Katkeamaton seitsemän tunnin yöuni. Irkku on kuin uusi ihminen, vanhoissa kuorissa tosin. Kukaan ei herättänyt, mieskin tajusi nukkua ja olla hiljaa, ja se jos mikä on tältä saavutus. Aina välillä olen miettinyt, että miten kaksi niin erilaisella luontaisella vuorokausirytmillä varustettua ihmistä saa edes jotenkin sovitettua yhteiselon ilman, että toinen on karheana toisen nukkuessa aamulla pidempään ja toisen taas kuukahtaessa poikkeuksetta, kun toinen olisi vielä vaikka missä vireessä. Irkku on aamuihminen, ukko ilta. Ihmeen hyvin silti homma toiminut.

Ja sitten onkin pakko mennä asiaan, joka ei millään tavalla liity nukkumiseen. Saati vuorokauden rytmiin. Pakkopulla-blogissa oli aiemmin juttua kouluruokailusta ja siitä, kuinka osa lapsista ei pidä koulun ruoasta. Totta, ei kaikki pidä kaikesta. Ja kyllä, irkkukin on pitkälti sitä mieltä, että lasten toteamus lähes ruoasta kuin ruoasta "tää on pahaa" on pääsääntöisesti vanhemmilta lähtöisin. Itse olen pyrkinyt opettamaan lapseni siihen, että jos jostain ruoasta ei pidä, silloin käytetään sanontaa "minä en pidä tästä". Koen kovin typeräksi sanamuodon "tää on pahaa". Lapsille sen toki sallii, mutta jos aikuinen käyttää samaista sanamuotoa, niin minusta se osoittaa jonkinasteista typeryyttä. Ja etenkin jos sanamuotoa käytetään ruoasta joka ei ole oikeasti pahaa (ts kokki ei ole vahingossa lurauttanut sekaan kiloa suolaa tai purkillista pippuria) tai jos sitä käytetään lasten kuullen.

Okei, erittäin paljon kuulee myös kuinka aikuiset ihmiset tuumii sairaalaruoan olevan pahaa. Irkku on varmaan jotenkin todella omituinen ihminen, mutta irkusta sairaalaruoka ei ollut pahaa. Erilaista toki kuin irkun kotiruoat, mutta ei pahaa. Jotkut jopa sanovat sen olevan mautonta. Irkku ei suostu allekirjoittamaan tätäkään väitettä, koska irkku toivoi välillä ruoan olevan vähemmän maustettua. Mutta siis, takaisin siihen kouluruokaan ja lasten ruokailuun.

Lapsihan oppii hyvin pitkälle makutottumuksensa kotoa. Ensin äidinmaidossa, sitten muun perheen kanssa ruokaillessa. On lapsia jotka eivät pidä esimerkiksi kalasta. Hitto, meilläkin niitä lapsia on pari. Ei irkku itsekään ole mikään kalafani, ainoat irkun makuun olevat kalat on pakastekala, tonnikala ja ex-apen savustama lohi. Ja koska irkku ei pidä kalasapuskoista, ei niitä juuri tule tehtyä. Kun ei ukkokaan niitä syö. Exä piti, ja tämän kanssa niitä tuli joskus kokkailtua siitäkin huolimatta, että irkun makuaistiin ne ei sopinut. Kolme vanhinta lasta ovat tottuneet kalaruokiin koska isän kanssa niitä syödään, samoin kuin isän äidin luona. Ja he myös pitävät kalasapuskoista erittäin paljon.

Näistä parista lapsesta jotka ei kalasta pidä, kumpainenkin syö silti ilolla kalapuikkoja ja tonnikalaa. Ja kappas, prinsessa on oppinut syömään muitakin kalaruokia koulussa. Nähtiinpä meillä sekin ihme, että junnu, joka ei siis myöskään pidä kalasta, veteli innolla kalasoppaa ja tuumi, että hyvää "valkoista lihaa". Jos irkku olisi sanonut tälle, että se valkoinen on kalaa, olisi poika ottanut suoraan ennakkoasenteen "pahaa, en syö". Koska kyseessä olikin valkoinen liha, niin sitähän maisteltiin innolla. Ja todettiin varsin hyväksi.

Myönnän ilomielin senkin, että meillä ei mitenkään kamalan monipuolinen ruokatarjoilu ole. Luulen, että lähes kaikissa lapsiperheissä ruoat pyörii suunnilleen niiden suosikkien parissa, niiden joita tietää jokaisen lapsen syövän. Jonkinlaista laajakirjoisuutta pyrin kuitenkin ruokien suhteen harjoittamaan, pelkkä makaroni ei pitkälle vie. Ikinä en kysy lapsilta harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, mitä nämä haluavat syödä. Minusta se ei ole lapsen tehtävä päättää mitä ruokana on. Se homma kuuluu sille, joka sen ruoan tekee. Tiedän myös perheitä, joissa ruoka on pelkkää makaronia ja ranskalaisia, koska lapset halusi niitä. Lienee turha silloin ihmetellä, miksi kaikki ruoka, joka ei ole äidin keittämää makaronia tai uunista putkahtaneita ranskalaisia, on näiden lasten mielestä pahaa. Ja juuri nämä lapset jotka on kotona saaneet päättää mitä syödään, ovat useimmiten niitä, joiden mielestä tarhassa ei ole mitään syötävää välipalan porkkanaa lukuunottamatta ja joiden mielestä kouluruoat ovat kauttaaltaan pahoja. Aika harvassa koulussa saati tarhassa ruokana on makaronia ketsupilla tai ranskalaisia perunoita.

Kolmevuotias lapsi ei ole mielestäni kykenevä päättämään, sen enempää kuin muutamaa vuotta vanhempikaan, mitä äiti kokkaa. Jos lapsi ei pidä jostain ruoasta, sitä kannattaa kokeilla silti uudemman kerran jossain vaiheessa. Ja jälleen uudestaan. Ja vielä kerran. Jos joku ruoka ei maita siksi, että siinä on sipulia, ei liene järkevää sanoa lapselle että siinä on sipulia. Ja kaikista isoin virhe irkun mielestä on tarjota lapselle makupalaa tai voikkoa jos tavallinen sapuska ei kelpaa. Jos ruoka ei kelpaa, niin se on voi voi, ja seuraava sapuskatarjoilu on välipala-aikaan tai iltapala-aikaan tai miten nyt onkaan. Terve lapsi ei tasan tarkkaan nälkään kuole jos on vaikka sitten muutaman päivän syömättä. Ja nyt irkku puhuu leikki-ikäisistä lapsista, ei vauvoista eikä taaperoista.

Ai kauhia kun tuli moraalisaarna, ymmärsitte kai silti pointin. Nyt irkun on pakko todeta, että se on moro jälleen, junnun eväiden teko odottaa.