Eilinen työpäivä. Jonkinlainen rytmi tekemisessä alkaa lapsen kanssa löytyä, olkoonkin että se tekeminen on vielä pitkälti väritä-liimaa-leikkaa-muotoista. Mahtui siihen tosin äikän tehtäväkirjaakin sekä pätkä matikkaa, joten ihan pelkkää leikkiä koulu ei eilen ollut. Olisiko osasyy siihen se, että juttelin pitkin päivää koululaisuudesta lapsen kanssa, siitä mitä se on. Tänä aamuna koetan kaivella lapselle matikan monisteita, koin näet totaalipositiivisen yllätyksen tämän kanssa matikantunnilla.

Opettaja määräsi tarkalleen mitä lapsen pitää tehdä matikankirjasta ja lapsi huusi kuuluvalla äänellä EI! sillä olin näyttänyt tälle aiempaa laskutehtävää johon liittyi värittämistä. Ilmeisesti se aiemmin näytetty tehtävä olikin sitten se porkkana, sillä hetken lasta siliteltyäni ja todettuani tälle, että koulussa on pakko tehdä myös niitä koululaisten juttuja tämä otti kynän kauniiseen käteen ja kirjasi pari riviä kuutosia ja laskipa vielä läjän yhteen- ja vähennyslaskujakin minun käyttäessä värikyniä apuvälineinä.

Merkittiin läksyt (tämän lapsi tahtoo ehdottomasti tehdä aina itse) ja annoin lapselle luvan laittaa matikankirja takaisin reppuun mutta lapsipa ei tahtonutkaan. Ei, hän tahtoo tehdä sen tehtävän missä väritettiin. Jes! Lisätehtäväsivujen yhteenlaskuharjoitus värittelyineen meni siis tuosta vain joten taidan kaivella jostain samankaltaisia tehtäviä ja monistaa tälle, niitä kun on olemassa vaikka kuinka ja paljon kunhan vaan löytää oikeat opukset.

Kaikenkaikkiaan eilinen sujui siis hyvin. Viikon neljäs päivä kun lapsi vietti kaikki tunnit omassa luokassa ja jopa teki töitä. Siirtymätkin sujui yllättävän hyvin käsi kädessä kuten ennenkin, mutta ilman pienintäkään vääntelyä saati kääntelyä. Tänään vietänkin puolet oppitunneista ihan kaksin lapsen kanssa muiden lähtiessä uimahalliin. Erinäistä ohjelmaa on suunniteltuna mutta miten niitä saa sitten toteutettua onkin toinen juttu, sataa näet kuin kaatamalla ja olin aikeissa lähteä lapsen kanssa ulkoilemaan toisella tunnilla minkä kaksin vietämme. No, toivotaan että sade taukoaa sille kohtaa.

Vaikkakaan tämä ei ole nyt ehkä ihan juuri sitä mitä työltäni toivon, minähän nautin valitettavasti suunnattoman paljon ennenkaikkea hektisyydestä joka ohjaajan ammattiin liittyy sekä siitä että luokassa rullaillaan pitkin poikin ohjaamassa monella eri tekniikalla lapsia joka tästä puuttuu nyt täysin, niin en voi sanoa ettenkö silti pitäisi tästä toimesta jota nyt teen. Lapsi on tosiaan aivan ihastuttava, vaikkakin raskas ja arvaamaton suurimman osan ajasta, ja yksi ihan järjettömän iso plussa tässä on. Minulle on annettu täysin vapaat kädet toimia lapsen kanssa ja suunnitella päivän kulku. Toki niiden lukujärjestysmerkintöjen puitteissa mutta silti.

Se helpottaa suunnattoman paljon sitä tekemistä ja olemista, sillä jotenkin olen oppinut tämän viikon aikana jo lukemaankin lasta ja tiedän aika tarkkaan milloin lapsi on väsynyt ja milloin ei. Olen keksinyt myös erinäisen määrän tapoja joilla tämän saa toimimaan ja huomannut myös useita tapoja joilla kaikki tämän yhteistyökykyisyys takuulla katoaa kuin vesi kankkulan kaivoon. Itseasiassa luokan toinen ohjaaja totesi välipalalla minulle saman mitä olin itse miettinyt jo aiemmin päivällä; viikko on mennyt mahdottoman hyvin ja etenkin eilinen oli silkkaa juhlaa lapsen käytöksen ja toimien osalta.

Työelämästä kotielämään. Nappasin speden tarhalta ja ihanaa, ukko oli siivonnut alakerran ennen töihinlähtöään. Evästin tenavat, auttelin prinsessaa murtolukulaskuissa syötyäni pikaisesti itsekin ja siivoilin keittiön. Kahvikuppi nokan alla notkuttuani totesin ettei tästä nyt tule kyllä mitään, minä jämähdän täysin aloilleni jos en hilaa itseäni ylös ja koeta tehdä edes himppasen jotain. Kummasti työpäivä imee mehut vaikka kuinka hyvillä mielillä sieltä kotiutuisikin. Laittelin netin kautta RadioRockin soimaan ja ryhdyin tyhjentämään eteisen talviasustelaatikoita.

Muovikassillinen pipoja, hanskoja ja sukkia on lähdössä nyt UFFin laatikkoon ja kummasti tuli laatikoihin tilaa ja järjestystä. Samalla sain todeta että jes, yhtä ainoaa pipoa saati rukkasta ei tarvitse ostaa, villasukkaosastokin voi hyvin ja kaiken tämän uurastuksen palkitsi RadioRockin taajuudella soimaan pärähtänyt HIMin uusi sinkkujulkaisu, Strange World. Täyttelin pyykkikonetta, sen saa tänään päräyttää käyntiin, ja ryhdyin huoltamaan itseäni. Kutrit kuosiin aamua varten, kasvohoito ja ah, olo oli jokseenkin loistava seiskan kanttiin kun tein spedelle iltapalaa ja siirryin vaihtamaan lakanoita omaan sänkyymme.

Pupelsin itsekin pari leipää siinä iltapalaksi ja luin netin kautta lehtiantia, laittelin speden yöunille ja istahdin prinsessan seuraksi television ääreen. Junnun ja prinsessan suunnattua sänkyihinsä istuin vielä muuttajien ajan sukkapuikkoja heiluttelemassa ja puol kympin kanttin painelin itsekin kyljelleni. Nyt on kyllä pakko todeta yksi havainto jonka olen tehnyt tässä viimeisen viikon aikana. Onko se tämä työ vai mikä mutta housut on alkanut löystyä ihan todenteolla. Minullehan on ehtinyt tulla himppasen "löysää" vatsaan, reisiin ja lanteille mutta nyt ne on kaikki ottaneet ja lähteneet katoamaan.

Maha on ollut totaalisen sekaisin reilun viikon, siis oikeastaan siitä asti kun siellä työhaastattelussa olin eli näinköhän tämä on nyt joku stressioireyhtymä vaikka en stressaantunut koekaan olevani? Samoinhan minulle kävi silloin kun elämässäni viimeksi oli ihan oikeasti isompia muutoksia eli kun ostimme eksän kanssa talon ja minä ajoin ajokorttia. Niin, ja samalla linjalla muuten mentiin silloin kun olimme eroamassa eksän kanssa, minähän painoin ruhtinaalliset 42 kiloa kun aloin ukon kanssa olemaan. Hittolainen soikoon.

Maha on sekaisin siis tarkalleen aamuisin, ei onneksi muulloin päivän aikana mutta se aamuisin sekaisinolo onkin sitten jotain päätöntä. En minä vessassa joudu moneen kertaan juoksemaan mutta kaikki edellisenä päivänä syöty tulee lähes vetenä ulos aivan kuten niinä aiempinakin alipainon puolelle heittämiskertoina. Niinäkään kertoina en huomannut itsessäni minkäänlaista stressaamista, stressi nyt vain ei tunnu kuuluvan luonteeseeni, ja pitkien tutkimusten päätteeksi tuttu lääkäri totesi että hän epäilee että minulla on alitajuinen stressi jota en siis itse vain huomaa. Kiva.

Ukkohan minut silloin "normaalipainotti" syöttämällä minulle litratolkulla jogurttia ja proteiinijuomaa ja sain tosiaan takaisin likipitäen kaikki mikä oli lähtenytkin eli paino nousi 47 tietämille jossa se onkin urheasti keikkunut aina siihen asti kun olin polttamatta sen reilun puoli vuotta. Silloinhan painoa tuli sen verran että sain uusia jopa vaatekaapin sisältöä mutta myönnettäköön ettei turhan hoikan kohdalla se painolisäys vaikuttanut kuin korkeintaan ulkomuotoa parantaen. Pitänee ryhtyä tarkkailemaan ihan tosissaan jatkuuko tämä housujen löystymisoperaatio vielä kauankin, aika typerältä tuntuu tämä. Aivan sama paljonko syön ja mitä syön niin housut vain löystyy ja löystyy.

Vaan jaa. Kello alkaa olla sitä luokkaa että tässä voisi suoriutua paklaamaan naamaa paikoilleen. Hei, tänään on perjantai! Aika fantsua, etten sanois! Viettäkääpä kivakivaperjantai ja se on moro!