Että tympii nämä harmaat aamut. Kesä tosiaan siirrettiin huips vaan, yhdellä otteella romukoppaan. Ei kiva ei. Kivaa ei ole sekään että minulle tuntuu uni maittavan aamuisin ihan sikana. Ei etenkään kun osasyy on selvästikin villiintynyt makuuhuone jonka tosin toivon ja oletan rauhoittuvan ihan näinä päivinä. Edellisyönä minut näet herätti ensin junnu joka huuteli sängystään kuinka verta tulee nenästä. Kello taisi näyttää suunnilleen kolmea tuolloin.

Neljän jälkeen minut herätti vuorostaan spede joka itki sängyssään mykkyrällä olevaa peittoa jota tämä ei saanut millään ilveellä kunnolla takaisin päälleen. Ilmeisesti olen tullut vanhaksi koska nämä kaksi herätystä yön aikana sai minut potemaan julmettua väsymystä eilen aamusella. Tänä aamuna lienee sama edessä, eli useampi kupponen teetä että saa itsensä kunnolla hereille, yöllä makkarissa oli taas pirskeet. Tällä kertaa DJnä hääräsi spede joka hoiteli sekä heräämisen a ja heräämisen b. Oikeastaan siihen täytyy lisätä herääminen c-kin.

Herääminen a kun olikin oikeastaan se ennen puolta yötä tapahtunut heräily jolloin ukko oli vielä hereillä ja tyynnytteli lasta. Tottahan minä siihen heräsin ja meni hetki ennen kuin sain uudelleen unenpäästä kiinni, olin ehtinyt nukkua sen verran vähän aikaa tuolloin. Herääminen b tapahtuikin sitten yhden jälkeen yöllä, lapsi itki sängyssään kuinka "vauva meeki ippu, äiti tai kii, vauva meeki ippu, äiti tai kii". Niin, spede-reppana horjahti yläkerran rappujen yläpäässä juuri ennen nukkumaanmenoa ja ehti valua pari askelmaa alaspäin mahallaan ennenkuin sain kopattua tätä jalasta ja pysäytettyä menon ennen kuin se olisi yltynyt vielä nopeammaksi ja jatkunut todennäköisesti aina alas asti.

Sen kummempia vammoja mukusta ei onneksi tullut mutta pelästyihän tuo eikä ajankohtakaan ollut paras mahdollinen. Jotenkin arvasin jo illalla että tapahtuma tulee lapselle uniin ja niinhän tuo sitten tulikin eikä äidistä ollut kuin silittämään pienen päätä ja vastaamaan lapselle joka oli vaihtanut hokunsa kysymykseen "äiti tuee tänne ukkuun" että josko sinä tulisitkin äitin ja isin väliin. Viuh vaan ja lapsi vilahti meidän sänkyymme jossa nukkui sitten oikeinkin hyvin aina siihen saakka kun havahtui hereille neljän jäljestä todetakseen nunnunsa kadonneen. Argh.

Joten kyllä, minusta on tullut vanha kun tällaiset pikaiset heräilyt yölläkin saavat minut muistuttamaan zombia aamutuimaan. Herääminenkin lykkääntynyt itsellä yli kuuden ja se jos joku risookin! No, samapa tuo kai, postailuista vaan uupuu se rauhallinen fiilinki, ainakin itseltä, kirjoitellessa kun tulee kurkittua kelloa. Kas kun niitä kasiin menijöitä täällä taas ja ihan kolmin kappalein. Onneksi yhtä niistä ei tarvitse minun herätellä, jotain se on sekin. Ja ne kaksi taas, no ne on niitä suht helppoja kapistuksia.

Vaan kuulkaa, eilen minä riehaannuin totaalisesti. Tai niin, oikeastaan aloin testailla peukalon toimintoja jo viikko takaperin ja voin todeta että se toimii vaikkakaan ei näemmä ole kunnossa. Tosin tämän minä tiesinkin, tietyt liikkeet tai jos se osuu johonkin väärässä kulmassa tekee kipiää mutta so what. Se on syksy nyt, ainakin irkun kalenterissa ja kutimet on kaivettu esiin. Eilen valmistui villasukat nro 3 tälle syksylle ja aion pitää puikot viuhumassa illat niin kauan kun vain pystyn. Tänään ajattelin aloittaa kudontatouhut hieromalla orudista peukaloon ja ennenkaikkea kämmenen puolelle, se varsinainen kipukeskus kun on jossain siellä.

Keväällä peukalon alapuolelle, sinne kämmenalueelle, ilmestyi herne. Se ei näy kädessä mutta siellä se on ja oma keskisormeni eksyy usein tutkailemaan vieläkö se siellä on. Onhan se, aivan samanlaisena ja -kokoisena kuin keväälläkin. Herne ei ole kipeä mutta se toimii oivana rajana kipualueelle. Lisäksi herne on liikkuva joten se ei kaiketi ole mikään ihmeellinen juttu tai terveysvaara joten olkoon, täytyy muistaa näyttää sitä sitten joskus kun käy lääkärissä lasten asioilla.

Vaan niin ne puikot. Sikäli riehaannuin eilen että hoksasin siinä kesken kudelmieni laitella naamiksen kautta viestiä lähitiimille. Että josko sukkaa tarve niin materiaalit ja pieni tekopalkka ja kas, täältä pesee. Samaiseen viestiin tosin tuuppasin siitä leipomisinnostanikin ja ei aikaakaan kun pojan 14v kaverin äiti jo ilmoitteli että hän pitää ne kakut muistissa, kaiken maailman kissanristiäisiä kun tuppaa olla kalenterissa ajoittain.

Ja kas, iltasella serkkulikka viestitti intopiukeena että joo, jee, ehdottomasti, sukkia hänelle ja tytölle, ei talvea ilman sukkia ja heillä ei ole enää ketään joka niitä kutoisi. Että koska niitä lankoja voi tuoda, vai haenko itse? Ja koska ehdin tehdä? Tuumailin että voin alkaa tehdä niitä suunnilleen vaikka heti ja jos serkkulikka tahtoo itse valkkailla langat niin senkun riepoo niitä tähän suuntaan tai minä voin katsella ne kun liikun kunhan tiedän mitä väritoiveita on. Edes vähän jotain tuloa siis tälläkin akalla, tällä hetkellä kun tuntuu taas vuorostaan siltä että haluanko minä sittenkään siirtyä täysipäiväisesti työelämän puolelle ja jättää spedeä muiden hoidettavaksi.

Toisaalta, jos sieltä makuunilta nyt ilmoitellaan että työtä olisi kuin olisikin tarjolla niin sekin aiheuttaa omat mietintönsä. Kas kun totesin juuri eilen että prinsessan jalkkisharrastuksen ensimmäiset logistiikkaan liittyvät ongelmat on täällä. Ukkohan kulkee vuoropäivin omalla autolla töissä ja koska tämä on mies niin tottakai on suorastaan mahdottomuus sopia kimppakyytiläisen kanssa muusta kuin totutusta kaavasta. Eli ukko menee omalla autolla joka toinen torstai. Ja maanantai. Ja kuinka ollakaan nämä torstait osuu nyt sitten iltavuoroviikoille, tosin maanantait osuu aamuille eli se tasoittaa sentään jotenkin pisteitä.

Oman lisäketutuksensa ukolle aiheutti eilenaamuinen toteamukseni tälle että sori dude, mutta mä tarvitsen sitten sitä autoa ensi viikosta lähtien KOLMENA peräkkäisenä torstaina. Piste. Enkä suinkaan prinsessan jalkkiksen takia vaan siksi että noille kolmelle torstaille osuu kaksi tays-käyntiä sopivasti aamupäiville ja yksi hammaslääkärikeikka jolla äidin on pakko olla kuljettajana. Harmillista että sille ukon iltavuoroviikolle, jolloin tämä sillä autolla olisi torstaina menossa, osuu tays-käynti joka on vasta puoliltapäivin. Eli auto ei jouda meni tämä iltaan tai aamuun.

Luonnollisestikin ukko totesi että ei voi mitään mutta hän tarvitsee autoa sopimuksen mukaan. Johon, tottakai, vastasin että selvä, mene autolla sopimuksesi mukaan, minä päristelen sitten sen yhden välireissun siitä taksilla sinne taysiin. Minusta kun on kertakaikkisen typerää että hän ei voi ottaa edes puheeksi sitä onnistuisiko työkaverille pieni rukkailu aikatauluihin, ei tietenkään. Aivan yhtä typerää kuin se että hän olettaa että minä ryhdyn nyt hankkimaan meille kyytiä taysiin kun olisi miljoona kertaa helpompaa jos hän vain vaihtaisi niitä kyytivuoroja. Argh!

Ja tästä solahdammekin sitten näppärästi siihen makuunin työhön. Minä näet hoksasin iltasella sängyssä että niin, minähän voin tehdä ukon aamuvuoroviikoilla ihan tuosta vain vaikka kaikki illat mutta iltavuoroviikoilla maanantait ja torstait on lähes mahdottomia. Eikä yksin siksi että prinsessalla on jalkkistreenit, todennäköisesti homma onnistuisi ihan suht näppärästi niin että teini ja tämän poikaystävä veisi ja hakisi prinsessaa noina iltoina mutta kun eihän se nyt niin näppärästi voi mennä.

Teini kun on nimenomaan maanantai- ja torstai-illat töissä eli poikaystäväkin on pois maisemista tuolloin. Höh. Ei kiva tämä ei. Ja mietin jo sitäkin että mitähän niistä illoista sitten tulee niin että poika 16v olisi hoitovastuussa yksin tästä tiimistä siitä iltapäivä viidestä siihen kun minä tai ukko ehdimme kotiin kympin jälkeen. Teiniä kun ei ehkä viitsi nakitella, tämä kun tosiaan on jo kahtena iltana viikossa töissä. Varsinaisiksi mietinnöiksi meni kuulkaa tämä homma. Ja ei, en todellakaan ole saanut aikaiseksi hakea edes sitä hoitopaikkaa spedelle niin että voisin katsella itselleni vaikka päivätyötä. Huoh.

Annan tosin tämän saamattomuuden itselleni jotenkin anteeksi, olenhan tässä ollut hieman sekaisin viime aikoina ja toisaalta, sekopäisyydessäni leiponut sämpylöitä lähes päivittäin, raivannut erinäisiä kohteita pirtissämme ja tosiaan huidellut niiden puikkojen kanssa. Ja imeskellyt tuhansittain (no ei nyt ehkä ihan) nikotiinituotteita.

Joista tulikin mieleeni, minulle iski megalomaaninen ientulehdus. Kyllä! Ilmeisesti tämä on nyt sitten yhteistulos tupakoinnin lopettamisesta ja microtabejen sekä imeskelytablettejen imuttelusta. Voi sitä veren määrää mikä eilen illalla ikenistä tursusi kun hammaspesulla hengailin. No, eiköhän tuo tokene nyt kun sitä tupakkaa ei ole tyrkyllä ja pahat veret pääsee pois, toivottavasti ainakin.

Tähän loppuun laitan vielä pari lisäuutista joista ensimmäinen kuvaa hyvin sitä kuinka pienistä irkku saakaan ilonsa. Kuulkaa nyt se tuli! Imurin uusi vedinosa, siis siitä letkusta, sen rikkoutuneen tilalle. Aika haipakka oli toimitusnopeus, se näet olisi ollut haettavissa jo maanantaina mutta kumpikaan meistä ei hoksannut hakea postia ennenkuin illalla. Voi kuinka minä nautiskelinkaan eilen imuroinnista joka ei edellyttänyt varovaisuutta käsien liikkeissä. Jes!

Vielä omituisempien tapahtumien listalle voitte sitten kiinnittää tämän eli kyllä, olen lähdössä tänään lenkille. Aivan! Mitähän vielä mahtaa tapahtua! Siskolikka hiippaa tänne aamusella ja niin vain me kuulkaa suikkelehdimme matkaan kahteen pekkaan. Tosin huomasin juuri että eihän minulla ole lenkkareita, poika 16v kun källi ne aikoinaan kun siirryin itse käyttämään lähinnä skeittikenkiäni. Ja ne ei liene kovin hyvät lenkkeilyssä. No, vintillä on yksi muovikassi joka sisältää kenkiä joita ei pahemmin ole käytetty ja mielestäni kyseisessä pussissa oli yhdet uudenkarheat lenkkaritkin. Pitäkää peukkuja että ne on minulle sopivaa kokoa.

Ja nyt siirryn ihan suosilla herättelytoimiin. Tämäkin aamurauha on siis auttamattomasti ohi ja silmät edelleen lurpallaan mutta eiköhän ne viimeistään siellä lenkkipolulla aukene. Se on moro ja viettäkää mukava keskiviikko!