Kappas kummaa. Sen verran tuota räntää taivaalta vihmonut aamuyön aikana että maakin on valkoinen. Ja lisää näyttää tulevan. Niin hullua kun näin on sanoakin, sanonpa silti, hyvä juttu. Oli se sitten vettä tai räntää, niin lopputulos on sama. Katupöly laskeutuu, eli junnun olo helpottaa, ja toiseksi, nurmikko alkaa vihertämään. Nurmikon viherrys nyt on toisaalta ehkä huono juttu, ruohonleikkuri kun on rikki. Tai no, rikki ja rikki, leikkuri toimii mutta aisa on poikki toisesta sivusta.

Ihmeellisen virkeä olo, vaikka pitkästä aikaa heräsinkin vasta kellon soimiseen kuudelta. Pääsääntöisesti olen herännyt iät ja ajat omia aikojani ennen kuutta... Kello olisi ollut kyllä soimassa mutta unta ei vaan ole riittänyt, ei vaikka olisin mennyt myöhemmin nukkumaan. Alun väsymys on täysin tipotiessään, tilalle on astunut duracel-pupu joka maalaisi vaikka talon ohimennen, jos vaan uskaltaisi. Edelleenkään en uskalla kovasti häärätä, supistelut alkaa oitis kun hiemankin enemmän touhuaa tai hiemankin raskaampaa. Ärsyttävää.

Se olisi sitten taas perjantai. Taas. Jälleen. Aina on perjantai tai maanantai. Kummallista. Mies menee viikonlopuksi ylitöihin, saman aikoo tehdä seuraavana viikonloppuna, silloin kun on sitten vappuaatto ja vappupäivä vapaata eli ehtii nauttimaan kahdesta vapaasta ilman viikonloppuakin. Vaikka onko tuo sitten nauttimista, jos on parin viikon yhtämittaisen työrupeaman jäljiltä väsynyt... Tiedä häntä.