Takana. Ihanaa. Unella on aika iso vaikutus koko mielialaan, aamulla on paljon paremmalla mielellä noustessa kun ei ole tarvinnut yöllä heräillä. Meillä ei ole siis yöllä heräilty yskimään saati kiljumaan, ilmeisesti edes unissaan ei ole puhuttu tai ainakin irkku on missannut nämä höpinät. Saattaa jopa olla että junnu pääsee huomenna eskariin, tämä aamuhan sen näyttää.

Tälle aamulle on kalenterissa pakollinen meno, mielenkiinto on luokkaa nolla. Huomisellekin aamulle on pari menoa ja niiden kohdalla toinen kiinnostaa, toinen ei. Taidan nakittaa ukon prinsessan vanhempainvarttiin, hän kun tulee juttuun tämän opettajan kanssa. Irkku ei tule. Ei ole koskaan tullut ja tuskin tulee koskaan tulemaan. Samainen opettaja kun oli pojan 12v luokanvalvojana silloin kun pojalla oli änkytyksen kanssa eniten ongelmia. Kumma juttu, että änkytystä ei kotona saati kavereiden kanssa ollut juurikaan ja jotenkin se katosi luokanvalvojan vaihduttua. No, siitä saanee kuvan miten irkku kyseisen opettajan kokee.

Eilen oli anopin syntymäpäivä, laittelin tälle tekstiviestionnittelut päivällä kun olin ensin tarkistanut omasta puhelimestani että muistin oikein. Muisti ei ihme kyllä tehnyt tepposiaan vaan onnittelut oli saapunut minullekin tekstiviestinä synttäripäivänä joten ei se kovin iso synti voi olla että minä toimin samoin. Veikkaan silti, että jälkipuheita tulee mutta siinähän tulee, se on voi voi. Oikeastaan osa niistä jälkipuheistakin on täysin vältettävissä kun pitää itse huolen, että hajurako pysyy.

Yksi tyttäristä kun on se iänikuinen lahjamoottori. Tiedätte varmasti ihmistyypin, sellainen joka tahtoo aina ilahduttaa muita, joka on täysin hokissa joulun aikaan koska pääsee hankkimaan kaikille lahjoja, joka miettii ja kääntää ja vääntää tarkkaan lahjat osumaan varmasti mieluisaksi saajalleen. Tällä kertaa hän oli keksinyt äidilleen lahjaksi koko porukalta lahjakortin joka oikeuttaa illalliseen paikallisessa ruokaravintolassa.

Ja irkullehan toki passaa ruokailu ravintolassa, epäilen jopa että minut on tarkoitettu ruokakriitikoksi, sen verran innoissani olen aina kun ravintolaan syömään pääsen. Tässä kohden taka-ajatuksena tyttärellä oli lisäksi jonkinasteinen illanistujaismeininki porukalla eli jatkoille läheiseen yökerhoon ja se on se kohta jonka irkku tietää olevan varomisen arvoinen. Järkevintä on siis kotiutua ukon kanssa siinä vaiheessa kun yökerho kutsuu muita. Muuten tulee niitä jälkipuheita jotka voin lähes sanasta sanaan kuvitella jo nyt.

Oletteko muuten huomanneet että kellojen käyntitahtia on nopeutettu? Ainakin meillä tuntuu kello laukkaavan aina aamuisin sen ajan kun lapset vielä nukkuvat ja on rauhallista. Jotenkin se tahti hidastuu aina lasten herättyä, ennen kuin nämä edes lähtevät kouluun. Ja jälleen kello käy kiitolaukkaa kun kaikki ovat pois kotoa. Mikähän siinäkin on? Eikö neljä tuntia ole aina neljä tuntia? Miksi se toisinaan tuntuu tunnilta ja toisinaan kokonaiselta päivältä?

Kiitolaukkaavan kellon jäljiltä irkkukin kiitolaukkaa herättelemään nyt koululaisia ja tarjoamaan pikkuspedelleen aamupalaa. Se on moro ja hyvää torstaita kaikille!