Aika valtava ihme saa tapahtua että keskiviikkona olen työkuntoinen, tässä on nyt testailtu omaa jaksamista ja ei kuulkaa, ei tule mitään. Lauantaina appiukko poikkesi kahvittelemassa, niinpä minä hengasin pystyasennossa likemmäs pari tuntia. Iltapäivästä ukon nuorin sisko poikkesi paikalla miehensä ja pikkuihmisen kanssa ja taas minä hengailin pystyssä, eihän sitä pikkuihmistä vaan voi olla lääräämättä. Ja miten kävi.

Se oli kuulkaa pakko mennä takaisin makuulle, ei siinä mikään auttanut. Olo oli kertakaikkisen voipunut. Eilen suoritin uuden testin, pysyttelin tiukasti pystyasennossa järkkäillen speden leluja paikoilleen ja keräten pyykkejä pyykkikoriin. Tämän session päälle kävelin vielä raput ylös, ripustin pyykit kuivumaan ja hetken kuluttua kiipesin uudemman kerran yläkertaan selvittämään veljesten riitaa. Alas palattuani sötkötin vielä tonnikalamössön leiville laitettavaksi ja kas, sen jälkeen olin suunnilleen maitohapoilla ja puolikuollut.

Ja keskiviikkona pitäisi sitten jaksaa heilua 6 tuntia pystyssä ja vieläpä liikkua kokolailla kaikki se aika. Ei hyvältä näytä. Olo alkaa muilta osin olla vallan mainio mutta tämä voimattomuus. Ei ole kivaa ei. Edistystä tässä nyt on silti selvästi tapahtunut, lauantaina hengasin pystyssä tekemättä mitään, eilen tosiaan teinkin vähän jotain suunnilleen saman ajan kuin lauantaina hengasin joten eiköhän täältä nousta lähipäivinä mutta se keskiviikko saattaa olla liian lähellä...

Tänään on pakko jaksaa hengailla pystyssä himpan vielä pidempään kun eilen, minulla on ohjelmassa speden tarhaan kiikutus kasin jälkeen ja kotiuduttuani kirjoitan näyttösuunnitelman valmiiksi ja lähetän sen kouluttajalle. Oma tavoitteeni työmaalle pääsyssä on ensi tiistai, tai oikeastaan ensi maanantai jolloin minun pitäisi käydä mansessa. Ohjauskeskustelu näet kouluttajan kanssa, saapa nähdä onnistuuko.

Oikeastaan voisin pyrkiä siihen että pystyisin olemaan täysipainoisesti pystyasennossa jo lauantaina jolloin luvassa olisi opiskelukaipparin kolmekymppiset mansessa. Tilaisuus itsessään ei kestä kuin pari tuntia joten jos sen edes jaksaisi, toiveissa tosin on että jaksamista riittäisi vielä tilaisuuden päälle sen verran että kävisimme ukon kanssa kaksin ruokailemassa. Nähtäväksi jää. 

Lääkekuuri on muuten aika ytyä kamaa. Liekö kuurin syytä se että yöt on kovin levottomia. Heräilen vähintään kahdesti yön aikana eikä ne heräämiset suinkaan ole mitään hetkeksi havahtumisia, ehei, minä olen kyllä ihan hereillä hereillä. Lisäksi vatsa huutaa aamuisin hoosiannaa, maitohappobakteeri kun pitäisi ottaa pari tuntia ennen lääkkeitä mutta enpä minä ole muistanut niitä heräillessäni napsia. Antibioottien kanssa yhtä aikaa otettuna niistä ei ole kuulemma mitään hyötyä, ne kun tappavat maitohappobakteeritkin jos yhtä aikaa mahaan osuvat.

Olenkin harkinnut että siirrän somacin ottoaikaa aamuun. Nyt olen ottanut sen iltaisin ja koska maitohappobakteerit tulee otettua aamusta pari tuntia lääkkeiden jälkeen ja illalla pari tuntia ennen viimeisiä troppeja niin ehkä se somac pelastaisi edes jotain jos sen nappaa aamulla kitusiinsa. Onneksi lääkekuuri loppuu juuri ennen näytön alkua eli ehkäpä unet ja vatsan yleistila palaa juuri passelisti omille raiteilleen siihen mennessä.

Vaan jaa kuulkaa. Ehkäpä siirryn nyt lukemaan aamun uutisantia. Lasten herättelyrumbaakaan kun ei tarvitse ihan vielä aloittaa joten se on moro ja viettäkää kivakivamaanantai!