Lauantai. Kukaan ei ainakaan näin kukonlaulun aikaan vielä oksenna saati ripuloi. Kuumeisiakaan ei ole näkyvissä. Tosin, eipä täällä kukaan muu kuin minä, vahvistettuna junnulla, vielä hereillä olekaan. Kun tänään on SE päivä jolloin irkku ajatteli nukkua pitkään aamulla. Jotta sitten jaksaa bilettää illalla. Huutaa hulluna kitalaki vilkkuen pelissä. Ja silleen. Aina sitä ajatella saa, junnu herätti puoli seiska. Kun on AAMU, ja silloin noustaan ylös. Vai mitä äiti...

Illalla ukko viimeisteli lasten mäkeä ja lämmitti saunan samalla. Joka talvinen perinne, lapsille rakennetaan pihaan iso liukumäki kokoamalla kaikki lumet yhteen kasaan keskelle nurmikkoa. Joka talvinen perinne taas saa aikaan joka keväisen perinteen, jäätä kolkutellaan lapiolla pieneksi joka vappu keskeltä pihaa muun pihan oltua sulana jo iät ja ajat. Mäkeen pitää rakentaa paitsi se liukuosa josta muotoillaan joissain määrin kourumainen ihan ylhäältä, myös koko matkalle vallia jolloin liukurit ja ufot pysyvät tiukasti urassa ja irkun puskat säästyy törmäyksiltä. Niin ja tietysti rappuset takapuolelle jotta mäen päälle kiipeäminen on helppoa. Pientä viimeistelyä tuo on vielä vailla, mutta komeasti siitä jo laskee.

Jännityksellä ja mielenkiinnolla odotan, näinköhän meidän lähtömme onnistuu. Vai meneekö reisille vielä loppumetreillä. Speden maha nyt ainakin näyttää olevan kunnossa, siihen se ei enää voi kaatua, mutta onhan meillä vielä vino pino muita mahdollisia kariuttajia ja kummitädilläkin niitä on itsensä lisäksi kolmin kappalein. Tsai ai, sano. Pitäkää nyt peukkuja kaikki, jotta tämä lähtö onnistuisi, muuten irkulle saattaa iskeä depis, masis, ketutus ja vaikka vielä makuuhaavatkin.

Nyt menen. Spede heräsi myös aamuun, joten kakkakarkelot edessä on. Moro!