Ja nyt on sitten lähes yhtä hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Ohhoh! Spede möyrii lattialla pikkuautojen kanssa, poika 12v lähti ensin kaverilleen ja siitä diskoon, poika 14 laskettelemaan ja siitä isälleen. Teini lähti kavereitaan tapaamaan ja palaa ennen kahdeksaa, isä tulee kahdeksan aikaan hakemaan tämänkin. Ukko, prinsessa ja junnu suuntasivat kohti Helsinkiä ja tässä ihan kuuntelee hiljaisuutta.

Hitto, mitä minä sitten teen kun kaikki lapset on isoja eikä ne juokse ovissa edestakaisin illalla. Kun ei kavereita lappaa ovesta. Kun kukaan ei mätki toistaan tai huuda äitiä apuun. APUA! Huvittunut APUA! Istunko minä silloin illalla sohvalla, näpyttelen tekstiä koneelle ja kuuntelen televisiouutisia puolella korvalla. Korvat höröllä ei tarvitse silloin enää kuunnella, ei jos näin hiljaista tulee.

Vaan asiaan. Päivä on mennyt julmettua vauhtia. Yhdeksän jälkeen aloin valmistella kääpiökansaa lähtövalmiuteen ja puoli kympiltä auton nokka osoitti tiukasti kohti mansea. Kaksi kertaa samalla viikolla, se on jo hyvin se. Motarin liikennevaloissa, siinä skodan perässä punaisten vaihtumista vihreiksi odotellessa, kiinnitin huomioa kummalliseen jalankulkijaan suojatiellä. Jumalattoman kokoinen kaupunkilaisvaris käveli kaikessa rauhassa tien yli.

Valot vaihtui, varis oli juuri ehtinyt skodan eteen ja kauhulla odotin painaako skodakuski kaasun pohjaan ja hurauttaa linnusta välittämättä eteenpäin mutta ei. Olisi kuulkaa tehnyt mieli mennä antamaan iso halaus ja ruusupuska kyseisen kärryn kuskille, varis ilmestyi skodan repsikan puolen kulman takaa näkyviin ja jatkoi taaperrustaan jalankulkukorokkeelle ennen kuin skodakuski lähti liikkeelle. Toisella kaistalla autot paahtoi jo täyttä vauhtia eteenpäin meidän vasta kiihdyttäessä vauhtiin. En voinut kuin hymyillä ja jotenkin se hymy jäi päälle.

Oli hyvä että lähdimme ajoissa, olimme jälleen kerran taysissa parikymmentä minuuttia ennen aikaamme. Astmapoli kun on siirretty lastenpolin yhteydestä toiseen paikkaan. Aikani palloiltuani kävin kysymässä neuvonnasta kun en minä niitä hiivatin opastekylttejä missään nähnyt vaikka hoitaja soittaessaan niitä kehottikin seuraamaan. Neuvonnasta meidät neuvottiin keuhkopolille josta taas annettiin jonkinlaisia suuntimia siitä, miten päädymme lasten allergiakeskukseen. Jahas.

Emme muuten päätyneet. Lopulta oli pakko palata neuvontaan kysymään että miten hitossa me päästään 00-kerrokseen. Neuvonnan poikakin oli hetken silmät ymmyrkäisinä, kun ei sinne saa potilaita päästää eikä hänellä ole koko opasvihossa edes sellaista paikkaa kuin lasten allergiakeskus. No just. Ja eikös 00 ole se kerros jossa säilytetään kuolleita. Hetken mietittyään poika sai selvästi ahaa-elämyksen, laittoi lapun luukulle ja lähti opastamaan meitä.

Ei se niin vaikeassa paikkaa sitten ollutkaan, mutta eipä niitä opasteita ennen oikealle käytävälle päätymistä olisi voinut löytää itse einokaan. Toisaalta palloilu osui oikeaan aikaan, pääsimme suoraan sisään lääkärille. Olen aiemminkin maininnut siitä, että irkku, junnu ja erikoistuvat lääkärit ei ole oikein toimiva paketti. Ja erikoistuva lääkärihän siellä jälleen istui pöydän takana. Lääketauosta kyseli, kaipa tuo oli ajatellut ehdottaa junnulle sellaista ennen kuin luki kunnolla paperit läpi.

Paperit luettuaan taisi aatokset olla toiset kun loppukäynti keskittyi junnun vointiin yleensä, lääkkeiden käyttöön ja pef-mittarin käyttökykyyn, käsiin jotka ovat muuten järkyttävässä kunnossa pojalla ja Brick-testeihin. Junnun pitäisi syksyyn mennessä siirtyä jauhemaiseen astmalääkkeeseen mutta itse olen ollut sitä mieltä että eipä taida vielä onnistua. Babyhalerin maskittoman käytön opettelukin kun vei aikansa ja se on onnistunut vasta vuoden päivät. Pef-mittaria junnu oppi käyttämään aivan hiljattain ja se kävi yllätävän nopeasti.

Olin silti samaa mieltä kuin lääkäri, että hyvä sitä olisi nyt lähteä kokeilemaan. Niinpä lääkärin kanssa keskustelun jälkeen meidät ohjattiin ensin astmahoitajan ja sen jälkeen rasvahoitajan luo. Astmahoitaja teki brick-testin siitepölyjen osalta, edelleenkään ne ei näyttäneet mitään vastetta. Pef-mittarin käyttötapa tarkastettiin, hyvin junnu sitä osaa käyttää ja päälle testattiin vielä onko junnulla vielä tarpeeksi tehoja siirtyä jauhelääkkeeseen, se kun pitää imaista sisään eri tekniikalla kuin halerista hengitettävä.

Ehei. Juuri kuten arvelinkin, junnulla ei riitä yksinkertaisesti tehot hommaan vielä. Tekniikka näytti jotenkuten toimivan harjoittelun päälle mutta tehot ei. Eli halerilla jatketaa. Rasvahoitaja puolestaan tutki kädet, neuvoi eri rasvojen käytössä ja rasvaili junnun kädet siinä samalla kertaa. Samalla keskusteltiin siitä, kuinka älytöntä on että edes heidän tietoonsa ei ole tullut mistä voisi saada pienelle lapselle puuvillasormikkaita. Minä kun olisin hankkinut sellaiset junnulle niin että voisi laittaa öiksi käsien suojaksi.

Kaiken kaikkiaan reissu meni mukavasti, taysista poistui neljällä reseptiliuskalla ja rasvausoppaalla täydennetty äiti, kolmella tarralla palkittu junnu ja erittäin nuutunut spede. Tosin reissu nieli aikaa enemmän kuin normaalisti, tällä kertaa polilla meni puolitoista tuntia mutta jotenkin se ei tuntunut alkuunkaan pitkältä ajalta, kiitos sen, että emme missään vaiheessa joutuneet odottelemaan mihinkään siirtymisien kanssa.

Samantien kun pääsin kotipihaan autolla soikin jo puhelin ja samainen lääkäri jolla olimme juuri olleet soitti speden asioista. Spede on nyt virallisesti poistettu taysin listoilta hoitosuhteen osalta. Singulair jää tauolle, jos ei toimi niin otetaan uudelleen käyttöön ja reseptin saa uusia omalääkärillä. Jiihaa! Tänään saa siis jännittää sitä, muistaako olla antamatta lääkkeen illalla vaiko ei.

Ja niin. Nyt irkku istuu kahvikuppi vieressä, läppäri sylissä ja kuuntelee tätä taivaallista rauhaa. Hiljaisuutta en sentään kuuntele, kyllä spede sen verran ääntä saa aikaan touhuillaan, mutta rauhaa. Sitä täällä riittää. Miten sitä ei enää edes muista sitä aikaa kun oli vain esikoinen. Oliko meillä todella näin hiljaista silloin? Entä silloin ennen kuin sitä perhettä oli ollenkaan, oli vain itsekseen. Herttinen, miten hiton hiljaista ja rauhallista silloin onkaan ollut.

Kyllä se minun lapsiluku taitaa todella olla täynnä. Sittenkin että olisin aina vaan valmis vielä siihen yhteen. Tämä rauhahan on niin kutkuttava olotila, että tätä voisi ottaa toistekin. Ja lopuksi, jos joku tietää mistä mahdollisesti pystyisi tilaamaan ohuita puuvillahanskoja lasten kokoa, laittakaa kommenttilootaan. Junnulle ne olisi todella tarpeen talven ajaksi. Veikkaan, että vaikka siitä käsipesuvillityksestä pääsimmekin, tulee tulevatkin talvet menemään tiukan rasvailun kanssa. Ja silti junnun kädet tulee varmasti olemaan järkyttävässä kunnossa.

Ai niin, junnu oli jopa kasvanut. Pituutta oli komeat *hehheh* 106 senttiä eli viime kesästä peräti kaksi senttiä. Voi, millä sen voi kouluun laittaa, eihän tuota kirppua edes erota joukosta. Näihin tunnelmiin, se on moro!