Tosin tämä totuus ei nyt toiminut alkuunkaan tässä pirtissä, kas kun aikainen tipu ei saanutkaan sitä aikaisen tipusen etua jonka mukaan olisi saanut käydä vessassa rauhassa saati edes juoda aamukahvia ilman vierestä kuuluvia vaateita. "Anna velliä, laita Mikki-elokuva, anna tutti"... No, parempi onni seuraavalla kerralla. Tosin tämä vieressä vaateitaan ilmaissut hemmo sai väkisinkin mieleen karun totuuden; meidän spede on kovin hemmoteltu pakkaus.

Toisaalta onko ihme. Tällaisen porukan pienimmäinen, oikein kukaan junnua lukuunottamatta ei sano tälle vastaan saati kiellä tältä oikein mitään. Jos äiti korottaa ääntään niin sitä surua voi aina mennä itkemään jollekin isommalle todeten "äiti kiusaa" ja halit ja pusut on takuuvarmoja. Voi lapsi sun kanssa ja voi meitä vanhempia sanon mä. Eilen illalla poika testasi taas tosissaan sitä kuinka pitkälle vanhemmat venyy antamisissaan.

Minä olen selvästikin meistä kahdesta vanhemmasta se kovempi luu. Ukko on lähes aina sulaa vahaa. Kuten nyt näissä iltatouhuissa. Minusta speden olisi syytä osata nukkua ihan omia aikojaan sänkyyn, ilman että siinä kumpikaan vanhemmista loikoilee vieressä. Ukko taas nauttii suunnattomasti speden kanssa makoilusta ja menee ilomielin pojan seuraksi joka aivaten ainoa ilta kun on vaan kotona. Ei siis oikein etene tämä harjoitus.

Viime päivinä spede on keksinyt pyytää sängyssä kaakaoa. Minusta sängyssä ei juoda enää mitään nukkumaan käydessä, ukosta helteet aiheuttaa väkisinkin janotusta ja näin ollen spede on saanut kaakaoa hömpsytellä iltaisin siellä sängyn pohjalla. Eilen illalla, kymmenen jälkeen, julistin ukolle että nyt saa luvan loppua. Huutakoon ja rähisköön pettymystään mutta enää yhtenäkään iltana tälle ei haeta kaakaoa sänkyyn. Nih!

Eilen ehtoolla poika näet heräili kätisten kymmenen jälkeen, pari tuntia nukuttuaan. Oikein mitään selvää tämän puheesta ei ensi alkuun saanut, sen verran puolittaisessa unessa tämä oli edelleen ja jotenkin tämän älinä tulkittiin pissahätäilmoitukseksi. Niin niin, kurja äiti olen mutta ei, en ole edelleenkään jättänyt pojalta vaippoja pois öisin joten katastrofi tuo ymmärtämättömyys ei ollut vaikka sitä olisi kestänyt pidempäänkin.

Niinpä minä kiikutin lapsen vessaan ajatellen että kappas, jos tuo alkaa heräillä pissahätään niin jippiajee, kohta ne yövaipatkin on turhia kapistuksia. Vaan ei. Tulkitsimme väärin. Kyseessä ei ollut pissahätä vaan pissa joka oli jo tullut vaippaan ja tuntui ikävältä. Hyvä merkki toki tuokin, jos märkä vaippa alkaa risoa niin todennäköisesti poika kohta alkaa pyydellä vessaan myös öisin ja kas, tuolloinhan se vaippa saadaan tosiaan huitsaan.

Kaverin kuivitettuani kiikutin tämän takaisin sänkyyn ja sieltähän se tuli. "Haluu kaakaaaa, haluu kaakaaaaaa, haluu kaaaakaaaaaaa" ja kaiken aikaa vaativammalla ja kovemmalla äänellä. Ikävänä äitinä totesin pojalle että kaakaoa ei tipu ja jos on jano niin äiti voi tuoda vettä. Muutaman kerran poika vielä koetti onneaan vaateiden muodossa kunnes tyytyi kohtaloonsa ja joi ojennetusta vesilasista. Vaan eipä aikaakaan kun tämä havahtui uudemman kerran hereille.

Tämä havahtuminen tapahtui samoihin aikoihin kun olin keittiössä valmistautumassa omaan sänkyyn siirtymiseeni. Kaveri tulla tepsutteli silmät sirrillään makkarista huudellen äitiä ja keittiön ovelle päästyään tämä totesi "haluu kaakaaa". Se on muuten sellainen ralli johon minä EN tule suostumaan millään ilveellä. Olen kauhulla seurannut ystäväperhettä jossa lapsille on kiikutettu öisin kaakaoa sänkyyn nokkamukissa ja lapset on tietysti heränneet yöllä kerran toisensa jälkeen vaatimaan sitä lisää.

Kyseisen perheen äiti ei nuku edelleenkään täysiä öitä, ei sittenkään että toinen lapsista täyttää justaansa kahdeksan ja toinen kuusi. Ehei, kaakaosta on sentään päästy mutta nyt hän juoksee jääkaapin ja sängyn väliä öisin täytelläkseen sitä kohta kuusivuotiaan nokkamukia maidolla. Kahdeksanvuotias sentään nukkuu yöt jo ilman vaateita. Joten lienee ymmärrettävää miksi minä en todellakaan suostu tähän. En.

Ja sen ilmoitin ukollekin siinä iltasella, istutettuani speden keittiön penkkiin ja tarjottuani tälle vettä mukissa. Se ukon tarjoama nukahtamiskaakaokin saa nyt luvan unohtua ja sillä siisti. Huutakoon ja rähisköön sitten sängyssä mutta jotain rajaa, se alkaa nyt jo selvästi vaikuttaa yöuniinkin. Vielä kun saisi ukon uskomaan että spede EI tarvitse siihen viereen makoilijaa nukahtaakseen, toisaalta miehen loman päättyminen osuu hyvään kohtaan. Heti ensimmäisellä ukon iltavuoroviikolla minä otan tämän nukutustouhun poistoon ja sillä siisti.

Loppuyö sujuikin speden osalta kuin rasvattu. Yhtä ainoaa ääntä tämä ei enää sängystään päästänyt ja kumahti unilleenkin takaisin samantien kun itse oikaisin omaan petiin, sen sijaan minua nyittiin hereille pariin kertaan prinsessan toimesta. Tämä kun oli herännyt kesken unien ja jotenkin ei osannut nukkua uudelleen. Kaipa se on tämä hautova ilma joka enteilee ukkosta jota ei kuitenkaan näy joka kiusaa öisin, ei prinsessa ole suinkaan ainoa joka täällä öisin heräilee. Ukko harjoittaa samaa lajia osin kuumuuden, osin ketutuksensa vuoksi. Onneksi tämä sai tälle päivälle lääkärin, urologin. Yleislääkärille ei näet kannata mennä kyseisestä vaivasta, se havaittiin jo sillä ensimmäisellä kerralla kun tällä eturauhastulehdus oli.

Poika 16v ei kotiutunut vielä eilen, sen sijaan tämä soitteli iltasella ettei isä ehdikään tuomaan joten hän tulee tänään kotiin. Ketuttaa valmiiksi. Ketuttaa koska tiedän että tässä huushollissa painuu tunnelma samantien alle -0 rajan ukon osalta. Luontevaa käytöstä ei ole luvassa, ennemminkin makkarissa mötköttävää ukkoa joka ei puhu eikä pukahda. Poika on menossa takaisin isälleen sunnuntaina, ensi viikolle kun on alustavasti lupailtu töitä ja hyvä niin, minä totesin pojalle että maksettavaa riittää.

Ei tämä elämä sentään pelkkää ketutusta ole, eilen meillä oli loppupeleissä ihan kiva päivä. Ukon osalta uimiset on uitu tältä kesältä joten minä soittelin iltapäivällä ukon siskolle ja kysäisin tahtoisiko tämä lähteä huljauttamaan itseään ja tenavia järvessä. Taka-ajatuskin minulla tietysti oli, haaveilin näet että pääsen itsekin pulahtamaan shortseissa ja topissa siellä järvessä, se kun on oiva keino pitää itsensä mukavan vilpoisena muutama tunti kun kulkee märissä vaatteissa.

Mikäli ukon sisko ei olisi ollut halukas lähtemään mukaan niin olisin todennäköisesti jättänyt speden kotiin ja tarjonnut tälle pelkkää viileällä vedellä täytettyä ammetta joka toki on myös tälle mieluinen paikka helteillä. Onneksi ukon sisko oli, no tämä nyt oli kyllä tietokin, valmiina kuin Elmeri sotaan ja niinpä me pulahtelimme iltapäivällä järvessä. Junnun uintitaidot kehittyy kohisemalla, sukellus- ja uintimatka kasvaa kerta kerralta joten hurraa, meillä ei ole täysin uimataidottomia enää kuin spede.

Uintireissun jälkeen junnu ja prinsessa hilppasi ukon siskolle touhuamaan ja kotiutuivat vasta kahdeksan kanttiin, ukon sisko oli tenavineen lähdössä yötä myöten ajelemaan vielä mökille eksänsä kyydillä. Ne rallit, ne rallit. En sitten tiedä onko nekin osasyy siihen että ukko on ollut kovin kettuuntuneen oloinen viimeiset pari-kolme päivää, ensisijainen syy taitaa olla kuitenkin se verentulo mutta ehkä ajoillakin on vaikutuksensa. Onhan niissä totuttu käymään aina kun on ollut mahdollisuus siihen.

Minkäs teet, raha ei kasva puissa ja kaikkia säästöjä ei viitsi nyt paukutella menemään, kotihoidontuki kun tosiaan loppuu elokuun puolivälissä. Saapa nähdä millä tulemme jatkossa toimeen, tällä hetkellä kun tilanne on se etten tiedä yhtään mitä tekisin. Kouluavustajan paikkoja ei ole saatavilla, kas kun ne lomautukset viime keväänä aiheutti aikamoisen sopan tähän hommaan ja jotenkin en ole saanut nyt tartuttua ukon loman aikana oikein mihinkään muihinkaan ideoihin.

Katsotaan nyt, kaipa me leivässä sentään silti pysymme, ainakin elokuun 15. päivälle sovittu tupakoinnin lopettaminen vähentää menoja ihan mukavasti. Sen verran tosin olen suunnitelmia saanut tehtyä että olen todennut vintissä olevan paljon myytävää. Mitä kautta niitä sitten lähden myymään, se on eri juttu. Äidin kansallispuku on ihan ensimmäisenä listalla, minä näet en todellakaan pidä siitä. Hyi hyi, mitä epäkansallista touhua, mutta totta puhuen en voi kuvitellakaan sitä sen enempää itseni kuin siskonkaan päälle ja jotenkin näin liki 13 vuotta äidin kuoleman jälkeen olen päätynyt siihen että tämä minun omituinen tarpeeni säästää äidin pukua vintissä on jokseenkin typerä. Vielä kun vain tietäisi mitä kautta sen myisi ja mitä siitä voi pyytää.

Tämä nälkävuosipostaus taitaa olla nyt tässä. Poikaa 13v lukuunottamatta torpassa on kaikki hereillä joten minun lienee aika siirtyä aamupalatuksiin ja astianpesukonetta tutkailemaan. Se on moro ja viettäkää oikein mukava perjantai!