Irkku lepuutti tehokkaasti lihojaan viikonlopun. Kummallisesti jatkuvat aamuviiden herätykset lisättynä venähtäneillä nukkumaanmenoajoilla aiheuttaa lievää väsymystä. Kerranko sitä, eikö vanhan sanonnan mukaan kuolema kuittaa univelat?

Oli miten oli, tänään on kertakaikkisen jännittävä päivä. Teinillä alkoi työssäoppimisjakso, neiti lähti siis viipottamaan linja-autolle kuudelta. Tottahan tuo nyt osaa sinne mennä, mutta kumma juttu kuinka äitiä jännittää vähintään yhtä paljon kun teiniä. Jännityksen aiheet on ehkä hieman erit, teini jännittää ekaa työpäivää, äiti sitä osaako lapsi ajoissa paikalle. Tiedän, aivot ei toimi äidillä.

Enterorokko jatkaa kiertoaan, nyt uhriksi valikoitui poika 14v. Samainen saamarin rokko hilluu myös isän päässä, siellä on tainnut osua se paskamaisempi versio siitä eli kestää pidempään ja tekee huomattavasti sairaammaksi. Toivottavasti pojalle on meidän muiden käyttämä versio. Ketutusta tuokin aiheuttaa, keskiviikkona kun on kuulemma pakko päästä kouluun kun on se laskettelureissu. Ymmärrän.

Junnun kohdalla asiat ovat etenemässä vauhdilla, poika kun pääsee psykologin arvioon. Hyvä niin, irkussa kun on huolta aiheuttanut useampikin asia pojan suhteen. Olen leikilläni kutsunut tätä jo pitkään ajoittain äidin pikku ADHDksi, poika kun todellakin on hyvin levoton luonne ja saa niitä julmettuja huolestumiskausia milloin mistäkin. Keskittyminen onnistuu tosin jos on riittävän mielenkiintoinen juttu kuten joku lemppariohjelma, lempparileikki tai niin, raamattu mutta muilta osin se ei kovin helppoa ole. Tsemppiarvio vahvisti sen mitä itsekin olen ajatellut, tarkkaavaisuus ei toimi.

Perjantaina oli pakko googlettaa illalla ADHD-liiton sivuille itsensä ja kaivella netistä muutenkin tietoa tarkkaavaisuushäiriöistä. Hullua, tässä pitäisi tietysti olla nyt asenteella voi kamalaa, kauheaa ja hirveää, mutta irkku ei ole. Irkku on lähinnä erittäin tyytyväinen ADHDstä ja muista tarkkaavaisuushäiriöistä luettuaan. Junnu kun osuu lähes täydellisesti ADHDn määritelmään ja mikä vielä parempaa, siihen joka määritellään pääasiassa tarkkaavaisuustyyppiseksi. Saattaa toki olla niinkin, että kyseessä on tarkkaavaisuushäiriö ilman ADHD-pohjaa, mutta se selvinnee kun tutkimuksiin päästään. Jotenkin olen itse silti taipuvainen kallistumaan ADHDn suuntaan.

Itse asiassa irkun sydämeltä tippui kivi kun tajusi että huolestuneisuus on hyvin yleinen lisäoire ADHD-lapsilla. Muutenkin tämä on paras mahdollinen aika huomata asia, helpottaa kummasti koulunaloitustakin jos ja kun diagnoosi on tehty ja asioita osataan hoitaa sen mukaan. Luultavimmin junnu tulee sijoittumaan ainakin aluksi pienluokalle ja se on ehdottomasti plussaa. Ainoa mikä tässä hieman kirpaisee irkun sydäntä on tilanteen epäreiluus.

Ei irkkua kohtaan, ehei, mutta junnua itseään. Miten ihmeessä tuo reppana on saanut kaikki jämäosat? Talo on täynnä lapsia jotka ovat perusterveitä ja sitten yhdelle kaikki vastoinkäymiset. Allergiat, astmat, atooppiset ihot ja puolisokeus. Olen aivan oikeasti miettinyt jo aiemminkin että miten tämä on mahdollista, se kun tuntuu kovin epäreilulta junnua itseään ajatellen. Ja silti toisaalta, kaikki on normaalia.

Ehkä lapsesta joka on koko elämänsä syönyt lääkkeitä, kulkenut silmälasit päässä ja tottunut rasvailuun, se on kuitenkin normaali osa elämää. Luulisin ainakin. Äidistä ainakin tuntuu siltä että kaikki niistä on osa junnua, junnun normaalia elämää. No meneepä taas syvälliseksi. Ja nyt en ehdi syvällisöidä.

Tämä tästä siis, siirryn kahvikuppini kanssa sujuvasti kerrosta ylemmäs herättelemään aikaista herätystä toivoneen poika 12v:n ja tutkimaan päivän ohjelmaa. Se on moro ja viettäkää leppoisa maanantai, irkku ainakin viettää.