Kun päivä alkaa huonosti, se alkaa todella huonosti. Niin se on. Olenhan aiemminkin kertonut pinttyneestä tavastani nauttia aamurauhasta? Siinä määrin olen saanut tätä pinttynyttä tapaani jalostettua että enää aamurauhan menettäminen aamuina jolloin nukun itse seitsemään tai pidempään, ei aiheuta minussa halua kiskoa hiuksia päästäni. Tai häiritsijänkään päästä, sen puoleen. Mutta arkiaamut. Ne jolloin herään jo kuuden aikaan. Ne on minulle edelleen pyhiä.

Tämä aamu kuuluu niihin “missä lähin seinä, kiipeän sitä myöten kirkumaan”. Spede näet tepsutteli perässäni keittiöön ennen kuin ehdin edes sukkia jalkaani kiskomaan. Niin, minullahan on myös tämä pinttynyt tapa paketoida vaatteeni sievästi speden sängyn jalkopäähän ja kantaa vaatemytty aamuisin keittiöön missä suoritan pukeutumisen minimoidakseni riskin että muut makuuhuoneessa nukkujat heräävät.

Jos kohta spede aiheutti minussa merkillisen tarpeen tuntea halua etsiä sitä seinää johon kiivetä, teki niin myös nettiyhteys joka oli pimeä kuin syysyö konsanaan. Niin, näihin arkiaamujen heräämisrituaaleihin kun kuuluu paitsi se aamurauha, myös aamukahvit ja sauhut yhdistettynä aamulehden verkkosivujen, muutaman blogin ja naamiksen selaamiseen.

Tätä aamua ei voi siis parhaalla tahdollaankaan sanoa onnistuneeksi. Ja koska onnistumisprosentti oli heti noustuani luokkaa -100, löysin samalla jo monia muitakin asioita miksi tämä aamu ei tule nousemaan edes luokkaan 0. Junnu näet ei saanut millään unta illalla. Joka taas aiheuttaa varmuudella sen, että seitsemältä kun tätä herättelen, kömpii sängystä erittäin väsynyt, erittäin kärttyinen lapsi esiin.

Ja jos sekään ei riitä, niin mitä todennäköisimmin prinsessa tulee pitämään jonkinasteista kiljuntakuoroa, kuten teki eilen aamullakin, paitsi herätessään, myös pukiessaan ja syödessään. Poika 15vtä ei kannattane edes mainita, tämän tuntien raastan puolet hiuksistani jo ennen aamukahdeksaa irti koettaessani saada tätä nousemaan sängystään. Kuten kävi eilenkin eli kyllä, se maanantain hieno omin avuin herääminen oli “once in the lifetime“-juttuja kuten arvelinkin.

Tämä päivä ei siis näytä kovin lupaavalta. Paitsi että kaikki mikä menee käteen, menee käteen, totesin nyt tässä kirjoittaessani että eihän minulla ole missään muistissa edes nettioperaattorimme vikailmoitus- saati tekninen tuki-numeroa. Joka löytyisi netistä. Joka siis ei toimi. Hermoromahdus saattaa vaania jo nurkalla. Luulen mä.

Poistun nyt takavasemmalle aloittaakseni sen hiusteni raastamisen, ts lähden herättelemään joukkoja ja kuuntelemaan julmettua äkinää, murinaa ja kitinää. Kas kun kaikki koululaiset menee vieläpä sopivasti kasiin eli jei, saan herätellä heitä vinon pinon koulutielle suuntamaan. Se on moro ja toivottavasti teillä alkoi päivä paremmin.