Hektinen meno jatkuu! Eilen aamulla päädyin työmaalle jo kymmenen yli seitsemän. Tämä johtui pitkälti siitä että olin lähdössä kävellen töihin ja kävellen mennessähän on pakko lähteä himppasen normaalia aiemmin, niinpä olin kuosittamassa spedeä seiskalta. Samoihin aikoihin ukko oli kiskomassa päälleen takkia, he kun olivat prinsessan kanssa lähdössä kuulokeskukseen, ja tokihan ukko siinä samalla kysyi että kai hän heittää teidät samalla kun lähtevät.

Niin. No jaa. Mikä ettei. Ehkä parempikin niin, ehdin touhuta runsaissa määrin hommia ennen kuin ne omat pienet saapuu kouluun yhdeksältä, niitä hommia kun todella on ja toisaalta taas, tuleepa tehtyä sisään sen verran että voi perjantaina lähteä hyvällä omalla tunnolla heti omien pienten tuntien päätyttyä. Olisihan minulla toki tunteja käyttämättä vielä edellisiltä listoiltakin mutta jotenkin en ole jaksanut laskea niitä enkä ole oikein varma viitsinkö niitä edes käyttää enää.

Vartin yli seiska minä olin jo monistamossa. Yhdeksään mennessä minulla oli vino pino ohjauskortteja leikattuna ja osa laminoituina. Luokassa ei tullut päivän aikana kovin paljoa oltua sitten kuitenkaan, eka tunti kun meni lasten ulkoillessa, seuraavalla tunnilla oli vuorossa sanelu jossa apuani ei tarvittu ja sen perään olikin jo vuorossa matikankoe. Siinä välissä vaihdoimme sanan jos toisenkin tämän päivän sijaisuuden tiimoilta, luulenpa kuulkaa että olen aika proo h-kirjaimen suhteen kun kotiin ehdin.

Minä näet opetan kyseisen kirjaimen ensin puolikkaalle naapuriluokalle. Sen jälkeen omalle luokalle. Ja vielä kerran iltapäivästä sille naapuriluokan toiselle puolikkaalle. Tähän hassulta kuulostavaan järjestelyyn päädyttiin siinä kohtaa kun ilmoitin tiistaina omalle opelle että minä en todellakaan hiihdä, en vaikka mikä olisi ja oma ope alkoi miettiä miten ihmeessä tämän sitten järjestää, minun kun olisi pitänyt sijaistaa häntä yhdeksästä kahteen jolloin kaksi viimeistä tuntia olisi ollut kutosten tyttöjen liikuntaa ja hiihtoa.

Toki minä sinne ladulle voin mennä patsastelemaan, totesin omalle opelle, mutta tämä ei jotenkin innostunut ideasta. Iltapäivästä kuvio olikin sitten jo selvä; minä otan tosiaan ne naapuriluokan äikät ja heillä sijaisena toimiva nuorimies ottaa ne liikunnat. Todennäköisesti ihan hyväkin niin, naapuriluokkaa sijaistanut nuorimies kun oli lievästi stressaantunut tiistaina kun sijaisuus iski. Kun hän ei ole koskaan ollut ekojen kanssa, miten hän niiden kanssa osaa?

Ilmanko me avittelimme oman open kanssa tätä tiistain. Lähinnä tyyliin valmisteluja kuvistunnille, oman open juttuseuraa, neuvoja siitä ja siitä opetustapahtumasta jne jne. Ilmeisesti naapuriluokan oma ope on palaamassa työmaalle huomenna joten häntä sijaistaneen nuoren miehen piina päättynee siihen, tosin nuorimieshän jää taloon edelleen sillä tämä on oikeasti koulunkäynninohjaajaharjoittelija. Tai kokeilija. Tai mikä nyt liekään oikea nimitys on.

Niin, takaisin eiliseen. Tokihan siinä puolen päivän kanttiin sain sitten YYA-taholta viestinkin, kuinkas muutenkaan, jossa hän aneli paria päivää lisää armonaikaa. En jaksanut saati viitsinyt vastata samalla hetkellä. Sehän nyt oli kuitenkin jo valmiiksi arvattavissa niin mitä sen kanssa hytkymään. Työpäivä jatkui samaa vauhdikasta latuaan aina kahteen asti jolloin totesin että iiiiks! Viimeinenkin ohjauskortti aamulla laminoimistani on leikattu ja löytänyt oikean nippunsa. Jes!

Tänään en ehdikään tehdä yhtään mitään valmistelevia hommia, kas kun työpäivä on tasan tarkkaan kahdeksasta yhteen eikä ole työssäoppimispäivä. Hyvä niin, onhan tätä työssäoppimisjaksoa vielä pari viikkoa jäljellä ja ohjauskortteja lisää tehtäviksi vaikka kuinka. Jokin salaperäinen "pikkutyö" odottaa myös mutta koska se on vielä salaperäinen niin en tiedä siitä paremmin. Veikkaanpa että tylsiä luppohetkiä ei tälle jaksolle osu kertaakaan!

Joka saakin minut kovin ihmettelemään. Siis ei sitä ettei niitä ole, hyvä vaan ettei ole, vaan sitä että kuinka opiskelukaipparini jaksaa olla työmaalla. Tällä kun ei ollut edellisellä eikä ole ollut tälläkään jaksolla yhtään mitään valmisteluja tehtävänään. Kaikki tunnit joita hän ei ole luokassa hän istuu taukotilassamme. Eikä sekään että hän istuu taukotilassamme mutta kun hän ei osallistu tippaakaan muiden valmisteluihin toisin kuin me kaikki muut teemme.

Yleinen käytäntö kun on se, että jos joku liimaa-leikkaa-askartelee-paskartelee niin taukotilassa tyhjän panttina notkuvat ohjaajat ottaa osan askarteluista ja ryhtyvät leikkaamaan, liimaamaan tai mikä nyt milloinkin on kyseessä. Opiskelukaippari ei. Tämä vain tuijottaa kun muut tekee eikä osallistu himppaakaan muiden tekemisiin ja omia tällä taas ei ole. Outoa. Ja toisaalta ei, opiskelukaippari kun sai edellisestä jaksosta palautetta juuri siitä että oma-aloitteisuutta kaivataan. 

Minä sain palautetta ohjaajaltani tasan siitä että kannattaa tutustua monipuolisesti erilaisiin työympäristöihin ja tämä palautehan kuuluu sarjaan "tulevat työssäoppimisjaksot". Yleensäkin ottaen saamani palaute oli sitä luokkaa että hyvä etten itkua tihrustanut sitä lukiessani, herranen aika sitä superlatiivien määrää jota ohjaaja palautteessa viljeli. Ooooh!

Iltapäivästä, kotiuduttuani, olin aikeissa laittaa YYA-taholle viestiä mutta en ihan ehtinyt sillä hän viestitti jo uudemman kerran. Hän halusi varmistaa ennen kuin viestitti uudelleen että hommat on kuosissa ja nyt hän muuttaakin armonaikatoivettaan vain yhdellä päivällä. Hän kun soitti pankkiin ja saa aamulla nostaa hakemansa luoton. Aha. Eli josko hän sitten päivällä toisi rahaa, jos vain sopii. Aha. Tokihan se sopii ja hienoa jos tosiaan näin on että hän on lainaa hakenut ja vielä varmistanut että saa sen ennen kuin ilmoitteli mutta jaa. 

Saapa nähdä. Edelleen olen taipuvainen uskomaan että todnäk pankin holvi on räjäytetty yön aikana, rahat on painettu vessapaperille tai häneltä katkeaa jalka matkalla pankkiin. Tulen olemaan runsaissa määrin yllättynyt jos tämä tosiaan tuo sitä rahaa tänään. Vastasin viestiin ja kysyin samalla että tuoko hän velkasumman vai ihan lupaamiensa korkojen kanssa, ne synttärit kun häämöttää viikon päässä ja tietäisin sitten suunnittelenko mitään vaiko en.

Kyllä hän ajatteli tuoda ihan korvausten kera sen summan. Katsellaan. Minä uskon siinä kohtaa kun näen, en hetkeäkään aiemmin. Niinpä infoilin tälle että kahden jälkeen täällä ollaan kotona, ukko kun menee aamuun ja minäkin olen työmaalla joten sen jälkeen sopii tuoda. Edelleen, katsellaan kuinka käy. Olisihan se kieltämättä varsin mainio onnenpotku jos rahaa tänään tulisi, voisin aivan oikeasti miettiä synttäriviikonlopulle jotain tekemistä muutakin kuin kotona öllöttämisen.

Vaan jaa. Sen verran eiliseltä on vielä uutisoitavaa että prinsessan osalta kuulolaite on auttanut kuuloa jonkin verran mutta ei alkuunkaan (?) niin paljon kuin oli toivottu. Lääkäri tahtoo näin ollen lähettää lapsen magneettikuvauksiin korvansa osalta ja nähdä korvan tarkan rakenteen. Aha. Ei hajuakaan mitä tämä nyt sitten käytännössä tarkoittaa jatkon osalta, kuulokojeen käyttö jatkuu ihan normaalisti ja sen säätöjä oli muuteltu taysissa mutta muuten.

Eniten sekaisin sai ehkä kuitenkin prinsessan oma kertomus iltasella. Kas kun lääkäri epäili että prinsessalla saattaa olla joku putki poikki korvan sisällä. Sellainen joka näkyy violettina lääkärin korvataulussa. Jaa. Jos näin on niin sille ei kaiketi mitään voida tehdä mutta ehkä se kuulokoje silti auttaa edes himppasen siihen kuuloon, tai niin nyt eilen oli sanottu että hieman se auttaa mutta ei halutuissa määrin.

Kaikkea kanssa. Jäämme siis odottamaan magneettikuvausaikaa, ei tässä oikein muutakaan voi. Tosin minä odotan ennen kaikkea sitä lääkärin lausuntoa, ukon ja prinsessan jutut kun ei saaneet minua juurikaan hullua hurskaammaksi. Ja nyt luulen että siirryn suosilla tutkimaan uutisotsikot. Kuosittamaan itseni. Herättämään pojan 15v aamukahville (tämän illalla esittämä toive). Tunnin päästä pitää olla jo hyvää kyytiä menossa ovista ulos.

Se on siis moro ja viettäkää kivakivatorstai, minä pyrin takuuvarmasti samaan!