Niin voisi öitä kuvailla. Viime yönä olin hesessä. Tai mäkissä, jommassa kummassa, luultavasti hesessä koska se nyt sattui olemaan sittarin yhteydessä. Ei tämän meidän paikallisen sittarin, vaan kyseessä oli uusi sittari joka oli rakennettu johonkin päin Suomea korkean mäennyppylän päälle. Pelkkä hesessä oleminen nyt ei sinänsä ole sekopäistä, mutta sekopäistä lienee se, että minulla oli taikinat ja pihvit mukana ja siinä minä muun asiakaskunnan seistessä kassajonossa aloin paistaa itselleni ja ukolle hampurilaisia. Ketsupinottotasolla. Joka ei ollutkaan ketsupinottotaso vaan parila.

Voin kertoa että toimiani ei katsottu hyvällä etenkään johdon puolelta. Ensin viereeni kipitti todella mukava kassaneiti joka totesi ettei näin saa tehdä vaan tarkoitus on ostaa tuotteet siitä tiskiltä. Kassaneidin perään ryntäsi pukuun itsensä tärkännyt, sliipattu ja erittäin vihainen nuori vuoropäällikkö joka kantoi käsissään kakkaraa joka näytti enemmänkin kuivakakun omalaatuisen muotoiselta versiolta kuin uutuustuotteelta joka se oli olevinaan. Yritti väkisin mokoma työntää sitä minun suuhuni ja kassaneiti ei antanut. Eipä silti, vilkaisu siihen ketsupinottotasoon, joka siis ei ollut ketsupinottotaso vaan parila, sai minut pettymään pahanpäiväisesti sillä selvästikin hampparisämpyläohjeeni oli väärä ja parilalla ei muhinutkaan herkullisia sämpläreitä vaan älyttömän muotoisia kakkaroita jotka ei ottaneet kohotakseen niin millään.

Tästä hampurilaisselkkauksesta selvittyämme kassaneiti halusi tarjota meille ateriat, koska olimme olleet jotenkin erityisen cool uhmatessamme johtoa. Sillä välin kun hän lähti hakemaan niitä, onnistuin minä jotenkin liukenemaan rappuihin jotka vei seuraavan kerroksen liikeryppääseen. Sikäli raput oli hieman oudot että ne oli hyvin pienet kierreportaat, tai siis kapeat ja matalat mutta pirun pitkät. Jalassani sattui vielä olemaan piikkikorkkarit ja tottakai minä kompuroin rappusissa aiheuttaen naurunremakan teinipoikakatraassa joka kulki edelläni. Totesin vain että me vanhat olemme tällaisia kompuroita ja jotenkin teinilauma vaikutti kovin ymmärtäväisiltä ja tämän sallivilta.

Eipä aikaakaan kun olinkin jo kaupan pihassa ja ihmettelin ukon toimia. Tämä näet kävi kääntämässä auton sen mäennyppylän alapuolella ja koetti päästä takaisin kaupan pihaan mutta renkaissa ei ollut oikein pitoa. Eiköhän auto siis karannut tämän näpeistä ja osunut mäen alla parkissa olevan pakettiauton kylkeen. Pakettiautosta kömpi ulos tämän vanhin serkkupoika ja reilu vuosi sitten kuollut ystävämme jotka alkoivat tutkia voldemarin nokkapellin alustaa. Se kun ei enää käynnistynyt. Minä puolestani olin ehtinyt keekoilemaan niissä koroissa mäen alapuolella olevaan rakennukseen jossa oli lasten parkki ja joku grilli samassa. Tsai. Unen päätteeksi sain vielä ukon kanssa riidan aikaan ja painelin ovet paukkuen ulos liukastelemaan. Että näin. Taas on ollut yöllä menoa ja meininkiä. Ja tätä pitäisi jatkua vielä ensi maanantaihin jolloin kuurit loppuu. Mihin ollenkaan tulen vielä ehtimään.

Vaan niin. Eilen siivosin urakalla. Karsin yläkerrassa kaksi muovikassillista roinaa, imuroin, puunasin ja putsasin, sen perään vetäisin vielä alakerran kuosiin ja teinitiimi puristeli matot sillä aikaa kun pesin lattiat. Tänään ajattelinkin käyttää päivän lähinnä keittiöhommiin, otan suosilla sen asenteen että huomenna ei keittiössä juuri touhuta. Lääkekuurit aiheuttaa paitsi noita pimahtaneita unia, myös jatkuvan kuvotuksen joka saa minut tuntemaan sääliä niitä raskaanolevia naisia kohtaan jotka sitä potevat kuukausitolkulla.

Vartti lääkkeiden ottamisen jälkeen se alkaa ja kestää kuutisen tuntia ja voitte olla varmoja että sinä aikana ei tahdo millään saada mitään suustaan alas vaikka olisi kuinka nälkä. Vielä maanantaina kuvotusaikaa oli vain pari-kolme tuntia lääkkeiden ottamisen jälkeen, nyt lääkepitoisuus elimistössä alkaa ilmeisesti olla huipussaan ja kuvotus sitä myötä myös. Kuvotuksen mentyä minä syön, odottelen reilun tunnin ja otan uudelleen lääkkeet ja poden kuvotusta. Sillä minä eilen niin urakoinkin. Paras tapa itselleni suoriutua tuon tunteen kanssa kun tuntui olevan touhuaminen, auta armias kun istahti hetkeksi niin oksetusaalto kävi ylitse samantien. Hyi hittolainen.

Huomenna on sitten sormi ja varvas katsannon alla, niihin vaivoihin lääkekuuri ei ole auttanut. Päinvastoin oikeastaan, nyt on oikeankin jalan isovarvas alkanut äkäillä. Sormi on kipeytynyt entisestään mutta siitä syytän kovia pakkasia ja autoilua, kipu näet yltyi samantien kun ajelin silloin sunnuntaina tuolla kylillä ja ratti oli niin pirun kylmä. Saapa nähdä mitä lääkäri sanoo, en usko siltikään että hän niissä toteaa mitään sen kummempaa mutta lähetteen kokeisiin aion pyytää.

Huomenna on myös se hampaanpoisto nro 2. En ajattele sitä koska heti alkaa jännittää, hyi! Jos homma menee yhtä hyvin kuin tämä ykkönen meni niin jipii, tämä kolohan tuntuu suorastaan terveeltä. Ei kipua, ei vuotoja eikä mitään. Eniten kuitenkin hermoa rassaa kolme asiaa joiden suhteen en osaa päättää mikä on isoin rassaaja. Onko se hampaanpoisto nro 3 joka on ensi viikon torstaina. Lauantainahan on sitten ne siskon valmistujaiset jotka olen luvannut järjestää meillä. Entä jos se hampaanpoisto onkin se hankalin ja aiheuttaa kunnolla jälkivaivoja? Millä minä sitten suoriudun. Prkl.

Poliisilaitoskeikka. Tai paremminkin haastemiehellä käynti. Teinin se vuoden takainen renttupoikakaveri näet joutuu oikeuteen ja teinihän tulee olemaan yhtenä asianomistajana pojan lyötyä tätä. Tänään pitäisi mennä allekirjoittamaan rangaistusvaatimus (?) ja kuulemaan oikeudenkäyntipäivä ja ilmeisesti teini joutuu oikeudenkäyntiin asian tiimoilta kömpimään. Ja se kolmas joka on ehkä se isoin. Ukko saa tänään ne pään magneettikuvauksen tulokset ja kyllä, päänsärky ei ole hellittänyt koko tänä aikana. Toivottavasti se on vain se kysta joka sen aiheuttaa, kuten oletus on, tai muuten. Niin. En tiedä. Eihän sitä uskalla kunnolla edes ajatella.

Vaan nyt on pakko rientää herättelytoimiin, tämä on se inhottava aamu jolloin KAIKKI menee kasiin. Toivottavasti jään henkiin. Reps. Hauskaa keskiviikkoa kaikille ja se on moro.