kymppiä, sain kuin sainkin viimeisenkin ruuvin irti sängystä, säleet syliin ja pam, sängyn palasiksi. 

Junnu, joka meni vasta kymppiin kouluun, kantoi kerrossängyn osia tomerana kuistille ja minä kokosin työkaluja takaisin paikoilleen. Junnun lähdettyä kouluun otin ja siirryin kerrosta ylemmäs ja sopivasti samoihin tohinoihin ilmestyi teinikin paikalle. Teini ryhtyi keräämään junnun jälleen levittämiä legoja laatikoihin sillä aikaa kun minä imuroin, puunasin ja putsasin pojan 15vee entisen huoneen puolta. Pyykkitelineet paikoilleen, lipastot paikoilleen ja painonnostopenkki uusiin asemiinsa ja kas, se oli valmis!

Junnun huoneen imuroinnissa ja pesussa ei kauaa mennyt kun laitoimme teinin kanssa kimpassa hihat heilumaan eikä sitä aikaa karmeita kulunut enää rapputasanteen ja prinsessan huoneenkaan imuroinnissa. Lopuksi imuroin vielä yläkerran rappuset ja teini tuli perässä hinkaten raput kuosiin. Yhdentoista kanttiin yläkerta oli viimeistäkin piirtoaan myöten kunnossa ja pakko se on sanoa että tämä urakka on ollut todellakin kannattava ja mieltä ilahduttava.

Istahdimme kotvaksi kahville ja siirryimme kimpassa makkarin kimppuun. Siinä ei kuulkaa kauaa mennyt kun imuroin, pesimme kimpassa lattiat ja minä pyyhin pölyt, himppanen järjestettiin tavaroita oivemmille paikoille ja teini petasi paikoilleen asettelemani speden "uuden" sängyn. Lopuksi nakkasin ikkunan auki, josta tulikin mieleen että tänään täytyy muistaa tutkailla niitä ikkunan saranoita, ja tuuppasin oven kiinni.

Teini suuntasi kotia kohti muutama kaapin kätköstä kaivamani villapusero mukanaan ja minä tyhjensin pyykkikoneen ja nakkasin sen uudelleen päälle. Olipa kuulkaa riemullista ripustaa pyykkejä kuivumaan kun ei tarvinnut tippaakaan katsoa mihin painavan pyykkikopan asettaa. Suunnilleen yhtä riemullista kuin se ettei tarvinnut himppaakaan varoa askeliaan kun sinne pyykkitelineille suuntasi. Kyllä nyt kelpaa! 

Pidin ruoka- ja kahvitauon jonka jälkeen ukkokin palaili kotiin töistä juuri kun olin jälleen tyhjentämässä pyykkikonetta. Uusi koneellinen pyörimään, spedeä noutamaan tarhasta ja kas, lapsi ihasteli kotvan uutta sänkyään kun kotiuduimme. Niihin samoihin sanoihin soitteli kummityttökin, tämä oli laitettu hoitamaan kyselytehtävää junnun ja prinsessan toimesta, ja tiedusteli voisiko he tulla meille leikkimään. Varmasti arvaattekin vastauksen?

Pyykkiä lisää kuivumaan, spede tahtoi elokuvan päälle yläkertaan ja minä kuuntelin alakerrasta kuuluvaa oven kolahdusta. Junnu ja kummityttö ilmoittivat tulleensa vain pikaisesti käymään sillä junnu tahtoi tehdä läksyt ja he olivat aikeissa syödä himppasen välipalaa. Välipalan kielsin samantien, kello kun oli jo yli kolme ja minulla oli ruoanlaitto alkamaisillaan, ja niinpä nämä keskittivätkin kimpassa tarmonsa junnun läksyihin aina siihen asti kun ruoka oli valmiina.

Syötyään kaksikko säntäsi kummitytölle ja minä lappasin ranskalaisia ja nugetteja lautaselleni ja tokihan juuri silloin se puhelinkin soi. Työmaa kutsuu siis ja se on kiva se, onneksi torppa on jo tässä kunnossa kun on joten ehdin vallan hyvin pari päivää kuluttamaan työmaan lattioita. Tänään joudun tosin kesken päivän lähteä käymään keskustassa sillä prinsessalla on kuulokojeen korvakappaleen muotin otto mutta tuo ei kuulemma haittaa.

Loppupäivän minä sitten notkuinkin. Toki kiikutin edelleen pari koneellista lisää pyykkejä kuivumaan ja siivosin keittiöä mutta siinä se kokolailla olikin. Olo oli jokseenkin reporanka, jos näin voi sanoa. Toisaalta, mieltä piristi ihan mahdottoman paljon todeta että jösses sentään, talo on OIKEASTI jätevapaa. Poikien vaatekaapit ja vaatehuone jäi vielä huoltamatta mutta niistä löytyvät turhat vaatteet aion kiikuttaa suoraan UFFin laatikkoon joten ei väliä.

Hassua kyllä, ehdin siinä päivällä jo riemuita muutamasta ihan oikeasta vapaapäivästä, alkuviikkohan on mennyt paitsi raivatessa myös jännittäessä sitä joudunko lisäilemään vielä jotain siihen näyttösuunnitelmaan vaiko en. Puolen päivän kanttiin näyttösuunnitelma oli arvosteltuna moodlessa ja arvostelun perässä luki simppelisti "huolellinen kuvaus näyttötutkinnosta, mukavaa tutkintoa toivottelen". Oooh!

Ehdin jo siinä intoilla kotvan jos toisenkin siitä kuinka voin ihan OIKEASTI ottaa löysin rantein pari päivää mutta niin. Enpä minä nyt sitten otakaan. Toisaalta, samapa tuo. Jos suunnitelma ei olisi mennyt läpi niin olisin todennäköisesti joutunut kieltäytymään sijaisuudesta ja se olisi ollut huono juttu se, ihan takuuvarmaa kun on että kieltäytymiset johtaa siihen ettei niitä sijaisuuksia pahemmin kohta tarjotakaan.

Vaan jaa. Olenpa taas kirjaillut sanan jos toisenkin. Luulenpa että siirryn suosilla itseäni kuosittamaan, työmaalla kun ei ehkä parane näyttää ihan samalta kuin kotona vinttiä kolutessa. Se on siis moro ja viettäkää kivakivatorstai, minä pyrin takuulla samaan!