Ei ole kuulkaa vanhan ihmisen hommia tuollainen armoton biletys. Veto on edelleen aivan täysin kateissa vaikka sentään yökin ihan oikeasti nukuttu jo väliin. Mutta hauskaa oli, ehkäpä se sitten kompensoi sekä tämän väsymyksen että lievähkön toistaitoisuuden jota on edelleen havaittavissa.

Iltahan meni varsin sujuvan sutjakkaasti. Peli tosin oli pettymys, eikä vähiten siksi että se oli suoraan sanottuna luokaton viimeistä kymmentä minuuttia lukuunottamatta. Todellakin, kiekkoilua eikä mitään taistelumeininkiä kummallakaan joukkueella ollut ensimmäiseen kahteen erään. Ankeaa! Jos kerran pelataan, niin pelataan tosissaan eikä hötkytä sano.

Ja meillähän kun ei olla köyhiä eikä kipeitä silloin harvoin kun kaksin ollaan liikkeellä, niin tottahan siinä sitten tyylikkäästi ajeltiin taksilla hallilta syömään. Ja se ruokailu jos mikä oli hauskaa hubaa. Irkku rakastaa yli kaiken ravintolassa syömistä. Siinä meni alkupalat, pääruoat ja jälkiruoat suitsait sukkelaan, ja ihan viimeistä murua myöten paitsi se jälkiruoka. Kun ei vaan enää mahtunut, ei millään ne viimeiset pari palaa suklaakakusta. Tuntui että maha räjähtää ihan justaansa. Kummasti silti mahaan mahtui vielä se jälkkäridrinksu... Ja viereisessä kuppilassa nautittu olut. Siinä Black Jackin yhteydessä.

Ja koska irkku on vanha eikä ukkokaan juuri nuorempi, niin reipashenkisellä otteella ajeltiin kotiin taksilla jo ennen puolta yötä. Ja sitten pelattiin. Puhuttiin skeidaa. Otettiin olutta. Pelattiin vähän lisää. Ja hups, miten se kello niin lipsahtikin, puoli viideltä aamulla vasta nukkumattia treffattiin. Josta syystä sitten eilinen menikin ihan hieman haukottelun, makoilun ja totaalilaiskotuksen parissa. Lähimpään vuoteen ei irkusta ole tätä keikkaa uusimaan, ei sittenkään että oli sikakivaa.

Kyllä se niin on, ei vanha enää jaksa ja jos jaksaakin, ei tokene samaan vauhtiin kun nuorempi. Olen puhunut. Menen nyt hetkeksi lepuuttamaan vanhoja lihojani kun spedekin kuukahti ja junnu on kerhossa. Se on moro ja silleen.