Lyhyenlainenhan se oli mutta silti, todella kiva! Vauhtia riitti, huomasi että odotettu oli ja tosissaan. Eka tunti meni tämän päivän tuntien valmistelussa ja vielä päivän päätteeksi kävin kopsuttelemassa tehtäviä tälle päivälle. Pari tuntia pyörin luokassa, ensin matikan ja sen jälkeen kässyjen apuna, tosin niiden kässyjen kävi himpan huonosti. Kävi näet niin että yksi oppilaista halusi tunnin aluksi esittää vitsin. Koska vitsi oli selvästi mallia etenevä ja oppilaat niin hyvin aloillaan ja mukana niin toki siinä annettiin vitsinkerrontalupa seuraavallekin. 

Ja seuraavalle. Ja seuraavalle. Lopulta kässyt päätettiin unohtaa ja siirryimmekin hoitamaan luokan asioita pois niin että minä luin luokalle kirjaa ja opettaja kirjaili reissareihin, jutteli parin oppilaan kanssa ja siinä se päivä sitten olikin. Näistä pikkuekoista on sukeutunut jo selvääkin selvemmin koululaisia, ne samat menetelmät aloillaan olomääräysten suhteen kun toimi vitsejä kertoessa. Ja menetelmiä käytti siis vitsejä kertoneet, ei suinkaan opettaja sen enempää kuin ohjaajakaan.

Töistä köpöttelin reipashenkisesti kotiin, keitin kahvit, istahdin ja huokasin hetken ja siirryin sen jälkeen kuorimaan pottuja. Potut kuorittuani säntäsin noutamaan spedeä tarhalta ja siitä suunnilleen yhtä sulavin liikkein palasin kotiin ruokaa laittamaan. Loppupäivä menikin pitkälti pyykkejä viikkaillen ja tumppuja kutoen, totesin näet jälleen kerran että tumppuosastollamme on käynyt merkillinen kato kesän aikana. Poika 15v ei löytänyt itselleen sopivia mistään kun pari aamua takaperin sellaisia etsi.

Hanskoja olisi toki löytynyt mutta niitä ihan oikeita tumppuja; missä ihmeessä mahtaa olla pojille viime talvena kudotut? Prinsessan tumput kyllä löytyi, samoin speden on tallessa mutta ne kaksi paria. Ei hajuakaan. Aloitin muuten ne tumput keskiviikkona saaden toisen tumpuista puoleen väliin. Eilen kudoin sen valmiiksi ja kummasti se toinenkin tumppu valmistui niin että illalla criminal mindsia seuratessa sain kumpaiseenkin vielä peukalot ja päättelytkin hoidettua. Jes! Ei tarvitse pojan tänä aamuna lähteä paljain käsin kouluun.

Luulenkin että siirryn villasukkakaudesta toistaiseksi tumppukauteen. Ei ne uudet tumput spedellekään pahat olisi puhumattakaan junnusta joka onnistui hukkaamaan toisen tumppunsa viime talvena. Tosin niitä villasukkiakin olisi päättelyä vailla vino pino odottamassa. Kun jaksais, päättely on minusta aina se ankein vaihe kutomisessa.

Täällä kotosalla ilmapiiri on edelleen niin kireä että sitä voisi melkein leikata vaikka veitsellä. Jos kohta aluksi se oli ukko joka ärmenteli ja mökötti niin nyt se fiilis on siirtynyt minuun. Kumma tauti. Vaan ehkä hyväkin niin, me emme ole tainneet kiukkuilla toisillemme likemmäs vuoteen, saattaapa olla että siitä on jopa paljon kauemminkin. Ehkä se on sitten jo aikakin? Mutta kurjalta se tuntuu, en väitä, ja varmasti kummastakin.

On tässä muuten vielä yksi toinenkin asia jonka kanssa olen painiskellut nyt pari päivää. Spede oli tehnyt hienot kutsukortit isovanhempien päivään papalle ja mummulle. En ole oikein osannut päättää mitä sille mummun kutsulle teen. Ehkä laiha sopu on parempi kuin lihava riita? Ehkä soitan ja ilmoitan tälle että silloin ja silloin olisi moinen tapahtuma, päättäköön itse mitä asian kanssa tekee. Papallehan se kutsu tottakai toimitetaan mutta niin, on olemassa mahdollisuus että pappa on juuri silloin reissuhommissa ja estynyt osallistumasta joten eikö se olisi silloin ihan kiva että mummu edes olisi paikalla?

Vaan jaa, pitäisiköhän tässä alkaa vähitellen aamutoimiin. Akka kun ei näytä kovin ruusuiselta näin aamutuimaan, päinvastoin sanoisin. Lievää pääkipuiluakin on ilmassa ja se ei ole kiva se, taitaa stressiä pukata jossain muodossa. Sitä en kyllä yhtään ihmettele, ensi viikon mahdottoman kokoinen oppimistehtävä kummittelee takaraivossa ja tuntuu että vähän kaikki suhteet suuntaan jos toiseenkin aiheuttaa hiljaisia mietintöjä.

Siirryn siis takavasemmalle ja toivotankin oikein hyvää perjantaita kaikille, se on moro!