Kivaa oli, sitä ei käy väittäminen, mutta sanotaanko nyt niin että jopa uitettu koira olisi hävinnyt minulle eilen mennen tullen. Mistä tätä vettä riittää? Ja saako Iltasanomat haastaa oikeuteen sadetutkan toimimattomuuden perusteella? Saako? Saahan saahan??? 

Aamu näytti vielä suht passelilta. Vein speden, kurvailin työmaalle, nautiskelin kupposen sumppia, puhua pälpätin työkavereiden kanssa ja valmistauduin lähtöön. Toisin kuin työkaverit, minä en pakkautunut tuhanteen ja yhteen fleeceen saati tuulihousuihin, ehei kuulkaa! Minä luotin sadetta pitävään takkiin ja farkkuihin sillä nehän on kaiken a ja o. Tiesittekö muuten että farkut keksittiin aikanaan nimenomaan työmiesten käyttöön? Tyyliin merimies, kaivostyöläinen, kullankaivaja, maajussi jne.

No minäpä tiesin ja perustelin valintaani osin juuri tällä. Jos maajussi, todnäk vieläpä orja, kykeni raskaaseen työhön pellolla farkuilla niin hittolainen, kyllähän ne käy vallan mainiosti metsäretkeilyynkin. Kuten muuten kävikin! Sen sijaan pientä unohdustani, ts hupun takaisin takkiin kiinnittämistä, ehdin hieman siinä manailla mielessäni.

En tosin heti kun sinne metsään menimme, ehei! Minulla, kuten lapsillakin, oli aivan liian kivaa kun tarvoimme pitkin polkua ja polunvierustoja, reitillä kun oli miljoonittain juurakoita joihin sotkeentua tai liukastua puhumattakaan märistä, liukkaista kivistä joihin heittää lipat jos ei ollut tarkkana. Kaiken kruunasi kalliotasanteen laelta polkua alaspäin virtaava vesi jota oli paikoin muutama sentti, paikoin reilut kymmenen senttiä.

Tiesittekö muuten että skeittikengät on likipitäen yhtä hyvät moisessa touhussa kuin on esim lenkkarit tai vaelluskengät? Siis likipitäen, en sano että ne aivan yhtä hyvät olisi. Toteanpa näet että kumisaappaiden mentävä aukko ei haitannut tippakaan siinä kiivetessä, päinvastoin. Tuli ihan omat pentuvuodet mieleen kun siellä loikin kiveltä toiselle, polun laidalta toiselle ja etsin kuivinta kohtaa mihin jalka asettaa.

Samalla tietysti tuijotin intensiivisesti a. niitä juurakoita, b. märältä näyttäviä sammalmättäitä ja c. edelläni kulkevia pikkuykkösiä. Matka tuntui kovin pitkältä siinä mennessä mutta eihän se sitä ollut, ja ei aikaakaan kun pääsimme sinne kalliotasanteen laelle ottamaan päälukua liki 80-päisestä lapsikatraasta. Samalla laskimme toki aikuiset ja kyllä, kaikki 9 valvojaakin oli tallella, huh!

Todettakoon että tässä vaiheessa ei vielä satanut. Ehei, harmaata oli mutta sateesta ei näkynyt jälkeäkään. Niinpä me lähetimme lapsoset touhuamaan metsäleikkejä ohjeistuksen kerrattuamme; kaksi puhallusta pilliin ja valvojien luo, yksi puhallus ja katso osoittaako joku valvojista juuri sinua, muista että valvojien pitää näkyä sinulle koko ajan kun liikut metsässä ja hei, oksia ja lehtiä EI revitä puista vaan majoja rakennetaan maasta löytyvillä kepeillä. Ai niin, loppumuistutus; OMAA OLKAPÄÄTÄ KORKEAMMALLE EI KIIVETÄ!

Kalliotasanteen mahdottoman ison kiven vierellä oli nuotiopaikka johon viriteltiin valkeaa sillä aikaa kun lapset juoksenteli pitkin lähitienoita kiipeillen, rakentaen majoja, ihmetellen polkuja pitkin virtaavaa vettä ja tutkien kuka mitäkin kallion koloa. Me valvojat seisoimme kalliotasanteen laella tuijottaen kuka mihinkin suuntaan ja huudellen komentoja tyyliin "oletko tosiaan noin pitkä vai mitä teet puolessatoistametrissä" tai "äläpä kuule kiipeäkään sitä runkoa pitkin ylös kun se kiellettiin jo muutamaan kertaan".

Eväitä syötiin nuotion valmistumista odotellessa ja kuhina oli melkoinen ja silloinhan se sitten alkoi, se sade. Ensin sillä tavalla mukavasti tyyliin ripottelu. Hetken päästä vähän isompi ripottelu. Katastrofaaliseksi en sadetta silti vielä tuossa kohtaa sanonut, en vaikka osa valvojista ryhtyi kaivamaan sadeviittoja esiin ja yksi valvoja päätyi pitämään sateenvarjoa nuotion yllä.

Hetken perästä paistettiinkin sitten jo makkaraa ja tehtiin makkarajonoa nuotion ääreen. Vaikka juuri hetkeä aiemmin oli syöty ruisleipää ja nektariinia niin kummosti niitä makkaroita tenaviin upposi, harva jätti ottamatta. Kellokin oli ehtinyt jo likelle sitä puoltapäivää jolloin oli pakko ryhtyä lähtötoimiin, lapset kun pääsi kahdeltatoista joten nuotio sammuksiin, jonot kuntoon, pääluvun lasku ja ei kun menoksi.

Ja kuulkaa, silloin se sitten alkoi ihan tosissaan. Ei mikään tihuuttelu tai ripottelu, ehei, vettä tuli kuin saavista kaataen. Me tarvoimme polkua ja polunviertä alas, oma ope luokan edellä, minä perässä koettaen sekä pitää varpaani kuivina että silmällä edellä kulkevia tenavia ja arvaahan sen, osa lapsista tahtoi EHDOTTOMASTI kulkea siinä veden täyttämässä polku-uomassa.

Arvaahan senkin että pari lapsosta siinä liukastui juurakoihin jotka ei tosiaankaan näkynyt yhtään sieltä veden alta. Onneksi lapset oli varustettu kotoa sadetamineisiin ja silti, jos heität istuallesi kymmensenttiseen veteen niin ei siinä paljon kumisaappaat ja sadetta pitävät housut auta. Onneksi koululle ei ollut matkaa kuin kilsa, ehkä pari.

Koululle palasi lauma iloisia ja jokseenkin märkiä lapsia. Niin ja yksi kappale litimärkiä ohjaajia, sadetta pitävä takki kun ei tässä kohtaa tarkoittanut täysin vettä pitävää vaan lähinnä sellaista joka kestää tietyn määrän vettä kerralla kunnes innostuu kiskomaan sitä sisäänsä. Tai jaa, ei sitä sisäänsä imenyt mutta päällikangas takista oli kyllä läpimärkä. Vuorikangas pysyi silti ihmeellisesti kuivana, ooh!

Ilokseni ja ylpeydekseni voin silti todeta että varpaat oli kuivat! Okei, farkut nyt imi vettä lähinnä reisien kohdalta kun siinä rankkasateessa taivalsin mutta sittenkään ei ollut kylmä eikä muutenkaan asuvalinta kismittänyt tippaakaan. Päinvastoin, farkut metsäretkellä on juuri eikä melkein passeli varustus ja kyllä kuulkaa pitää ihmetellä että miten ihmeessä minä, ikuinen vilukissa, en kaivannut kertaakaan koko reissun aikana sen enempää välikalsareita kuin fleeceäkään.

Vaan olipa kuulkaa kertakaikkisen mukavaa! Harmi etten huomannut hieroa shampoota hiuksiini aamulla, siinä sateessa kun olisi saanut hiushuuhtelun samaan rahaan, vettä näet todella valui pitkin otsaa, niskaa ja poskia. Onneksi koululla ei mennyt enää kuin vartti ja sen jälkeen minä suuntasin jo taas kotiin jossa odotti pannullinen kuumaa kahvia. Nam!

Jokseenkin voipuneena moisesta metsäretkeilystä istuinkin sitten nojatuolissa kuin suolapatsas kutoen sukkaa. Samalla tuijottelin töllötintä ja odottelin lapsia kotiin. Ukon sisko soitteli ja kysyi kyytiä lääkäriin ja takaisin iltapäivästä ja mikäs siinä, samalla reissullahan sitä voisi hakea speden kotosalle. Niinpä hyppäsin autoon puoli kolmen kanttiin ja huristelin hakemaan ukon siskoa ja sen perään spedeä, hetken päästä kurvailtiinkin takaisin terkkariin noutamaan siskoa ja siitä kotiin.

Iltapäivä kului prinsessan historiankokeisiin kuulustelun, ruoanlaiton, teinin muuttoilmoituksen täyttämisavittelun ja oleilun parissa. Ukko oli saanut kuningasidean ja siinä kaiken muun lomassa sovin teinin kämppiksen, "adoptiolapsen" tulosta lapsenlikaksi lauantaina, me lähdemme syömään ja jääkiakkomatsiin. Illalla ryhdyinkin sitten tutkimaan ihan tosissani uutta läppäriäni, kas kun viime viikolla jo koetin saada sähköpostiohjelmaa kuosiin siinä onnistumatta ja nakkasin tuolloin koneen odottamaan kaappiin hetkeä jolloin ehdin oikeasti syventyä moiseen.

Onneksi yksi tietokonetuntijaystävistäni oli naamiksessa ja kas, minä sain kuin sainkin virallisen sähköpostini siirrettyä tälle uudelle läppärille. Tai oikeastaan virallinen sähköposti tulee nyt kumpaankin läppäriin joten vanha läppäri pääsee levolle kaapin kätköihin ja tämä uusi saa ottaa vetovastuun. Henkkoht totean että mikkisoftan päätös jättää Windows Mail pois Windows seiskasta ei ollut kovin hyvä.

Windows Liven asennus ja ennen kaikkea sähköpostitilin määritys kun oli se joka tökki ja pahasti. Yhtä kaikki, nyt toimii joten mitä sitä vanhoja muistamaan, Windows Live vain on himppasen erilainen kuin Windows Mail joten saapa nähdä kauanko menee ennen kuin opin käyttämään sähköpostia aukottomasti.

Tänään onkin sitten ohjelmassa mm siivousta ja etäopiskelua. Ensi viikolla saamme hygieniapassit, riippuen toki siitä pääsemmekö testistä läpi, ja kyseistä aihealuetta ajattelin opiskella tänään. Ukko houkutteli puolestaan minua eilen mukaansa manseen tänään, hänellä kun on aamusta hieroja ja minä voisin kaiketi pyöriä ostoksilla sen aikaa. Katsoo nyt raaskinko siihen aikaa käytellä.

Ja nyt, luulenpa että on jälleen aika todeta että aamulehden lukeminen on seuraava ohjelmanumero. Kahvikupponenkin kaipaa lisätäytettä joten se on moro ja oikein kivakivaa perjantaita kaikille!