Nyt on irkku saanut puuhamaansa, hiljaisuuden retrettinsä ja parhaat huvinsa yhdellä kertaa ja miten? Viettämällä päivän maalla peltojen ja metsien keskellä, kuunnellen maaseudun rauhaa ja nauttien mielettömän hyväsydämisen ja mukavan ihmisen seurasta. Mahdanko osata edes kuvailla kuinka ihanaa oli katsella edestakaisin kirmaavia lapsia, jutella ihmisen kanssa jonka kanssa on aiemminkin jutellut monen monituiset kerrat, vaikkakin netin välityksellä, kasvoista kasvoihin ja kuunnella sitä suunnatonta hiljaisuutta, rauhaa ja harmoniaa joka paikassa vallitsi.

Jos kehtaisin, ajelisin käymään parikin kertaa viikossa, mutta enpä taida kehdata. Millaiset vieraat syövät isäntäväen ruoat, hyödyntävät näiden lapsen rattaat ja vieläpä vievät näiden mansikat mennessään? Vastaus, tällaiset. Mutta kun, selityksiä löytyy, rattaita en huomannut ottaa mukaan, hyvä minä. Meillä oli makkaraa grillailua varten mukana, mutta emäntä totesi heti saavuttuamme, että teki kuitenkin ruoan. Ja ne mansikat. Ei hän niistä meiltä rahaa huoli, kyllä niitä pellossa riittää. Hieman tuli itselle siinä kotiin ajellessa sellainen nolo-olo, kuin olisi hyväksikäyttänyt toisen vieraanvaraisuutta. Huomaa, että sitä on tullut asuttua kaupungin alueella liian kauan, hyväsydämisyys ja välittömyys kun on täällä jo aika kadonnut luonnonvara.

Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä uudestaan päiväksi, oli suorastaan surullista lähteä kotiin, junnu olisi halunnut jäädä asumaan ja rinsessastakin lähteminen oli ihan tyhmää. Onhan se erilaista, elämä maalla, hiljaisuudessa, luonnon keskellä. Koko alue oli juuri kuin irkun unelmista, peltoja, metsiä, maatilan päärakennus, navetta, paljon pihaa, erilaisia alueita pihassa ja vaikka mitä. Tuvassa leivinuuni nurkassa. Voi kökkö. Jotenkin sitä taas jäi miettimään onko se sittenkään oikein, että teini-ikäisen toiveita kuunnellaan niin paljon. Kun kaikki muut haluaisivat sinne, maalle asumaan, onko se sittenkään oikein, että tiukasti vastustavan teinin takia asian annetaan olla. En tiedä, vaikea asia on.

Ensi viikoksi ajattelin, että leivon jotain mukaani. Limppuja, piirakkaa tai jotain, mieluiten vaikka niin, että osan tai vaikka kaikkikin saa pakkaseen. Ettei tunnu siltä, että käytän hyväkseni. Emännästä ei varmaan tuntunut, mutta itselle tuli sellainen olo. Kyllä te tiedätte. Joka tapauksessa, päivä oli täydellinen, onnistunut ja ihana. Kotiin ajeli, vaikkakin kaihoisa, myös hyväntuulinen ja iloinen seurue.

Ja arvaahan sen, miten siinä sitten kävi. Koko päivän mainiosti käyttäytyneet tenavat aloittivat täyden sodan suunnilleen heti kotiin päästyä. Junnu ja prinsessa oli jatkuvasti toistensa kimpussa, poika 11v lisäsi ajoittain pökköä pesään ja vastaavaa aina siihen asti kun ukko poltti hihansa ja komensi toisen riitapukarin ylös ja toisen sohvalle istumaan. Itse perkailin mansikoita pakkaseen reilun tunnin, puntissa roikkui jatkuvasti mansikoihin täysin hullaantunut spede jonka suuhun sai lykätä tasaisin välein mansikan palaa. Ei ainakaan ole allerginen, se tässä selväksi tuli, sen verran monta mansikkaa pienen masuun katosi.

Puhdas maalaisilma ja ulkona häärääminen sai aikaan myös sen, että spede simahti samantien kun sänkyyn pääsi. Nukuttuaan ensin jonkin aikaa istuallaan tuolissaan iltapalaa odottaessaan. Junnunkaan sängystä ei kuulunut enää ääntäkään tämän sänkyyn päästyä ja se yökukkuja-prinsessakin taisi sammahtaa alle puolen tunnin. Toisaalta, onko ihme, prinsessa oli vähän väliä mansikkamaalla mansikoita keräämässä ja syömässä. Ennen ruokaa, ruoan jälkeen, välipalan jälkeen, ennen kotiinlähtöä. Junnu tutki ympäristöä innolla ja poika 11v nautti emännän sapuskoista niin että irkkuakin hirvitti määrät jotka tämä lappasi suuhunsa. Eikä vain ruoka-aikaan, välipalallakin poika valitsi ennemmin kunnon tukevan ruoka-annoksen. Huh huh!

Tänään onkin sitten edessä kotielämää. Pyykkiä, siivousta ja nurmikonleikkaus. Kaiholla katselin aamulla pihaa, kuuntelin ohiajavia autoja ja unelmoin pihasta joka on keskellä peltoja ja metsiä. Hiljaisuudesta jonka rikkoo vain lintujen äänet ja traktorin pörinä. Hohhoijaa. Kai se on vaan aloitettava päivän hommat ja oltava iloinen siitä, että meitä odotetaan toistekin kyläilemään. Nyt se on moro, siirryn niihin, päivän puuhiin. Viettäkää mukava torstai.