Ja järkyttävää sellaista viime yönä. Unethan on, käsittääkseni, erään asteisia hallusinaatioita kaikki tyynni, mutta tämä oli kyllä ihan aito ja oikea hallusinaatio hallusinaatio mikä minuun viime yönä iski. Se alkoi tosin unella, joka kuuluu jälleen kerran näihin uniin joista muistat jokaisen tuoksunkin vielä herätessäsi, mutta loppumistapa siinä oli kaukana unesta. Lopussa minä näet seisoin autotallin oven ääressä tupakalla ja näin kuinka muutaman sadan metrin päässä ohikulkevalla tiellä nousi yhtäkkiä hiekkapilvi tien pinnasta ja tien reunassa seisova työkone nousi ilmaan pyörretuulen voimasta.

Tämä kohta kuului varmaan vielä uneen, kuten sekin kun juoksin nopeasti sisälle sinne autotalliin jonka ovet olivat pelkät paksut lastulevyt joiden taakse oli laiteltu pedit retkivuoteille minua, ukkoa, spedeä ja teiniä varten. Tiedän, unen puitteet oli jokseenkin ajatuksia herättävät, mutta unessa ne oli hyvinkin loogiset. Siinä kun appiukko oli ostanut ison talon järven rannasta ja talon piha oli tasaista nurmikkoa jossa kasvoi koivu siellä, toinen täällä. Me yövyimme siellä autotallissa koska appiukolla oli vieraita iltaa istumassa ja autotalli oli kuitenkin "omassa rauhassaan" vaikka sinne pääsikin suoraan talostakin.

Vaan takaisin siihen hallusinaatioon. Juoksin tosiaan nopeasti niiden retkivuoteiden luo vetäen ovet mahdollisimman tiukasti kiinni perässäni ja huusin teinille, joka oli myös hereillä että pitää lujaa kiinni kaksin käsin sängyn päädystä. Ukko ja spede oli täydessä unessa ja minä heittäydyin heidän väliinsä ja osin ukon päälle tarraten tiukasti toisella kädellä autotallin ovenkahvaan, joka siinä sängyn vieressä oli, ja toisella kädellä spedeen koska olin varma että jos se tuuli saisi ne ovet särkymään ja pääsisi sisään olisi spede ensimmäinen joka sen mukana lentäisi ilmaan.

Edelleen tämä siis oli unta, kaikki. Mutta se pyörremyrsky joka sen autotallin tavoitti heti tämän perään, sen luen jo hallusinaatioksi. Minun korviini koski se ääni jonka tuuli piti kiertäessään siinä isossa, avoimessa autotallissa. Lastulevyovet ei sitä ulkona kunnolla pidätelleet, ne kun olivat väkisinkin jonkin verran raollaan vaikka ne kuinka kiskoikin kiinni. Se ääni oli uskomaton. Se täytti koko pään ja se paineaalto mikä siellä huoneessa oli sen tuulen ärjyessä. Minusta tuntui että olin liimautunut siihen patjaan, en uskaltanut laskea otettani sen enempää ovenkahvasta kuin spedestäkään ja se ärjyntä tuntui kestävän ikuisuuden.

Kun se viimein meni ohi tuntui kuin paino olisi nostettu pois päältä. Ja tässä kohtaa minä olin jo niin hereillä kuin ihminen vain voi olla ja jösses että minua sattui korviin ja päähän. Se humina oli vieläkin korvissa vaikka kuinka olin silmät auki ja katselin ympärilleni hämärässä makuuhuoneessa. Paitsi korviin ja päähän, minua sattui myös toiseen käteen koska olin painanut keskisormen kynnen läpi peukalostani pitäessäni niin tiukasti kiinni spedestä. Ihan hetkeen en saanut uudelleen unen päästä kiinni, korvissa humisi ja päässä jyskytti aina vaan. Aikani makoilin hereillä ihmetellen paitsi sitä unta myös sitä unen loppua. Oliko se sittenkin uni se loppukin, oli tai ei, mutta herramunjee, hallusinaatioksi minä sen yöllä luin. Ja luen osin vieläkin mutta ehkä se oli sittenkin unta?

Vaan asiasta sammakkoon. Meillä kamppaillaan univaikeuksien kanssa. Pah, kamppailijana en ole minä eikä oikeastaan kukaan muukaan jonka univaikeudet aiheuttaisi minulle univajetta, kamppailuja harjoittaa lähinnä ukko jolle on käynyt samoin joka kevät valoisan ajan lisääntyessä reippaasti. Normaalisti päivällä aamuvuorosta tultuaan puolentoista tunnin kauneusunet kiskova heppu ei tahdo saada millään nukuttua edes puolta tuntia. Eikä tässä vielä kaikki, se uni ei tahdo tulla illallakaan, ei niin millään. Tottakai olen käyttänyt tilanteen hyväkseni ja kuittaillut tämän viikon johtuvaksi matkakuumeesta jota tämä potee. Oikeasti, ei pode, mutta kun ukkoa on niin kiva kiusata välillä.

Joissain määrin voisi toki laskea spedenkin potevan jonkinlaisia univaikeuksia, tämä kun on herännyt järjestäen joka aamu tällä viikolla jo kuudelta. Joka on muuten harvinaisen rasittavaa. Se kun on minun aamurauhastani pois. Tänä aamuna tosin tapahtui se jota olen toivonut hartaasti joka aamu, eli spede nukahti takaisin syötyään aamuvellinsä ja tuijoteltuaan hetken televisioa meidän sängyssämme. Pyrin siis saamaan koulutielle lähtijät äänettömästi ovesta ulos mutta se nyt on aika epätoivoinen yritys. Ja nyt, lähden yrittämään. Se on moro ja viettäkää mukava torstai!