Olen tosissani alkanut miettiä pitäisikö minun sittenkin mahdollisesti muuttaa tämän blogini nimi paskablogiksi. Ainakin tämä elämä tuntuu olevan tänään kovin kakkapainotteista jos kohta se on ollut sitä toki monena muunakin päivänä. Kakkaruhtinaan virkaa kun toimittaa itse armoitettu spede joka nyt nakuna heiluessaan tekee kyllä pissit asiallisesti pyttyyn mutta kakka tuppaa sitten osumaan mihin sattuu.

Joka päivälle löytyisi useampi kertomus siitä mihin se kakka osui, mutta kun suurimmaksi osaksi osumat on luokkaa lastenhuoneen lattia, olkkarin lattia, eteisen lattia niin eihän siinä enää kummoista kakkajutun aihetta ole. Säntäilyä tosin löytyy, aina sen mukaan mistä suunnasta kukakin huutaa kakan olevan lattialla. Useimmiten irkku ehtii hätiin ennen kuin kakka on kulkeutunut mihin sattuu siitä tulokohdastaan mutta aina ei olla yhtä onnekkaita.

Kuten tänään. Aamulla vielä onnistui, spede kun kakkasi ulkorappujen eteen ja irkku kaikeksi onneksi sattui istumaan juuri tuolla hetkellä kuistilla nauttien edelleen ah niin ihanan puhtaasta ympäristöstä jonka nautinnollisuutta ei pysty kunnolla pilaamaan edes tuo roudarinteipillä kokoon kursittu ikkuna. Siis tuo tuossa silmieni edessä. Siitäkään huolimatta en tiedä juurikaan miellyttävämpää hengauspaikkaa tuvassamme tällä hetkellä kuin tämä kuisti jossa tuntee olevansa tapahtumien keskipisteessä. Tai ainakin näkee speden pysyvän tallella pihassa jos ei muuta.

Kuten sanottu, aamulla siis onnistui, nyt kauppareissun jälkeen ei enää natsannutkaan. Spede tuli ylpeänä näyttämään juuri viimeisen palan lounaastaan suuhunsa työntäneelle irkulle upeaa saavutustaan, omaa pientä kivaa palleroa käsissään. Aivan pienen hetken irkku ehti tuumia että näinköhän tuo nyt löysi kuistilla kolistellessaan sen irkun suffelipuffikätkön ja oli sulattanut useamman palleron käsissään massaksi mutta vain yksi nuuhkaisu ja irkku tiesi suurimman pelkonsa olevan turha. Suffelit oli tallessa ja selvästi osa kakastakin. Yök!

Tänään on siis luotu jälleen kerran sitä ihteensä. Hinkattu sitä irti paitsi spedestä niin myös kuistin penkistä johon spede oli haisevan vastalauseensa pukannut. Voi tätä elämän riemua sanon mä! Eilen sitä hinkattiin vain makkarin lattialta ja olkkarista ja edellispäivänä yläkerran rapputasanteelta, joten totuttuhan tähän jo on. Ällöttää se silti.

Vaan takaisin vähemmän haiseviin asioihin. Aamupäivän irkku oli pensaassa. Siis ihan kirjaimellisesti. Ensin herukkapuskassa ja sen perään karviaispuskassa. Huomaa että karviaishullua koiraa, Inaa, ei enää ole, marjoja on vaikka muille jakaa. Inahan huolehti aiemmin lähes täysin meidän karviaissadostamme napsimalla ne suoraan puskasta suihinsa. Nyt tuota toimea on koettanut hoitaa junnu mutta tehot ei ole ihan samat.

Karviaisten poimintaa suorittaessa irkulla oli pari pikku apulaistakin, junnu ja prinsessa keräsivät innokkaasti marjoja ja oli meillä toki työnjohtajakin paikalla. Se pihapiirin nyt omakseen julistanut harakka istui tarkkaavaisesti seuraamassa toimia sähköjohdolla, liekö sitä hämännyt irkun oleilu ns väärällä puolella taloa. Kummallinen se on, irkun istuessa kuistilla harakka käy tepastelemassa ulkorappujen edessä ja tuijottelee sieltä uteliaana mitä teen. Muun ajan se istuu sireenissä raakkumassa paitsi silloin jos päättää välillä istahtaa omenapuun latvaan tai tepastella hetkisen tärkeän näköisenä ympäri nurmikkoa omistajan elkein. Huvittavia hetkiä tässä on saanut nyt pari päivää harakan taholta seurailla.

Mustaherukkaa ei tullut edelleenkään kummoista määrää mutta pensaat onkin vielä kovin nuoria. 2,5 litraa sentään, sitä sanoisin jo keräämisen arvoiseksi määräksi. Luulenpa että joudun syksyllä hankkimaan vielä yhden ellen peräti kaksi mustaherukkapensasta lisää pihaan. Toisessa pensaassa on näet joku merkillinen vika. Sen marjat kun on isoja, herkullisia ja mehukkaita ja maku makean mustaherukkainen mutta väri. Ne jää vihreiksi. Läpikuultavan vihreiksi. Ja kumpaisenkin taimen olen ostanut samaan aikaan, samasta liikkeestä joten minulle tämä on täysi mysteeri miksi marjat ei tummu kypsyessään. Maun perusteella marja ei voi olla mikään muu kuin mustaherukka ja muilta osin pensaat onkin täysin identtisiä. Merkillistä.

Pientä ongelmaa tässä marjatoimessani tuottaa tosin säilöntä. Mehuksihan minä ne aion kaikki keitellä mutta ei tällä helteellä viitsisi keittiöä lisää kuumentaa mehumaijaa kiehuttamalla. Mitenhän käy kun aion viedä marjat suureen saaviin saunalle odottamaan keskiviikoksi luvattua viileämpää sadesäätä? Pakkaseenkaan ei niitä viitsisi välissä sulloa. Tänä vuonna saadaankin viimein mustaherukkamehuakin, tosin tuon sekaan aion nakata juuri noita karviaisia.

Anoppi nappasi ukon siskon ja tämän tenavien kanssa junnun ja prinsessan mukaansa uimaan puoliltapäivin, spede simahti ukon kainaloon ja irkku nautiskeli rauhasta syöden puusta poimimiaan kirsikoita ja lukien aamulehden netistä. Lapset kotiutui juuri sopivasti irkun saatua lehden loppuun joten irkku komensi kumpaisenkin autoon ja porhalsi ostamaan niitä koulureppuja ja muita härpäkkeitä.

Autossa kotimatkalla prinsessa totesi äidin olevan kamalan kiva kun nyt mummun ei tarvitsekaan laittaa rahaa enää heidän koulutamineisiinsa vaan riittää kun tämä hakee vain koulun aloittavalle serkkutytölle repun. Sen kun olisinkin tiennyt niin en olisi viittäkymppiä kapineisiin upottanut mutta ei minulle kukaan ole edes maininnut aikovansa ostaa mitään meidän tenavillemme. Hittolainen! Toisaalta, onpa hommattu.

Ja nyt irkku lähtee nakuttelemaan yhtä ulkoseinässä kulkevaa johtoa kiinni, kas kun se on irkun elintärkeä nettijohto jonka joku tenavista oli eilen onnistunut nyppimään esiin ulkolaudoituksen alta ja mikä pahinta, vieläpä irrottamaan toisen johdonpään sokeripalasta sillä seurauksella että irkku sai lähes slaagin kun netti pimeni kesken radion kuuntelun. Tällä kertaa johto tulee takuuvarmasti kiinnitettyä niin että yksikään tahmanäppi ei sitä irti saa, se on vissi se.

Jatkakaapa mukavaa pyhäpäivää, niin irkkukin tekee. Se on moro!