Sellaiseksi minua olisi voinut eilen kuvata. Katselin ympärilleni ja totesin, että paljon on pyykkiä, paljon on kassien purkamista, paljon on järkkäilyä ja arvatkaapa mitä tein? Saatoin junnun kouluun, tuijottelin telkkaria, notkuin läppärin kanssa netissä surffaillen, laitoin ruokaa ja leikin uudella kamerallani. Että sellainen tehopakkaus täällä eilen touhusi. Vanha sanonta "minkä taakseen jättää sen edestään löytää" pitää valitettavasti paikkansa eli tänään irkku ei sitten notkukaan, ei telkkarin ääressä sen enempää kuin läppärinkään kanssa.

Niin, minulla tosiaan on uusi kamera ja voi kuulkaa, kyllä olen ollut riemua täynnä. Vanha digikamerahan sanoi jo keväällä sopimuksensa irti ja rippijuhliin lainasin siskon kameraa. Koska siskoni on, kuten monesti aiemminkin olen todennut, erittäin shoppailuhullu persoona ja lisäksi yksi avuliaisuudessa höveliäimpiä ihmisiä joita tiedän, niin eiköhän tämä kiikuttanut irkulle oman digikameran kuultuaan miksi sitä kameraa lainasin.

Siskon kamerahistoria on irkusta jotenkin hassu. Aikanaan sisko osti digikameran suunnilleen heti kun ne markkinoille tuli. Kamera oli luonnollisestikin kookkaampi kuin nämä nykyään kaupan olevat ja jossain vaiheessa siskon oli suorastaan pakko ostaa sellainen pieni, sievä ja näppärä digikamera tilalle, kas kun sen ison näyttöruutuun oli tullut tumma reunus. Reunus ei tosin haitannut millään tavalla kuvien ottamista, kuten tämänkin blogin kuvista olette varmasti huomanneet mutta ihmiselle joka ei pidä edes pienistä kauneusvirheistä se oli luonnollisestikin kauhistus ja hyvä syy uuden kameran hankintaan. Niinpä irkku sai ensimmäisen digikameransa ikinä kun sisko kuuli ettei sellaista ihmettä tässä talossa ole.

Tämä tapahtui siis suunnilleen samoihin aikoihin kun irkku aloitteli tämän blogin ja hyvin on kamera toiminut. Kunnes se tosiaan hajosi keväällä, tai ainakin lopetti kuvien ottamisen. Näyttöruutu näytti aina vain pimeää vaikka irkku koetti mitä joten uskottava se oli, tiensä päähän oli canon suoriutunut. Sisko siis lainasi uutta kameraansa rippijuhliin, irkku tosin ei tiennyt että puhutaan ihan oikeasti uudesta kamerasta. Ei ennen kuin kerrottuaan siskolle kuinka se antiikkicanon, kuten sisko sitä ihan ekaa kameraa kutsui, oli sanonut sopparin irti.

Se oli kuulkaa kaksi päivää ja irkulla oli uusi digikamera. Tai niin, ei uutta mutta irkulle uusi. Kas kun sisko oli joutunut ostamaan uuden koska se antiikkicanonin seuraaja oli hajonnut. Särki ja rikki vähintään, sillä kun ei voi ottaa kuvia jos ei zoomaa ihan himpan verran kuvaa, linssinsuojus kun jää ilman zoomia ihan pieneltä osaltaan peittämään yhtä kulmaa kuvassa. Zoomilla kyseinen ongelma katoaa heti, eikä sitä zoomia tarvitse todellakaan kuin suunnilleen näyttää kameralle. Kyllä nyt kelpaa!

Irkun uusi canon on pieni ja sievä kuin digikamerat tänä päivänä tuppaavat olemaankin ja toimii kuin unelma. Ja muistikorttikin on, tottakai kun siskon hankinnoista kysymys, jumalattoman kokoinen eli ensitöikseen irkku tyhjensi kuvat kamerasta ja totesi niitä olevan vaatimattomasti hieman vajaan 400 ketaletta sisässä. Ja varmasti arvaattekin mitä sitten tapahtui?

Jep jep, nyt irkulla on, jos tarkkoja ollaan, kaksi toimivaa ja hyvää digikameraa. Kas kun poika 15v päätti eilen perehtyä siihen antiikkicanoniin kunnolla ja aikansa säädettyään totesi että täähän toimii. Säädöt oli vain aivan vituroillaan. Että sellainen irkku ja irkun sisko ja irkun kamerointikeikka täällä. Nyt on digikameraa vaikka muille jakaa. Saa nähdä kuinka kovin hauskaa siskolla tuleekaan olemaan kun hän kuulee tästä, sisko kun on tottunut siihen että irkku on se joka räplää ja testaa kaikkea ja jos on pienikin mahdollisuus loihtia kapine toimivaksi niin irkkuhan sen saa aikaan. Tällä kertaa irkku ei räplännyt ja tulos on tämä. Kahden kameran loukussa ollaan.

Tänään on sitten SE päivä. Junnu menee ilman äitiä tai isää kouluun ihan itsekseen. Eilenhän irkku antoi, pelko persiissä suunnilleen, junnun tulla koulusta ilman saattajaa. Onneksi asumme juuri täällä ja onneksi olemme asuneet iät ja ajat juuri täällä, katselin ikkunasta kotiin kävelevää junnua jolla oli seuranaan pojan 13v koulukaveri samalta tieltä. Tänään junnun seurana matkassa onkin paitsi poika 13v myös prinsessa, he kun menevät kaikki kahdeksaan. Kotiin junnu käveleekin sitten mitä luultavimmin ihan itsekseen, tai ehkä naapurin pojan kanssa jos tämä pääsee samaan aikaan. Tässäkö se varsinainen lapsuus lapsuus oli, yhtäkkiä irkku huomaakin että junnu on kasvanut koululaiseksi eikä tarvitsekaan enää äitiä kulkemaan vierellä joka paikassa?

Huomenna ukolla on jälleen lääkäri, tällä kertaa liikeradat on tutkinnan alla. Maanantaina hierojalla koko kyseisen firman henkilökunta nautti kuvanäytöksestä eli paitsi hieroja, myös fysioterapeutti ja ketä muita siinä sitten olikaan ollut, tuijotti ukon magneettikuvia. Yhteinen diagnoosi sakilla oli tulehdus, jossain syvällä lonkassa. Olivatpa nuo onnistuneet jopa näyttämään ukolle kuvasta kaksi nikamakohtaa joista ukolla puuttuu täysin neste mikä siellä pitäisi olla. Reumalääkäriä olivat suositelleet kuvien katsojaksi, ortopedi ei kuulemma ole aivan näiden juttujen ekspertti. Mitään hoitoa siihen ei kaiketi ole, ainoastaan aika korjaa vaivan. Irkkukaan ei ollut varma pitäisikö itkeä vai nauraa kun yhteistuumin olivat vielä todenneet, että jos kolmenkaan kuukauden päästä ei tunnu yhtään paremmalta niin kannattaa huolestua.

Hitto johan tässä on reilu kolme viikkoa mennyt ukon kipuillessa ja maanantaina tällä on edessä paluu töihin. Jonne tämä muuten aikoo mennä, ihan vain siksi että saa lomaltapaluurahat. Veikkaan että tuo käynti ei kestä kuin sen yhden päivän, mies joka ei kykene kunnolla tekemään mitään ilman julmettuja särkyjä ei voi olla työkuntoinen. Eipä silti, ei tuo itsekään usko kykenevänsä töissä olemalla olemaan, johan pelkkä työmatka saa aikaan niin kovat säryt että niitä ei usko itse erkkikään.

Vaan nyt irkun on pakko päättää tämä pälinänsä tältä erää. Koululaisia on heräteltävänä viisi ketaletta, jokainen heistä menee kasiin. Ja kun saan viimeisenkin ovesta ulos alan tosissani suorittamaan äidillisiä ja kodinhoidollisia tehtäviäni, hermohan tässä menee kun kämppä on kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Nyt se on moro ja viettäkää mukava keskiviikko!