Tämäkin viikonloppu. Vaan olipa kertakaikkisen virkistävä kokemus kun ei tarvinnut herätä niskat jumissa aamulla. Sitä kun on tässä harjoitettu sekä lauantaina että sunnuntaina ja totta tosiaan, se niskojen jumittuminen on tuonut mukanaan vähemmän mukavan lieveilmiön; pahemman sortin pääkivun. Eilen aamulla niskat oli niin juntturassa että se oli siinä ja siinä etten vetänyt nenälleni kun pyykkejä laittelin kuivumaan; nopea pään kääntäminen kun sai päässä pahan pyörimisliikkeen aikaan.

Se pään jyhmintä sai aikaan senkin etten touhunnut hommia ihan siihen malliin kun olin ajatellut ja se taisi olla ihan hyväkin, tiedä vaikka niskat tuntuisi nyt paremmalta juuri siksi ettei ole hulluna rehannut hommia. Toki minä silti vähän jotain sain aikaan, aamusta silitin verhot keittiön ikkunaan, leipaisin pikaisesti Ullan tortun tenaville ja pesaisin koneellisen pyykkiä. Tiskikonekin tuli tyhjennettyä ja toki, täyteltyä sitä mukaa kun kippoa ja kappoa ilmestyi tiskipöydälle.

Kasin kanttiin olin jo aivan valmis liikkeelle lähtöön mutta kun... Pojan 15v haku oli sovittu vasta kympiksi. Höh. Ilmanko olin kuin kipeä kissa kuumalla katolla ja viestitin pojalle jo kasilta että mahtaisitko olla hereillä. Poika ei vastannut ja niinpä otin järeämmät aseet käyttöön ja soitin tälle. Hereillä tuo oli, ja haettavissa. Junnu jäi kotimieheksi ja vahtimaan uuniin sujahtanutta lihaperunasoselaatikkoa siksi aikaa kun minä ja spede köröttelimme eksällä pyörähtämään.

Olipa muuten mainio keli kurvailla autolla. Spede tuijotteli innoissaan auton takaikkunaa ja hoputti takapenkiltä "mee äiti karkuun niiltä, mee karkuun" ja onneksi sitä ajoväliä takana tuleviin oli niin reippaasti että mutkassa poika sai nauttia onnistumisen riemusta kun takana tuleva letka katosi näkyvistä. Huomautettakoon että en ajellut mitenkään erikoisen lujaa, me vain satuimme osumaan tielle niin että välimatkaa takana tuleviin oli valmiiksi reippaasti.

Kun poika 15v oli napattu kyytiin kyselin tältä 17veen soiton syytä. Joopa joo. Perinteiset eksän kekkerit. Sillä erotuksella tosin että tällä kertaa riitelijöinä oli toiminut vuoroin poika 17v teinin ja isänsä kanssa, vuoroin isä avokkinsa kanssa ja olipa siihen sekaan mahtunut erinäistä kirkumista myös teinin ja isän välillä. Ihan oikeasti minua kiukutti. Kiukutti ihan mahdottoman paljon. Mikä ihme siinä on että joka aivaten ainoa kerta kun eksä ottaa olutta väkevämpää alkaa tämä riihetä milloin kenenkin kanssa.

Nyt kun tenaville on tullut tuon verran ikää tuntuu se riiheyskaveri olevan aina poika 17v jos tämä vain on paikalla. Ja mikä ihme siinä on että teinistä on sukeutunut hyvää kyytiä samanlainen rähisijä kuin isästään? Ja poika 17v taas. Mitä teatraalisuutta tämä osoittaakaan aina näissä jutuissa! Ei tämä ole todellakaan eka kerta kun poika päättää kiukuspäissään lähteä kävellen äidin helmoihin, olkoonkin että matkaa on likemmäs 50 kilometriä.

Se mikä minua kiukutti eniten oli ehkä kuitenkin se että poika 15v ja pojan 17v tyttis on ollut seuraamassa näiden känniääliöiden touhuja. Sillä sitähän he ovat olleet, känniääliöitä koko lauma. Poika 15v teki vielä löydönkin isänsä pihasta ennen kuin hyppäsi kyytiin; eksän rillit nökötti keskellä pihaa osoittamassa kohtaa jossa poika 17v on repäissyt itsensä irti tämän otteesta ja lähtenyt kiukuspäissään tallomaan kotia kohti. Argh!

Päivän mittaan selvitin muuten tätä soppaa mm. pojalta 17v ja tämän tyttikseltä ja illansuussa kysyin asiasta uudelleen pojalta 15v. Arvatenkaan poika ei ollut kertonut minulle koko juttua jonka toki ymmärrän sillä poika 15v käyttäytyy kuten sisarukset yleensä; kaikkea ei kerrota äidille. Lopputulema koko tapahtumassa oli minun osaltani se että pidin sekä teinille että pojalle 17v puhuttelun. Totesinpa molemmille myös sen, että jos alkoholi on rähinäjuomaa niin sitä ei kannata sitten ikinä juoda.

Ihmettelinpä ääneen myös sitä eikö mikään antamani oppi olekaan mennyt perille. Miten ihmeessä sisarukset voi kääntyä toisiaan vastaan kun olen koettanut aina opettaa että omiensa puolta pidetään. Totesinpa senkin että koska nämä kuitenkin ovat vanhimpia tästä sisaruslaumasta niin olen vähintäänkin järkyttynyt siitä että pojan 17v tyttis ja poika 15v on pelänneet sitä rähinää niin paljon että kumpikin oli loppuviimeksi itkenyt yöllä.

Tekisi mieli pyöritellä eksä munistaan oksaan roikkumaan muutamaksi ajaksi, tämän vastuullahan lapset on ollut jos tarkkoja ollaan, ja tämä on ollut niin huonossa hapessa ettei ole kyennyt rauhoittamaan toisiinsa suivaantuneita sisaruksia vaan on itse rähissyt avokilleen ja välillä pojalle 17v. Anna mun kaikki kestää! 17veen tyttikselle totesin että ei tämä ole ensimmäinen eikä viimeinen rähinä jota tyttis joutuu todistamaan eksän suvun pippaloissa ja onneksi mitään vakavaa ei sattunut.

Silti. Tekisi mieli kieltää jatkossa lapsilta kaikki kekkeröinnit iskän päässä. Tai ainakin laittaa poika 17v ja teini kotiarestiin. Joka ei valitettavasti ole enää olemassa oleva mahdollisuus sillä eihän näistä kumpikaan oikeastaan asu täällä. No, toivottavasti puhuttelu sai molemmat miettimään asioita, ainakin kumpikin kuulosti kovin noloilta ja tiesi mokanneensa ja pahasti.

Vaan niin, tosiaan. Pojan 15v haettuani ryhdyin sitä kakkua touhaamaan valmiiksi. Pakkasin erinäisen määrän astioita koriin ja työkaverini pöllähti himpan puolen päivän jälkeen noutamaan sekä kakkua että niitä astioita. Minä pakkasin junnun ja speden autoon heti tämän lähdettyä sillä olen nyt riehaantunut virkkauksesta. Köröttelimme löytötavaratalolle ja totesin että just, eipä se olekaan sunnuntaisin auki. Tokmannilla taas ei ollut mitään sellaista lankaa jota olin ajatellut.

Eikä tilanne ollut tippaakaan sen parempi sittarilla. Voi rähmä. Kauppareissun saldoksi jäi legginsit prinsessalle ja junnun saama tiukka puhuttelu. Spede sen sijaan sai runsain mitoin kehuja sillä lapsi osasi kuin osasikin kulkea kuin ihmisen mieli äidin lähistöllä. Junnu taas... No, junnu kaahotti milloin missäkin päin liikettä ja juoksipa tuo autollekin salaman nopeudella kun taas spede toimi juuri kuten on opeteltu; odotetaan ja katsotaan tuleeko autoja ja kävellään rauhallisesti autolle.

Loppupäivänä en tehnytkään oikeastaan enää mitään. Toki söin, ruokin tenavia ja seilasin milloin keittiöön, milloin makkariin, mutta varsinaisesti en tehnyt mitään. Siskonpoika pöllähti paikalle junnun seuraksi ja se olikin kokolailla ainoa juttu joka sai minuun enemmän liikettä, tämä tehokaksikko kun on edelleen jokseenkin raskas yhtälö. Minä yllätin heidät saunakammarilta riekkumasta ja annoin tehokkaat nuhteet.

Kielsin miljoona kertaa juoksemasta kuistin ja pihan väliä, kuisti kun ei suinkaan ole siivottu siksi että sinne saa kantaa kurasia kengänjälkiä pitkin poikin eikä siksi että se olisi tenavien leikkipaikaksi ajateltu. Kielsin tuhat ja sata kertaa kantamasta ja nakkomasta kuraa ulkorappusille. Suunnilleen yhtä monta kertaa kielsin kiipeilyn roskiksen päälle puhumattakaan ideasta jonka mukaan toista kiskotaan pulkalla hiekalla.

Voin kertoa että ensi viikonloppuna minä lukitsen ovet ja ikkunat tästä torpasta. Köytän tenavat, tai ainakin junnun, petiinsä enkä anna liikahtaakaan. Tuuppaan tulpat korviini ja kieltäydyn kuulemasta yhtään mitään. Voi huoh. Yhtä kaikki, siskonpoika suuntasi onneksi iltakuuden kanttiin kotiinsa joten rauha asettui jälleen maahan. Jopa prinsessa oli hissukseen joka taas johtui todennäköisesti siitä että ukko kävi tämän kanssa kenkäostoksilla herättyään kauneusuniltaan.

Tänään alkaakin sitten se näyttö. Jippii! Kai. Minä todella pidän siitä että pääsee taas töihin mutta totta tosiaan, se ip-toiminta ei ole minun juttuni eikä taida koskaan tulla olemaankaan. Toki sitä teen ja toki teen tämän näytön sen mukaan että se suoritetaan tässä samassa mutta ei, en minä siitä silti pidä. Ush. Ja nyt, taidanpa siirtyä itseni kuosittelun pariin. Lienee tarkoitus näyttää ihmiseltä kun tuolla liikkuu. Se on siis moro ja viettäkää kivakivamaanantai!