Niin kuinkahan huonosti sitä ollenkaan nukkuisi? Kysynpä vaan. Viime yö oli kyllä luokkaa luokaton eikä sen luokattomuuden aiheuttaja tosiaankaan ollut kukaan tämän torpan lapsosista. Ehei, minä näin maailman levottomimpia, karseimpia ja vaikkas mitä unia. Niissä unissa ehti poukkia suunnilleen jokainen oppilas jonka kanssa olen työmaalla ollut, siis noin suunnilleen. Oli seinille kiipeilyjä, jumituksia, karkailuja ja katoamisia. Ush!

No, kerranko sitä. Eilinen päivä nyt ei onneksi ollut kiipeilyjä, jumituksia saati katoamisia mutta vauhtia siinä riitti vaikka muille jakaa aina sinne päiväyhteen asti. Ei se vauhti siihenkään täysin tyssännyt, kerhoonhan minä siinä kohtaan siirryin mutta se kaikista kovin meno ja hulina onneksi loppui kuin veitsellä leikaten. Huh.

Vaan jaa. Päätös junnun siirtymisestä toiseen luokkaan on nyt taputeltu loppuun. Musta valkoisella puuttuu edelleen mutta sehän nyt ei vielä kotvaan tulekaan, eikä ole päätöksen suhteen tarpeenkaan, erityisopettaja kun nappasi minut eilen käytävällä kiinni ja kotvan kuluttua keskusteluun liittyi myös pienluokan ope ja reksi. Päätös on siis tehty tehty ja uuden luokanvalvojankin kanssa ehditty asiasta keskustella joten jep jep.

Se mitä tässä erityisesti painotti, niin erityisope kuin pienluokan opekin, oli se että päätös tulee olemaan lopullinen ja luokka pysyvä. Lasta ei tulla siirtämään enää yhtään mihinkään luokalta mihin hän siirtyy, toki mahdollinen tukiopetus on eri juttu. Kolme vuotta jäljellä, alakoulua, jokohan tenava oikeasti saisi olla yhden ja saman luokan osa nämä kolme vuotta? Toivon ainakin niin, enpä usko että se luokkien välillä nakkominen mitenkään ainakaan parantaa lapsen kouluiloa.

Mitä taas tulee siihen minun työpäivääni muilta osin niin toteanpa, että voi että keväinen metsä on ihana! Kakkosten liikuntatunti kun vietettiin lähimetsässä jossa lapset meni pistettä. Mahtavaa! Kakkosten liikuntatunnin jälkeen pääsinkin jälleen uuden kokemuksen pariin, siirryin tunniksi kolmen kolmosen kanssa toiseen kolmosluokkaan, siis siihen jossa en ole ollut aiemmin. Se luokkahan on junnun tämän hetkinen kotiluokka joten oli ihan mielenkiintoista päästä näkemään kuinka levoton luokka ollenkaan onkaan kyseessä.

Luokan oma ope on tämän viikon pois joten luokan ohjaaja hoitaa tämän sijaisuutta ja kuulkaapa nyt. Voi tsiisus. Siis apua. Ihan oikeasti, luokka on enemmän kuin levoton. Kyseessä on kuitenkin kolmoset, ei ykköset, mutta luokkatoiminta oli suuren osan ajasta tyyliä eskarit. Siis apua! Enpä hetkeäkään ihmettele että junnu on kiipeillyt luokassa pitkin seiniä, menohan oli vähintäänkin järkyttävää. Ihme juttu, meidän kolmoset teki töitä ja keskittyi hommiinsa, jopa junnu jolla on luokassa oma sermillinen tila.

Mutta ne muut. Toki luokassa on muutama hiljainen ja rauhallinenkin oppilas mutta eipä heitä juuri ehdi huomaamaan sen meluavan, hölisevän, möykkäävän, huutelevan, naureskelevan ja pelleilevän luokan seasta. Ja pahempaa seurasi, seuraava tunti kun oli musiikkia samaisen luokan kanssa. Musiikkitunnille kiikutin koko kolmoskatraamme, siis myös ne jotka oli nyt jääneet omaan luokkaan.

Siihen mennessä kun tämä kolmosten tiimi ehti paikalle luokkaan johon olimme musiikkitunnin järjestäneet olin ehtinyt jo siirrellä pulpetit lattiaa peittämästä meidän kolmostemme kanssa. Olin ehtinyt istuttaa koikkelehtijamme luokan etukulmaan pulpettiin sillä koikkelehtijallamme oli mennyt himppasen lujaa jo monta päivää ja vauhti vain tuntuu edelleen kiihtyvän. Ilmanko oma ope vinkkasi minulle käytävässä että koikkelehtija saattaa olla parempi saatella omaan luokkaan jos alkaa tuntua ettei homma onnistu.

Olin ehtinyt ojentaa koikkelehtijaa siinä missä paria muutakin rymyeetuvikaista tenavaa kerran jos toisenkin ja suunnitella hiusten raastoa omasta päästäni sillä musiikkitunnin oli pitänyt alkaa jo likipitäen vartti aiemmin. Suunnilleen samalla sekunnilla kun iso kolmosten porukka ehti luokkaan soi kellotkin merkiksi siitä että on meidän aikamme lähteä ruokailuun. Todella kiva. Koikkelehtijan kohdalla olin käyttänyt jo varoitukset ja totesinkin tälle että ruokailun jälkeen saattelen tämän omaan luokkaan sillä selvästikään vieras luokkatila ja "vapaa" toiminta ei sopinut.

Ruokajonossa tämä lauma vasta innostuikin. Ei todellakaan voi puhua enää oppilasryhmästä, porukka vaikutti enemmän karjamarkkinoilta karanneelta laumalta. Siis oikeasti. Ei kai porukka ihan oikeasti ole kaiken aikaa sellainen, kai he edes oman opensa ollessa paikalla osaavat käyttäytyä. Luokan sijaisena toiminut ohjaaja yritti saada porukkaa asettumaan mutta ei, melu vain lisääntyi ja lisääntyi. En tiedä meninkö polkaisemaan hänen varpailleen, toivottavasti en, mutta minulla meni oikeasti siinä kohtaa hermo.

On se nyt merkillistä ettei parikymmentä tenavaa osaa muka olla hiljaa ja aloillaan sitä hetkeä kun ollaan ruokailuun lähdössä. Sitä paitsi, käytävän kaikissa muissa luokissa oli tunnit menossa joten saatoin vain kuvitella kuinka paljon se mölinä aiheuttikaan häiriötä niiden luokkien oppitunteihin. Isosta perheestä on kyllä hyötyä, myönnän, eikä sekään paha ole että ääntäni on aika-ajoin verrattu armeijan käskyttäjän ääneen.

Jo tuli hiljaista. Enkä edes korottanut ääntäni kunnolla, tarkalleen sen verran että sain kaikkien huomion käännettyä itseeni. Sen jälkeen pidinkin porukalle puhuttelun siitä kuinka kummallista on että jopa EKALUOKKALAISET osaa seistä ruokajonossa häiritsemättä koko koulua mutta kolmoset, seuraavan syksyn neloset, ei ole moista vieläkään oppineet. Toisinaan häpeä toimii ihan ensteksparhaiten.

Hiljainen jono kiemurteli ruokalaan, tosin sen koikkelehtijan jouduin ottamaan suunnilleen kainalooni sillä tämän mopo keuli jo ihan miten sattui. Tästä olen muuten ihan oikeasti ylpeä ylpeä. Tämän harjoittelujakson ja näyttöviikkojen aikana olen saanut niin hyvin yhteyden pienluokan oppilaisiin että saan koikkelehtijankin kulkemaan mukanani silloinkin kun tämä ei enää tahdo, jaksa eikä pysty asettumaan aloilleen.

Ruokailusta saattelin koikkelehtijan omaan luokkaan ja siirryin muun porukan kanssa jäljellä jääneen tunnin ajaksi musiikkiin ja kas, hommat sujui yllättävän hyvin. Liekö kaikilla jo niin reippaasti kevättä rinnassa että sekin osaltaan lietsoi sitä aamupäivän levottomuutta mutta yhtäkaikki, lopputunti sujui suunnilleen kuten kolmosten kanssa kuuluisikin sujua. Vielä tunti kakkosten kanssa ja kas, sinne iltapäiväkerhoonhan minä siirryin.

Kotiin säntäilin kotvan ennen neljää, ruokin tenavat ukon aamupäivällä valmistamalla pastakastikkeella ja prinsessa alkoi pakata kassiaan. Niin, en olekaan muistanut kertoa että prinsessa "muutti viikoksi" mummulle. Saa nähdä miten tämän "muuton" kanssa loppupeleissä käy, edellisenä iltana kun ilmassa oli ihan himppasen itkua prinsessan osalta kun "hänen tulee niin julmettu ikävä". Ihan selvää seuraustahan tämä on siitä että meille on nyt iskenyt se muuttobuumi kun poika 17v suunnittelee muuttoa ja teini muutti syksyllä.

No, prinsessan muutto on sikäli hauska että tänäänkin tämä tulee suoraan koulusta kotiin ja lähtee vasta illalla mummulle yöpymään. Hehee. Äidin pikku muuttaja. Lisäksi tämä joutui jo miettimään sitäkin että eikö hänen kuitenkin pitäisi tulla viikonlopuksi kotiin kun on se äitienpäivä ja kaikki. Arvatenkin junnu tahtoisi kanssa nyt "muuttaa" johonkin viikoksi mutta jostain kumman syystä minä olen kieltänyt moiset muutot nyt kun lääketasapainon takia lääkitykset on normaalista poikkeavat. 

Kotielämän muita mielenkiintoisia kuvioita taisi olla eiliseltä tarkalleen se että junnu sai aika nuhteet, olinhan pitänyt tälle jo aiemmin puhuttelun siitä ettei tällä ole mitään lupaa pyöriä lähikaupalla pojan 15v kaveriporukkaa naurattamassa. Kielto ei ole mennyt perille, huomaan mä, ja tenava palasikin "pyöräilemästä" kotiin itkien. Isot pojat oli vinoilleet ja tenava ärsyyntynyt, kopauttanut yhden ison pojan mopokypärää pyöränsä lukolla ja viuh vaan, lukko oli lentänyt kaaressa kaupan katolle.

Voin kertoa että pojan saamat nuhteet ei ollut kevyimmästä päästä. Eikä sitä ollut myöskään pojan 15v saamat nuhteet, mieli kun teki suunnilleen mennä ja nirhata koko kaupalla pyörivä porukka. Ongelmallista on tämä, jos ihan rehellisiä ollaan, sillä lähimarketin nurkan on valloittanut vallan tämä 14-16-vuotiaiden lauma joka aiheuttaa harmaita hiuksia myös marketissa asioiville asiakkaille ja kauppiaalle puhumattakaan marketin ympärillä olevien kerrostalojen asukkaille. Prkl.

Merkillistä kyllä, lukko ilmestyi takaisin kotiin tuntia myöhemmin mutta junnulle se ei palautunut, pyörä kun jäi toistaiseksi takavarikkoon. Pitäisikö tässä oikeasti muuttaa keskelle ei mitään tämän lauman kanssa, junnu kun on oikeasti jokseenkin vietävissä ja takaan ja alleviivaan että ongelmia on vielä luvassa muunkin kuin vain astman osalta. Argh!

Ilta sujuikin sitten, onneksi, suht rauhallisissa merkeissä, mitä nyt itse innostuin tekemään jälleen kerran laktoositestejä itselleni. Pari jäätelöä ja iso mukillinen kaakaoa normimaitoon ja voin kertoa että tänä aamuna maha on elänyt omaa elämäänsä. No voi sanonko mikä. Ei kiva. Heiluttelen täällä nyt suklaalle ja jädelle ja kaikelle muulle herkulle joka sisältää maitoa. 

Vaan jaa. Luulenpa että keskityn nyt kotvaksi aamu-uutisiin ja siirryn sen jälkeen kuosittamaan spedeä tarhakuntoon. Tarkoitus kun on tänään alkaa ne rippijuhlavalmistelut joten kotipäivää en tästä lapselle taida tehdä. Se on siis moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko!