Kodissamme vallitsee valtataistelu. Olen päättänyt ottaa vallan itselleni, minä, spede! Keinoja siihen on monia, ja niitä toteutankin päivän aikana moneen kertaan. Yksi hyvä keino saada huomioa itselleen on heitellä kengät telineestä portin yli. Kymmenen kertaa päivässä, ihan sen mukaan kuinka monesti äiree yrittää tehdä jotain niin ettei ehdi minua huomioimaan. On suorastaan hassun hauskaa katsella kun äiti manaa ja kerää, isi manaa ja kerää ja monesti loppupäivästä jo pelkkä eteiseen suuntaaminen saa äidin kiekaisemaan.

Toinen suosittu laji on kotiteatterin sammuttaminen. Silläkin saa mukavan hässäkän aikaan, jos ei muuta niin ainakin julmetun huudon. Isoveikka, junnu, huutaa kuin palosireeni kun kesken pokemonin ääni katoaa. Vielä tehokkaampi toimi on tosin painaa kotiteatterista nappia joka muuttaa kuvaruudunkin siniseksi. Junnu huutaa vielä enemmän tällä keinolla. Ja jos haluaa tehdä vaikutuksen itseensäkin, kannattaa painaa muutamaa nappia peräjälkeen, sen perään onkin mukava huutaa kilpaa kotiteatterin kanssa kun kaiuttimista kuuluu julmettu kohina.

Myös olohuoneen pöydälle kiipeäminen saa säpinää aikaan. Tosin vähemmän jo tätä nykyä, monesti äiti viittaakin kintaalla ja silloin homma ei ole enää hauska. Mitä siellä pöydällä silloin nököttämään, mukavampi on tulla alas peppu edellä ja suunnata sohvan kautta kukkia kahisuttamaan. Villeimpinä hetkinä matkaa tulee jatkettua sen verran sohvalta eteenpäin, että pääsee kukkien väliin seisomaan, hakkaamaan ikkunaan ja kaatamaan pari kukkaa ikkunalaudalta. Takuuvarma keino saada äiti säntäämään paikalle hah!

Isoveikan vaatekaapin tyhjentäminenkin toimii hyvänä liikuntatuokiona, äidille siis. Viime aikoina äiti on tosin osoittanut laiskistumisen merkkejä ja toisinaan lattialle nakkailu ei aiheuta kuin syviä huokaisuja. Silloin kannattaa suunnata roskikselle, mikään ei saa äitiin yhtä paljon vauhtia kuin roskiksen kolahdus. Toisinaan roskiksesta löytyy jopa aarteita kuten kahvisuodatinpusseja, tyhjiä viilipurkkeja ja ruoan jämiä. IHANAA! Muut kaapit keittiössä on ikävästi tilkitty kiinni, saman kohtalon on kokeneet olkkarin kirjahyllyn kaapit. Tylsää!

Keittiön penkitkin on käännetty nurin ja se on harmi se. Onneksi kaikilla ei aina muisti toimi, muutaman kerran olen onnistunut tekemään kamikaze-iskun pöydälle. Harmillista tosin, että minut on huomattu ennen kuin olen ehtinyt rakentamaan sokerista vuoria tai tutkimaan leipälaatikon sisustaa. Tiesittekö muuten, että jääkaapissa olevat multaiset perunat ei ole kovin hyvän makuisia. Mutta niitäkin syö toki jos paikan saa. Tänään keksin lusikoida kakkaa kesken ilmakylpytuokioni, kun se lusikkakin nyt sattui olemaan sopivasti mukana siinä, mutta se oli kyllä syömiskelvotonta. En suosittele.

Kaikista tylsin kapinekin on löytynyt. Se on ehdottomasti oma sänky. Että voi olla tylsä paikka, etenkin kun äiti kiikuttaa välillä sinne istumaan. Muka pakko jos aikoo ehtiä edes pissaamaan ilman että minä syön kukat, tyhjennän roskiksen ja hakkaan television pikkuautolla muusiksi. Vessaan kun se mokoma ei minua enää mukaan huoli, riitti kuulemma kun väänsin pesukoneen nupit sekaisin ja tyhjensin vessan laatikoista pumpulipuikot lattialle vessapaperin loputtua rullasta. Tamppoonien syöminenkin on kiellettyä, todella typerää.

Äidistä on tullut muuten papukaija. Eikös papukaijat hoe yhtä ja samaa oppimaansa sanaa? Meidän äiti hokee sanaa ei. Ei ei ei ei ei ei ei loputtomiin. Jopa siinä määrin, että minua naurattaa se touhu monasti. Tekisi mieli sanoa, että hienoa hei äiti, sä osaat! Ongelmaksi muodustuu lähinnä se, että itse en osaa kuin sanoa sen äiti-sanan. Toisinaan äiti yhdistää ei-hokemaansa päänpyörittelyä ja jos se oikein innostuu, se saattaa jopa napata sormille. Niihinkin tilanteisiin minulla on ratkaisu, silloin kannattaa lopettaa nauraminen ja taivuttaa itsensä kaarelle kuin jousipyssy konsanaan. Monesti lisään siihen vielä heittäytymisen makuuasentoon ja raivoisan huudon. Yleensä äiti ottaa minut syliin ja silloin tilannetta voi tehostaa puremisyrityksillä tai sillä, että koettaa saada äidiltä silmälasit pois päästä mahdollisimman ripeällä liikkeellä. Viime aikoina äiti on tosin oppinut ennakoimaan ja silmälasit ei ole ollut saatavilla vaikka kuinka nopeasti toimisin.

Olenko muistanut kertoa että pinnani on mittaa pikkurillin kynsi? Jos joku ei onnistu, kannattaa silloinkin purra. Ihan sama mitä tai ketä, mutta sillä saa ainakin säpinää aikaan. Traktorin rengasta en suosittele puremaan, siitä ei saa otetta, mutta sen sijaan vieressä hilluvaa junnua tai siskoja tai vielä parempi, isiä, kannattaa tavoitella hampailla. Voi sitä huudon määrää minkä sillä saa aikaan. Isiin pureminen toimii muutenkin hyvin, etenkin jos isi koettaa katsella televisioa sohvalla tai syödä kaikessa rauhassa. Hampaat kiinni ja johan huomaa, että minä olen paikalla. Äitiin pureminen ei enää toimi, tämä kun aistii lähestyvän suuni jo kilometrin päästä ja väistelee minkä ehtii.

Niin. Kaiken kaikkiaan vallanottoyritykseni toimii muuten hyvin, mutta äiti ja isi ei ole kovin suostuvaisia siitä luopumaan. Jään miettimään uusia keinoja joita ottaa käyttöön. Kunpa joku antaisi minulle auton avaimet, ehkä se olisi se lopullinen ratkaisu hallintaan...