En myönnä että itse koulu jännittäisi nyt himppastakaan mutta sen sijaan voin todeta että hieman jännittää mahdanko ehtiä valitsemallani linja-autolla ajoissa paikalle. Pitäisiköhän sittenkin mennä himppasen aiemmalla? Hmmm. Toisaalta, se himppasen aiemmin paikalla oleva on sitten paikalla jo parikymmentä minuuttia ennen valitsemaani ja se on kuulkaa paljon se. Ehkä pitäydyn aiemmassa suunnitelmassa ja tosiaan hyppään bussiin joka jättää minulle parikymmentäminuuttia aikaa siirtyä keskustorilta TAKKille. 

Tämä aamu alkoi kaksijakoisissa tunnelmissa. Toisaalta olen mahdottoman helpottunut siitä että Karoliina on viimein löytynyt eikä jää ikiajoiksi kateisiin kuten esim Raisa tuntuu jääneen ja silti. Nämä etsinnät on olleet jotenkin niin lähellä sydäntä koko tämän ajan että melkein itkettää. Järkyttävän surullinen päätös nuorten illanvietolle, aivan mahdottoman surullinen. Ja kuinka järkyttävän surullista ja piinavaa aikaa tämän lähimmäiset on joutuneet elämään viimeisen reilun kuukauden. Kunpa voisin lähettäisin heille aimoannoksen voimaa kestää tämä menetys.

Taidan olla ajattelematta asiaa nyt, eihän se suremalla muutu miksikään eikä aikaa voi kääntää taapäin. Ehkä otan vaarin äidin neuvosta; anna hevosen surra sillä on isompi pää. Älkää kysykö mikä sananlasku tuo on, se nyt oli yksi äidin lempineuvoista teini-ikään ehtineille, sydänsuruissa kärvisteleville tyttärille. Henkkoht olen pitänyt aina kovin epäreiluna sitä että hevosenkaan nyt pitäisi surra.

Samaista neuvoa olen aika-ajoin viljellyt omille lapsilleni mutta jotenkin minusta tuntuu ettei siinä ole oikein päätä eikä häntää eikä vallankaan mitään mikä oikeasti lohduttaisi. Tällä hetkellä kyseiselle sananlaskulle ei ole edes käyttöä, ennemminkin olisi tarpeen käyttää sananlaskua "minkä taakseen jättää sen eestään löytää" sillä minä en nyt ole alkuunkaan varma olisinko vihainen itselleni vai teinille vai varoiksi vähän molemmille.

Teinihän on viettänyt suuren osan tästä viikosta kaverillaan, sillä samalla jonka kämppikseksi on muuttamassa. Sitä ennen teini vietti maanantain ja tiistain välisen yön sen entisen poikaystävänsä isän kämpillä poikaystävän luona. Onneksi tämä kylä on täynnä pikkulintuja jotka lipsauttelee minulle asioita miten sattuu, kuten nyt eilen illalla sen että teinin ex-poikaystävä oli sanonut yhdelle näistä pikkulintusista että minä olen sanonut teinille että tämä saa luvan muuttaa pois kotoa jos alkaa uudelleen olla pojan kanssa.

Ilmanko! Eilen teini näet tosotti kaverinsa kanssa kuinka aikovat tänään mennä tekemään vuokrasopparin uudemman kerran niin että teinillekin tulee omansa. Samainen pikkulintu näet lauloi eilen siitä kuinka teini oli ilmoittanut poikaystävälle (kai se sitten on taas poikaystävä?) että hän muuttaa viikonloppuna pois kotoa. Tätä ilmoitusta ei tosin ole minulle asti vielä tullut joten minulle tämä tuli himppasen puuntakaa, etenkin kun tiistaina kysyin että alkoiko he jo olla uudelleen yhdessä.

Moni teinin sana ja teko kloksahti nyt kuin yksi yhteen tämän viikon osalta. Ilmanko tämä on taas kulkenut puhelin kourassa pitkin pihaa tai sulkeutunut omaan huoneeseensa. Ilmanko tämä on ollut puolet ajasta omissa maailmoissaan. Ilmanko tämä ei ole ehtinyt jutella minun kanssani oikein sanaakaan. Se mikä tässä minua kiukuttaa on se että ilmeisesti teini on kertonut omaa kärjistettyä versiotaan poikaystävälle minun sanomisistani.

Minähän sanoin teinille että sitä poikaa en tänne enää sitten tahdo keekoilemaan kertaakaan, siitä että teinin pitää muuttaa pois jos tahtoo pojan kanssa olla en ole kyllä kuullut itse sanoneeni sanaakaan. Ja miksi, oi miksi, teinin pitää olla niin yksisilmäinen ja suoraan sanottuna idiootti! Poikaystävä jätti tämän niin sikamaisesti ja juuri sellaisena ajankohtana että ei ole vaikea edes arvata että tämä oli laskenut kuinka teini myy matkansa polkuhintaan poikaystävän kaverille!

Eikä vielä sekään mutta nyt kun poikaystävä on palannut reissustaan on kai kaikille selvää ettei tällä ole juuri nyt muutakaan tekemistä kuin pitää teiniä taas löysässä narussa sillä ilmeisesti tunkua tämän repsikan paikalle ei ole ollut ennen eikä jälkeen reissun. Minua ketuttaa ja risoo ihan mahdottoman paljon tämä! Ja tottakai poikaystävä aloitti tämän teinin perheestään vierottamisenkin samantien, tämä kyseinen pikkulintu kun on poika 17v jolle poikaystävä on ollut kuin silkkaa hunajaa sen jälkeen kun erosi teinistä.

Niin silkkaa hunajaa että eilen tämä oli tarjonnut pojalle kyytiä ja hakenut tälle vieläpä tupakkaa samalla reissulla vaikka aiemmin tämä on aina pyytänyt maksun jopa parin kilsan matkasta ja ilmoittanut suorastaan huutaen kuinka hän ei alaikäiselle hae mitään. Onneksi poika 17v on viisaampi näissä jutuissa, tämä totesi eilen että ilmeisesti poikaystävä tahtoo hänet puolelleen mutta hän ei oikein pitänyt siitä että tämä selvästikin toivoi pojalta 17v yhtenevää mielipidettä siitä että teinin äiti on suunnilleen pska ihminen. Argh!

Ja nyt äkkiä pois tämän asian mietinnöistä, muuten alkaa vaan ketuttaa niin että menen naama mutrulla sinne kouluun tänään. On täällä mukavampiakin uutisoitavia asioita kuten nyt se että poika 17v otti ja meni kihloihin eilen. En jaksa uskoa moisen kestävyyteen vaikka kuinka tiedänkin omassa lähipiirissä olevan kolme pariskuntaa jotka ovat aikanaan menneet yhteen rippikouluikäisinä ja ovat vielä nytkin, eläkeiän lähestyessä, yhdessä ja onnellisia. Toivon toki että näin kävisi mutta niin. Olen kovin skeptinen näissä jutuissa.

Miniäkokelas on ainakin paras mahdollinen, minä pidän edelleen ihan sataa tästä! Eikä tämä ole edes ainoa mukava uutinen, me kävimme tosiaan eilen katsomassa sen Autot kakkosen. Toteanpa nyt että puheet elokuvan pelottavuudesta ovat kovin liioiteltuja ainakin mitä tulee meidän tenaviin. Spedellehän tämä oli eka kerta ikinä elokuvissa ja kuulkaa, kyllä se pelottavin osa koko hommasta oli ennen kuin elokuva edes alkoi.

Ensin pelättiin sitä kuuluuko salissa kuinka kova ääni, spede kun ei pidä karmean kovasta äänestä tulee sitten telkkarista, radiosta tai vaikka ympäristöstä. Sen jälkeen pelättiinkin sitä kun valot himmeni eikä ruudulla vielä näkynyt mitään. Näitä molempia pelkoja hoidettiin pitämällä tiukasti isin käsivarresta kiinni ja painamalla kasvot isin kainaloon. Vaan annapa olla kun mainokset alkoi pyöriä kankaalla. Tsiisus!

Lapsi oli haltioissaan! Hyvä ettei tuo ratkennut liitoksistaan. Ja elokuva itsessään! Lapsi vuoroin seisoi ja vuoroin istui silmät nauliutuneina kankaaseen. Elokuvakokemus tuntui olevan pojalle ainutlaatuisen upea, enpä muista koska lapsi olisi viimeksi ollut niin pitkää aikaa lähes täysin aloillaan. Totesimmekin että voimme toistekin viedä koko katraan elokuviin sillä spede osasi käyttäytyä vallan mainiosti teatterissa. Ou jes!

Itse en leffasta pitänyt yhtä paljon kuin aikoinaan pidin ykkösosasta, tässä tosiaan oli sitä ryminää, pauketta ja James Bond-tyylisiä tapahtumia mutta silti, ihan hyvä se oli. Saattaahan se olla että joku hyvinkin herkkä lapsi leffaa pelkää että sikäli ymmärrän miksi siihen on annettu suositukseksi 5v mutta rämäpäisille lapsille leffa uppoaa kyllä kuin häkä, väitän mä. Seuraavaksi taidamme ottaa listalle Smurffit, mikäli siis joudamme leffaan ennenkuin sen teatteriesitykset loppuu.

Jahas. Nythän on kuulkaa niin että taidan vähitellen lopetella tätä postausta. Toteanpa vielä tähän loppuun että eilinen vapaapäivä vilahti ohi kuin ralliauto konsanaan, aamulla reippailin speden tarhaan, sen jälkeen reippailin itse kaupalle ostamaan kakkuaineita kaverin lapsen synttärikakkuihin ja pam, hetken kuluttua kiipeilinkin jo seinille. Viikko takaperinhän tein kaksi gluteenitonta hyydykekakkua ja ne onnistui vallan nappiin mutta eilen...

Huoh. Keksilaadulla on tottatosiaan väliä, lähimarketissa kun ei ollut niitä digestiven-tyyppisiä gluteenittomia keksejä vaan tilalle jouduin ottamaan kolakeksejä, ts vaniljakeksejä. Hetken tunsin itseni jo voittajaksi, keksin näet helpommankin tavan murustella ne gluteenittomat keksit kakkupohjaan. Gluteeniton keksi on näet kovin kovaa laatua, ihan turha edes kuvitella että lihanuijalla, käsin painelemalla tai tehosekoittimella saisit niitä kovin hyvin murskattua. 

Minäpä paukutin vasaralla ja että muuten toimi. Ja siitä se htti sitten alkoikin, siis siitä kun kippasin keksimurujen sekaan rasvaa. Tsiisus! Liekö kolakeksit sitten niin paljon kosteampia jo valmiiksi mutta tulos oli kakkutaikinamainen rasvakeksimössö tai ehkä jopa -velli. Prkl! Ja koska minulla ei ollut eilen sitä autoa niin jokaiselle lienee selvää että pikapikareissua kauppaan oli turha edes ajatella vaan sekin olisi ollut taas ihan oma ajankulutuksensa. 

Niinpä tein ensin ne gluteenittomat kakut, digestivet kun toimi onneksi ihan normaalisti. Teini ja tämän kaveri toi tullessaan minulle lisää niitä gluteenittomia keksejä ja totta tosiaan, koostumusta sai muutettua mutta tyytyväiseksi en itseäni voi parhaalla tahdollanikaan sanoa. Jatkossa, jos ja kun gluteenittomia teen, tulee pohjakekseinä toimimaan ihan tasan tarkkaan ne gluteenittomat, digestiveä muistuttavat, teekeksit, ja enää koskaan ikinä en hairahdu mihinkään muihin gluteenittomiin, oli mikä oli!

Noin. Angstit on purettu tältä aamulta joten nyt siirryn suosilla tutkailemaan oliko aamulehdessä muitakin uutisia kuin Karoliinan löytyminen ja venäläisen kiekkojoukkueen joukkokuolema. Kai siellä jotain hyviäkin uutisia on, jos ei muuta niin ainakin Fingerpori? Oikein mukavaa torstaita kaikille ja se on moro!