Kyllä ne menee varsinaista kiitolaukkaa nämä viikot. Juuri oltiin maanantaissa ja nyt, hups vaan, keskiviikko. Ihan kohta loppuu ja se ei ole kiva se. Ja toisaalta on. Lapset alkaa olla aivan valmiita kesälaitumille, kouluhommatkaan taida enää juuri kiinnostaa raukkoja. Tästä hyvänä esimerkkinä lienee pojan nimikaiman eilinen touhu luokassa, tämä näet ei alkuunkaan pitänyt siitä että meillä oli sijainen ja vielä vähemmän siitä että minä poistuin luokasta hyvissä ajoin ennen ruokailua. "En tee enää yhtä ainoaa numeroa", totesi poika.

Tai jaa, ehkä se pojan touhu kieli lähinnä siitä että tämä on kevään aikana kasvanut luokassa minuun kiinni kuin takiainen konsanaan. Edeltävän välkän jälkeen kun poika tuli ulkotakki päällä ja jalkapallo kainalossa seistä pönöttämään viereeni kun olin piipahtamassa vastapäisessä luokassa yhtä tulevaa ekalaista tervehtimässä. Kummityttöhän se siellä istui, eturivissä, ja pakkohan tuolta oli käydä kysymässä miten eka tunti oli mennyt ja oliko ollut kivaa.

Pojan nimikaima kysyi ensisanoikseen mitä minä teen väärässä luokassa. Kehotin poikaa viemään takin naulakkoon mutta ei, kehoitus meni täysin ohi korvien ja tämä sanoi että et nyt ole täällä kun tulet hänen kanssaan omaan luokkaan. Nauratti jo itseäkin, poika on tosiaan kuin takiainen ja tälle on kertakaikkinen kauhistus kun minä en olekaan aina paikalla. Esittelin kummityttöni tälle ja kehotin uudemman kerran viemään sekä takin että pallon pois mutta eihän tuo liikkunut. "Tuu nyt, et jää tänne". No en jää en, juttelen hetken.

Totesin kyllä lähes samantien että kai se on parempi lähteä sinne omaan luokkaan, luokan ovelle kun ilmestyi kolme muutakin oman luokan poikaa jotka olivat kovin huolissaan siitä että miksi ihmeessä nimikaima on väärässä luokassa ja miksi ihmeessä oma avustajakin siellä kyykkii. Pojat. Ne aloittaa näemmä pienestä pitäen tuon omistamisen. Kummasti se koko porukka siitä kaikkosi kun nousin ylös ja kehotin nimikaimaa riisumaan takin ennen kuin tulee omaan luokkaan johon siirryin laittamaan avustettavaa tuntikuosiin.

Sen tunnin alun nimikaima tosiaan teki matikan tehtäviä rautaisella otteella saaden aukeaman hetkessä valmiiksi. Poikahan on matikassa kertakaikkisen hyvä kunhan käsillä oleva asia aukeaa hänelle kunnolla, kirjoittaminen ja myös niiden numeroiden raapustaminen on se joka on myrkkyä. Lukeakin tuo osaa jo varsin hyvin mutta silti lukeminen muuten vaan ei kiinnosta. Sen sijaan tunnilla luettaessa poika tahtoisi ehdottomasti saada aina luentavuoron.

Aukeaman tehtyään tämä tuli ensimmäisenä näyttämään sitä minulle ja siirtyi vasta sen jälkeen tarkistusvihon pariin, totesi kaikkien vastausten olevan oikein ja oli aikeissa jatkaa lisätehtäväaukeamaa kunnes tosiaan totesin että hups vaan, nyt on pakko siirtyä sinne ruokalan suuntaan. "Mihin sä meet, miks". "En tee enää yhtä ainoaa numeroa lopputunnilla", totesi poika kuultuaan että olen lopputunnin pois ja nakkasi kynän mielenosoituksellisesti pulpetille.

Melkein säälitti jättää sijainen kamppailemaan penskojen kanssa, nimikaiman toteamus kun aiheutti muutamaan muuhunkin poikaan levottomuutta ja työskentelyn vastustusta. Toisaalta taas ei, sijainen kun ei ole ihan in ja pop minun silmissäni, hän kun oli se samainen neiti kuin viime viikolla. Edelleen totean että neiti on varmasti hyvä opettaja ja sopii isommille kuin nenä päähän mutta ekaluokkalaisille, ei. Ilmanko tämä paukautti YLLIn tunnilla kädet korvilleen koska EI KUULLUT MITÄÄN LASTEN MELUN SEASTA. Ai. Miten ihmeessä minä kuulin varsin hyvin kaiken aikaa...

Loppupäivä töissä menikin vauhdilla. Yhden jälkeen siirryin hetkeksi iltapäiväkerhon puolelle ja kahden jäljestä suuntasin kotia kohti. Iltapäiväkerhopiipahduksella sain sitten selvyyden siihen ***** palaveroinnin tulokseenkin, sairaslomalta palannut avustaja kun oli soitellut tälle ja kysynyt asiaa. Rehtorin pitäisi nyt kirjoittaa erittäin painavat perustelut sille miksi se oppisopparitekijä tarvitaan koululle, rahaa kun takuuvarmasti on jossain mutta missä, se on vielä hämärän peitossa.

Palaverissa kun oli todettu että sitä rahaa pitäisi kysyä talouspäälliköltä joka tosin on todennut ettei sitä ole. Mutta on sitä, kuulemma, ne perustelut vaan pitää saada ensin paperille. Ja hyvinä. Painavina. Että kukas ne menisi rehtorin kanssa kirjoittamaan. Tällä hetkellä näyttää siltä että rehtori tulee jäämään kahden jyrän alle; lähimmän esimiehen ja sairaslomalta palanneen avustajan jotka aikovat kädestä pitäen kirjoituttaa perustelut reksillä. Joka on oikeastaan ihan hyväkin, rehtori kun tuppaa aina harhautumaan aiheesta, oli se mikä tahansa ja jotenkin perustelut joiden kirjoituksen aikana hän miettii esim edellisenä päivänä kaupassa näkemäänsä miestä taitaisi olla turhan hatarat. Hmmm.

Kotona olinkin sitten täynnä touhua. Pyöräytin hellan täyteen erinäisiä eväitä, osin ajatellen tätäkin päivää. Neljältä soittelin kylillä pyöriville lapsosille että ruoka olisi valmiina, hop hop syömään. Makkarakastiketta ja perunaa, nam. Pastakastike jäi vielä hautumaan hellalle kun siirsin keittämäni valtavan kattilallisen spagettia muovirasiaan jääkaappiin. Tänään ei siis tarvitse keittiössä notkua ja se on ihan hyvä se, minulla kun on kolmeen asti duunia.

Siinä ruoanlaiton lomassa tyhjensin tiskaria ja pyykkikonetta ja latasin uuden koneellisen pyykkejä valmiiksi. Nyt ne odottaa vuorostaan tyhjennystä jonka taidan kohta puoliin suorittaa. Kaunareiden ajan istuin lähes aloillani, lievää touhaamista aiheutti teini ja tämän kaveri jotka pälpättivät keittiössä. Seiskan kanttiin komensin junnun suihkuun ja sen jälkeen iltapalatin sekä junnun että speden. Prinsessa oli piipahtanut aiemmin kotona kysyäkseen yökylälupaa, minä siirsin asian ukolle ja ennen kuin ehdin kunnolla kissaa sanoa huuteli prinsessa jo ovensuussa heippoja ja kiitoksia isille luvasta. Aha.

Sitkittelin pystyssä kymmeneen ja siirryin sänkyyn ajatuksenani katsella Matti Nykänen-dokkari mutta huonostihan siinä kävi; viimeinen puoli tuntia on hämärän peitossa. Höh. No, kerranko sitä. Tuntuu vaan tapahtuvan tätä laatua useammin kuin silloin tai tällöin. Plääh. Tänään on onneksi Greyn anatomia-ilta joten nukkumaan ryhdyn vallan mielelläni heti kympiltä kun se loppuu. Jei!

Tänään ei koululla onneksi tapahdu mitään kaamean omituista, joissain määrin tosin kysymyksiä herättää jo nyt kässytunnit. Meidän pojat kun on niiiiiiiin innokkaita käsitöiden tekijöitä. Or not. Onneksi huomenna on ohjelmassa "luokkaretki", lähdemme siis teatteriesitystä katsomaan, poikkeamme paikallisessa puistossa touhuamassa ja jäätelökiskakin on sisällytetty ohjelmaan. Oikeastaan en tiedä onko se sitten kuitenkaan "onneksi".

Huomiseksi kun on edelleen luvattu suht kylmää ja märkää joten voi olla että se ei olekaan kovin kivaa. Toisaalta, minun tulee reissussa todennäköisesti kuuma, oli kuinka kylmä tahansa. Minä näet lykkään avustettavaa pyörätuolissa kaikki siirtymät ja sanoisinko että se jos joku käy työstä; avustettava näet painaa todnäk enemmän kuin minä itse painan ja se on paljon hätinä 110 senttiselle tenavalle. Hiki tulee jo ajatuksesta...

Ja nyt. Taidanpa tosiaan siirtyä pyykkärin tyhjennyksen pariin, ehdin vielä kiikuttaa vaatteet kuivumaankin ennen kuin on pakko ryhtyä suunnittelemaan lasten herättelykiekkaa. Se on moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko, minä tulen taatusti pyrkimään samaan.