Koko viikonlopun ilma vaikka niin huonolta sääennusteet näyttikin vielä loppuviikosta. Eilen ei tainnut tulla vesipisaraakaan, lauantaina sitä tulikin sitten reippaanlaisesti iltapäivällä. Onneksi kuisti on pysynyt kunnossa, siitä on kehkeytynyt junnun ja prinsessan pelialue iltoihin. Lähes joka ilta kun spede lähtee nukkumaan siirtyy kaksikko pelaamaan milloin siilien kapinaa, milloin alphabetiä. Ja miksi ei siirtyisi, itsekin haaveilen että saisin kuistille pistorasian ja voisin siirtää nämä aamukahvi ja -kirjoitustuokioni sinne.

Juhannukseen on enää pari viikkoa ja se on huono juttu se. Minä kun kuulun niihin ihmisiin joiden mielessä kesä on lähes ohi juhannuksen jälkeen. Eihän se niin ole, mutta jotenkin minä en edes tsemppaamalla itseäni ole päässyt eroon siitä kaihoisasta olosta joka iskee aina heti juhannuksen jälkeen. Se on aika tyhmää, etten sanoisi. Kai minä sitten olen vain niin kesäihminen että joudun heti suremislinjalle kun tiedän päivien lyhenevän.

Eilinen päivä meni jälleen hujahtaen ohi. Prinsessa ja junnu lähtivät kaksin aamupäivällä mummulle ja viihtyivät siellä oikeastaan koko päivän, siirtyen tosin neljän kanttiin vielä pariksi tunniksi ukon siskolle serkkujen kanssa touhuamaan. Hyvä niin, sisko näet soitteli hyvissä ajoin ja pelmahti paikalle suihkussa käytyään. Tämä oli menossa iltavuoroon töihin ja surutyö jota tämä tekee on valtava. Olen aina kadehtinut siskoni kykyä elää tunteella ja itkeä pohjanmaata myöten, mutta raskasta se on sekin.

Eilen oli ensimmäinen päivä yli viikkoon kun näin hetkittäin hymyn pilkahtavan siskon huulilla ja silmissä, mutta kyllä niitä kyyneleitäkin riitti ja paljon. Vaikeinta on luopua unelmastaan, siitä kuvasta jonka on luonut mielessään tulevasta. Ei siskon pitänyt olla uudestaan sinkku, heidän oli tarkoitus ostaa asunto yhdessä ja perustaa perhe. Ajankohta perheenlisäyksellekin oli mietittynä, koteja katseltuna ja tulevaa suunniteltuna mutta aina elämä ei mene niin kuin suunnittelee.

Katkerinta kalkkia on paitsi siitä unelmasta luopuminen, myös luopuminen ihmisestä jota edelleen rakastaa ja joka edelleen rakastaa. Siskoni on hyvin samanlainen kuin isänsä, perfektionisti omissa suhteissaan ja samalla kovin epäilevä siitä tunteeko toinen kuten sanoo tuntevansa ja jos tuntee, niin kai sitä saa testata. Siihen suhde pitkälti kaatuikin ja arvatenkin sisko syyttää itseään. Raskasta, raskasta.

Kamalaa sanoa mutta onneksi sisko antoi minulle pari päivää joina tämä ei käynyt, toisena tämä ei edes soittanut. Itsellä alkoi olla aika tyhjä olo jokapäiväisten tunteja kestäneiden keskustelujen jälkeen joten eilen jaksoi taas kuunnella kunnolla ja olla läsnä erilailla kun olisi jaksanut jos niitä paria hiljaista päivää ei olisi ollut. Kävimme siskon kanssa hakemassa sapuskaa kyliltä kaksin, ajelimme hetken muuten vaan ja sisko lähti meiltä suoraan töihin.

Tänä aamuna ehdin juuri kaatamaan kahvia kuppiin kun sisko soitteli vielä ennen töihinlähtöä. Jos olisikin taikasauva jota heilauttaa niin heilauttaisin. Toisen surua on raskasta katsella ja minä niin mielelläni ottaisin osan siitä kivusta kantaakseni. Pistäisin samanlailla pulloon kuin teininkin ettei vaan sattuisi, mutta harmi että se ei ole mahdollista. Onneksi siskon poika kotiutuu huomenna isältään, tämä saa sisältöä siihen työn ulkopuoliseenkin elämään.

Tänään on tarkoitus hilppaista maakuntakierrokselle ukon siskon ja tenavien kanssa. Perinteinen kesäajelu on tekemättä, yleensä se on kyllä ajoittunut kevääseen eli olemme himpan myöhässä mutta eipä tuo haittaa. Olen ollut jokseenkin huolissani ukon siskotakin viime aikoina, tämän elämä kun on ollut jokseenkin tyhjää ja harmaata. Ehkä tämä reissu piristää?

Luulenpa että siirryn nyt tyhjentämään tiskikonetta ja kurkkimaan josko jotain evääntynkää sinne maakuntakierrokselle ottaisimme mukaan, tarkoitus on ajella pienien kylätaajamien läpi Viljakkalaan, kurkata urheilukenttä, piipahtaa Haverissa sekä rantaa ihmettelemässä että avolouhosta tutkailemassa, vettä louhoksessa ei tosin taida olla edelleenkään? Samalla pääsen tutkailemaan millä mallilla kesä siellä on, Viljakkala kun on paikka jota minä pidän kotipaikkanani vaikka en sieltä syntyjäni olekaan.

Eli juu, taidan tosiaan poistua takavasemmalle. Se on moro ja viettäkää erittäin kiva maanantai!