Eilinen päivä voidaan laskea suoraan luokkaan "menoa piisas". Tosin se meno alkoi vasta ukon kotiuduttua töistä mutta sitten sitä olikin ja paljon, jos noin irkun mittapuulla katsotaan. Aamupäivä menikin pyykätessä ja erinäisissä kotitouhuissa, niin ja hoidellessa pojan 16v koulujuttuja, minä näet päädyin soittamaan hänelle ja kysymään että kannattaako meidän mennä sinne kympin haastikseen vai mitä hän aikoo.

Kympin haastikseen ei sitten menty, poika tahtoo ennemmin sinne logistiikalle ja hyvä niin vaikka toisaalta se aiheuttaakin äidissä lievää kauhua. Kas kun ne aamut, ne aamut. Ja amiksesta kun saa kenkää takamuksiinsa paljon paljon helpommin kuin pakollisesta peruskoulusta, tämä nyt lienee tieto kaikille. Poika toki vakuuttelee ja vannoo että kyllä hän, kyllä hän mutta niin. Onko ihme jos äidillä ei oikein riitä usko eikä tätä nykyä enää toivoakaan puheiden pitämisestä tahdo löytyä.

Soittelin siis kympin asioita hoitavalla opollekin, vai mikä tuo mahtoikaan olla, ehkä jopa kympin rehtori (?), se kun taitaa olla oma lukunsa se kymppi tätä nykyä. Poika sai hurjan määrän onnitteluja ja kehuja, haastiksen on kuulemma ollut pakko mennä todella nappiin, paikkoja kun ei montaa ollut ja aika moni jäi nyt ulkopuolelle. Näinhän minä kuulin joo, naapurin pojista se jonka äiti suhtautuu meihin muihin alueen perheisiin periaatteella "minun lapset, teidän kakarat" ei ollut päässytkään.

Erityisen kutkuttavaksi pojalle 16v tilanteen teki eilen se, että juuri tämä poika on nauranut paskaista naurua koko tämän alkukesän hokien kuinka hän pääsee mutta poika 16v ei. Toisaalta aika hiton surullista, jos minulta kysytään. Minulle näet selvisi siinä pojan 16v naureskellessa kolmeen partahaiveneensa että samaisen perheen vanhin lapsi, se joka on teinin ja pojan 16v välistä iältään, on myös missannut koulupaikat viime syksynä ja ollut kotosalla viime vuoden. Ilmanko näin tämän liikkuvan omituisiin aikoihin talvella.

Oikeastaan se, että lapset ei ole päässeet kouluihin, ei ole se joka minua surettaa vaan ennemmin se miten perheen äiti on tavallaan ulkoistanut perheensä tämän alueen perheistä. Niin ei ole näet aina ollut, vielä muutama vuosi sitten mekin olimme hänen kanssaan paljon tekemisissä, lähinnä lasten kautta mutta silti. Sitten se vain jotenkin jäi, kyseinen äiti ei halunnut enää olla oikein kenenkään kanssa tekemisissä.

Miksi minä nyt tätä jäin miettimään. Höh. No kun jotenkin se on surullista. On se. Tämän alueen penskoilla, jotka olivat muuten lähes kaikki alle kouluikäisiä tälle alueelle muuttaessaan ja ovat nyt ehtineet sinne amisikään sankoin joukoin, on ollut alusta asti tiiviit suhteet. Ne samaiset, nyt amisikään ehtineet, räkänokkaiset pojat piti huolta siitä että me vanhemmatkin tutustuimme toisiimme. Pyörät sauhusi vinhaan alueen parilla jätkävoittoisimmalla tiellä ja puhelinlangat lauloi äitien soitellessa natiaistensa perään tai selvitellessä kuka löi ketä nokkaan siinä rosvon ja poken tiimellyksessä.

Näitä tenavia tällä alueella, tyttöjä ja poikia, jotka ovat nyt ehtineet osa amisikään, osa yläkouluikään, on tällä alueella paljon. Likemmäs parikymmentä, näin äkkiä laskien. Ja siitä sitä tiivistä sakkia on ollut pitkälti yli puolet ja siihen tiiviiseen sakkiin on kuulunut tämänkin äidin lapsista pari poikaa. Toki tällä alueella on nyt tämä ns nuorempikin porukka eli alakoululaiset, jotka ovat kaikki myös hyvin samaa ikää ja näitäkin taitaa olla toinen parikymmentä.

Isompien tiimistä lähes kaikki on poikia, muutama tyttö sinne mahtuu sekaan, ja koska lähes kaikki on poikia niin kyllä niitä puhelimia on sitten vingutettukin näiden alakouluvuosina. Alakoulutiimi onkin sitten tyttövoittoisempi ja heidän kanssaan niitä puhelimia ei joudukaan sitten vinguttamaan. Tytöt kun tuntuu aina kulkevan jotenkin pareittain, pojat kulki laumana kuin pässit. Ja pässisti he käyttäytyivätkin monesti ja edelleen niitä pässeilyjä näkyy aika-ajoin.

Olen monesti miettinyt kuinka iso rikkaus se on ollut näille kaikille, asua alueella joka koostuu lähinnä lapsiperheistä paria-kolmea sitkeää vanhempaa paria lukuunottamatta, ja jossa lapsilauma on ollut näin läheinen keskenään niinkin pienistä asti. Oikeastaan lähes kaikki ovat asuneet täällä hyvinkin sen kymmenisen vuotta ja enemmänkin, vain pari-kolme taloutta on jotka ovat alueelle asettuneet vasta viitisen vuotta sitten. Vaihtuvuus asukkaissa on siis onneton.

Tämä pentulauma kuuluu johonkin. Heillä on juuret tälle alueelle, heillä on se oma yhteinen tiimi, yhteinen lapsuus ja yhteiset metsät. Hieman sama on toki meillä vanhemmilla, me olemme ottaneet alueen omaksemme ja pyrkineet siihen että naapurusto on pennuille turvallinen ja että jos se meidän lottalassi tekee tyhmiä niin se kantautuu kotiinkin mikkomatin äidiltä. Siksikin tuntuu jotenkin pahalta ajatella että tämä perhe on jättäytynyt niin ulkopuolelle, ei oikeastaan lasten toiveesta vaan äidin.

No, kukin tavallaan, piruako minä tätä enempiä mietin. Ehkä äiti ei vain halunnut olla niin tiiviisti porukassa ja sillä sipuli. No jo tämä nyt on aamu kun tällaista jäin tuumimaan. Minun kun piti lähinnä siitä eilisestä pälistä. Joka oli siis se menopäivä. Ja se meno alkoi tosiaan siitä kun ukko kotiutui töistä ja voi kuulkaa, eilinen on ehdottomasti yksi tämän kesän parhaita päiviä, nih!

Minä pakkasin näet speden, prinsessan ja junnun autoon ukon kotiuduttua ja komensin pojan 16v keräämään luunsa jos mielii sinne isälleen kyydillä päästä. Olen aina kuulunut sarjaan "kesäautoilu on ihanaa" ja niinpä ajelin hyvillä mielin viemään pojan isälleen maakuntaan ja paluumatkalla kieppaisin auton uimarannan ääreen. Junnu ja prinsessa oli intoa täynnä, samaa voisi kyllä sanoa spedestäkin josta on kehkeytynyt varsinainen vesipeto.

Ihan lieviä ongelmia rantautuminen tosin tuotti, minulla näet on silmät vain toisella puolella päätä ja spede, joka ei siis vettä pelkää, hyppi, läiski, pulikoi ja kyykisteli rantavedessä samaan aikaan kun junnu, joka ei myöskään sitä vettä enää pelkää, pulikoi hieman syvemmällä uiden pieniä pätkiä. Jep jep, junnu on oppinut uimaan tänä kesänä vaikka uintimatka nyt ei vielä paria metriä kummoisempi olekaan. Siinä minä sitten koetin katsoa sekä eteeni että selkäni taa yhtä aikaa ja voi sissus, lievästi iski kammotusta itselle aina kun selän takaa kuului pikkaisenkin poikkeava ääni.

Uintireissu meni silti ihan hyvin, kukaan ei hukkunut, kukaan ei ollut edes hukkumaisillaan mutta äiti sai tukon harmaita hiuksia. Olinkin enemmän kuin tyytyväinen kun junnu ilmoitti että tällä alkaa olla kylmä ja sain kauppareissua vilautellen prinsessankin nousemaan järvestä tyytyväisenä pois. Uimasta suunnattiin lähikseen ja tenavat sai valita "roskaruokaosastolta" haluamansa lounaan, koriin livahti siis lihiksiä ja pizzaa.

Jäätelökaapillakin poikettiin ja otettiin puikkopakkaus kotiin ja koska minulla oli selvästikin jokin päänpehmenemiskohtaus niin nappasin siinä vielä makupalatkin kaikille. Eikä se päänpehmeneminen loppunut edes kassalle, kaivelin viimeisetkin kolikot taskuni pohjalta ja lähetin prinsessan ostamaan vielä mansikoita ja herneitä aulasta. Olipa juhlaa! Kotona tenavat olikin kuin herran enkelit konsanaan pupeltaessaan sapuskoitaan ja jälkkärijäätelöitä, mansikat livahti prinsessan ja junnun suihin ja minä natustelin herneitä.

Poika 13v tuli kotiin kun soittelin tätä vähäksi aikaa pienempiä vahtimaan ja me lähdimme viiden kanttiin pää kolmantena jalkana rautakauppaan ukon kanssa tutkailemaan laattavalikoimaa. Mikähän ihme siinä on että meidän omassa lähirautakaupassa tulee aina lottovoittajafiilis? Ei siksi että rahaa tulisi nakottua miten sattuu vaan lähinnä siksi että shoppaaminen on niin pirun sujuvaa ja joka aivaten ainoa kerta onnistut tekemään hyvät kaupat.

Nyt ei pesuhuonerempan tarvehankinnoista puutu enää kuin saumalaasti, silikoni, sekoittaja ja valaisin. Kaikki muu aina lattialämmitystä, laattoja, vesieristyksiä ja cyproceja myöten on ostettuna. Tosin haemme ne vasta maanantaina mutta silti. Alkuperäinen laskelmamme siitä että pesuhuoneremppa kustantaisi kokolailla tuhannen euroa on jäämässä reippaasti alle, taitaa 700-800 tulla olemaan se lopullinen kustannus.

Sunnuntaina alkaa sitten purkutouhut, viikonloppu vietetään rötväillen eli tänään lämmitän iltasella lomanalkajaissaunan ukolle ja huomenna katoamme mansen suuntaan syömään ja terassoimaan. Saapa nähdä ehdinkö koska seuraavan kerran päivittää blogia, ukon kanssa kun tuo päivärytmi väkisinkin nitkahtaa aina sekaisin.

Loppuun vielä totean olleeni raskaana viime yönä. Siinä samalla kun kiipesin ukon kanssa korkean aidan yli että pääsimme junaradan toiselle puolelle. Siis heti sen jälkeen kun ukko oli hakenut minut pienestä rähjäisestä kaksiosta jossa asuin lapsilaumani kanssa. Hurraa. Kyllä unet on hauskoja! Ja nyt se on moro, ryhdyn toimimaan! Ai niin, hyvää perjantaita ja viikonloppuja myös, näin ihan varoiksi.