Se pahin painajainen toteutunut. Rehtori soitti. Pojan 13v rehtori. Mukava naisihminen, joka oli kauhusta kankeana. Äiree ei ollut kauhusta kankeana, mutta ehkä äireekin pääsee sille asteelle sitten ensi viikolla, kun käy koululla, näkee videon joka on eilen koululla jonkun oppilaan kamerakännykkään tallentunut. Siis saattaa olla, äiree kyllä luulee, että äiree ei ole. Haluatteko selvennystä kyseiselle tapahtumalle?

Eilen, siis katastrofitorstaina, jolloin suurimman huomion vei teinin kännykkälasku, tapahtui paljon muutakin. Tai no paljon ja paljon, mikä sitten on paljon? Tällaisen paatuneen pojan 13v äireen silmissähän tapahtuman pitää olla suunnilleen luokkaa sairaalareissu, sata tikkiä tai katkennut koipi, ennenkuin tämä äiree enää säpsii mihinkään ilmansuuntaan. Tämä sama kaava tosin ei päde pojan 11v kohdalla, johtuen tietysti luonnollisestikin siitä, että pojan 11v elämä on aina ollut vähemmän tapahtumarikasta. Sen sijaan poika 13v on onnistunut järjestämään tapahtumaa syntymästään asti niin paljon että ei liene ihme että ei paljon tunnu.

Nostalgiapläjäyksenä kerrottakoon, että poika 13v on mm. meinannut tukehtua leivinpaperiin opittuaan ryömimään ja avaamaan laatikoita. Tippunut kahden metrin matkan rapputasanteelle 2-vuotiaana, tulos, mustunut peukalo ja lievä aivotärähdys. Tippunut sohvan ja seinän väliin samassa iässä, tulos, kiukkukohtaus kun ei ole päässyt ominpäin sieltä pois koska jumittanut mahastaan niin ettei jalat saati kädet ylttänyt sen enempää lattiaan kuin sohvan selkänojan reunaankaan. Ajanut kerran ruusupuskaan pyörällä, tulos, paljon piikkejä kasvoissa. Ajanyt kerran puuta päin samaisella kapineella, tulos, kuhmu otsassa. Kaatunut koulun jäällä, tulos, liimattu päänuppi, kaatunut tämän jälkeen muutaman päivän päästä koulun rapuissa, tulos, tikit liiman tilalle. Ajanut pyörällä irtonaista kaivinkoneen kauhaa päin, tulos, kaatunut kauha osui kaivonrenkaaseen, paha vaan että pojan sormi oli välissä eli useampi tikki sormen reunaan. Pudonnut omenapuusta ja jäänyt oksaan kiinni paidastaan, tulos, jumalattoman pitkä naarmu mahassa ja revennyt paita. Haluatteko lisää? Eiköhän tästä jo jonkinlaisen kuvan saa, millaista tapahtumaa meillä on pojan 13v kanssa riittänyt.

Niinpä eilinen tapahtumasarja jäi jotenkin sen kännykkälaskun varjoon koska poika oli ehjä ja viittasi itse kintaalla koko jutulle. Eli tapahtui eilen koulussa...

Yksi poika joka on kuulemma ihan NOBO (tiedän, suomi-teini sanakirjaa kaipasin minäkin) oli yllytetty lyömään poikaa 13v. Kyseessä EI kuulemma ollut tappelu, vaan leikkimielinen nahistelu (tiedän, äireenkin mielestä leikit muuttuu vuosi vuodelta hullummaksi) jota oli seuraamassa koko luokka rinkinä pojan 13v ja tämän NOBOn ympärillä. Jossain vaiheessa poika 13v oli saanut tarpeekseen, koska tämän mielestä NOBO oli alkanut oikeasti suuttumaan ja poika 13v oli päättänyt poistua paikalta. No, poika 13v oli tultu hakemaan isomman pojan, joka on siis pojan 13v paras kaveri, toimesta takaisin rinkiin. Tässä vaiheessa myös NOBO oli kyllästynyt touhuun ja yhteistuumin pojat 13v ja NOBO olivat päättäneet poistua ringistä.

Koska kaikilla oli ollut mukavaa, niin yksi ringin pojista ei tahtonut "ottelun" päättyvän, vaan oli tarttunut poikaa 13v niskasta kiinni ja pyöräyttänyt (?), vääntänyt (?) tai jotain ja jotenkin siinä jättänyt huomioimatta vieressä olleen ikkunan johon pojan 13v pää oli kopsahtanut. Ei kuulemma mitenkään erikoisen kovaa edes, mutta miten lie osunut sopivaan kohtaan tai sopivassa kulmassa, kas kun ikkuna oli rikkoutunut. Pojan 13v päähän ei täräyksestä tullut jälkeäkään, ei edes kuhmua. Äiree tietenkin paukutti käsiään kauhusta yhteen aluksi, mutta kun poika 13v vakuutti että EI SE OLLUT MITÄÄN, äiree jätti asian sikseen eiliseltä ja ilmoitti pojalle 13v että ottaa tänään yhteyttä sekä kaverin äitiin (jonka kanssa olemme miljoonasti ennenkin keskustelleet tämän kooltaan hyvin epäsuhdan kaveriparin touhuista) että koulun rehtoriin.

Vaan toisin kävi! Kyllä se kuulkaa on niin, että mikään ei ole parempi näissä jutuissa kuin hyvin toimiva yhteys lasten kavereiden vanhempien kanssa. Kuinka ollakaan, pojan kaverin äiti hyökkäsi meille aamusta tyyliin "mulla on ihan sellainen tunne, että jotain ihmeellistä on taas ilmassa". Juu, onhan sitä. Asiaa aikamme vatvottuamme, kuinka ollakkaan, rehtori soitti kaverin äidille. Jutteli tämän kanssa, jutteli allekirjoittaneen kanssa, ja nyt asia on sillä mallilla, että ensi viikolla tapaamme me, pojat, opettaja, rehtori ja tämän kolmannen pojan, siis pojan 13v pään ikkunaan kumauttaneen, vanhempien kanssa koululla. Joku oppilas oli jopa sattunut kuvaamaan tapahtuman, eli näemme videokuvaa.

Että näin. Ehkä tämä nyt sitten on se pahin painajainen, siis se kuvanauha. Kunhan näen sen. Päätän nyt raporttini tältä erää, Spede kaipaa tissin lämpöä ja tuotteita. Moro!