Kohta loppuu kunto. Kyllä se niin on. Kun edellisyö meni jumpatessa nuhaisen Speden kanssa, niin viime yö menikin sitten vuorostaan häärätessä levottoman Speden kanssa. Ja menikin sitten niin lahjakkaasti hypäten, että en tainnut koko yön aikana ehtiä kertaakaan nukkua juuri tuntia kauempaa kerralla kun oli jo poukittava pystyyn. Itse syytän nyt kääntymään oppimista pojan unen sotkijana, millään tapaa kun ei muuten tuntunut olevan mitään vaivaa, uni vain oli kovin levotonta, kädet ja jalat vispasi unessa ja tuttia kaivattiin rauhoittumiseen. Jostain muistojen sopukoista nousi mieleen aamulla kun sängystä nousin se tunne joka oli lähes aina vallalla junnun ollessa pieni. "Kannata edes maate mennä kun mitään nukkua saa".

Tosin, junnun kanssa niitä hyviä öitä ei ollut pitkiin aikoihin. Yöt meni pari-kolme syksyä, kevättä ja talvea limaa yskivän lapsen siivoiluissa, sohvalla istuen ja lääkkeitä antaen. Kesällä oli yleensä helpompaa, sen jälkeen kun koivu oli saanut kukintansa pakettiin. Yö on todellakin astmalapselle paha ainakin silloin, kun kyseessä on pieni lapsi ja lääkitys ei ole kohdallaan. Tätä nykyä voi jo sanoa harvinaisuudeksi, jos joudut yöllä astman takia nousemaan, mutta kyllä niitäkin välillä sattuu. Ei kannata siis valittaa Speden hyppyytyksistä, aivan toistahan tämä kuitenkin on jos silloin tällöin hypitään.

Hyi irkkua, kaatoi itse oman valivalinsa muistelemalla. Törkeää! Oli miten oli, vireystila on tosiaan nollassa tänä aamuna. Suunnilleen ihmettä kaipaisi, että jaksaisi edes ajatella mitä kaikkea tänään pitäisi saada aikaan. Kovastihan sitä olisi kaikenlaista, kovin vähän vain on tekijöitä. Pitää varmaan nousta barrikadeille ja vaatia ukkoa tekemään edes jotain ennen töihinlähtöä. Siis jotain muuta kuin painojen nostelua. Vaan tietäähän sen, miten väsynyt akka toimii silloin jos ukko ei ajatustenlukijamaisesti tajua ottaa siivoilua repertuaariinsa heti silmät avattuaan tai mikä pahempaa, menee sanomaan tiskikoneen tyhjennystä toivovalle akalle "en mä ehdi vielä, mä otan ne myöhemmin". Väsynyt akkahan suuttuu ja loukkaantuu sellaisesta, tekee kiukuspäissään suursiivon ja heittelee astiat pikana kaappiin mutisten "ei tartte auttaa p-le, tukehdu painoihis"...

Juu. Nyt lähden jatkamaan hyvin alkanutta kahvinjuontia ja valmistelen itseäni kestämään sen, ettei mies herää moppi selässä saati pyykkikori olalla. Ilman että aloitan sen jupinan. Se on moro!