Huh! Ihanaa. Miten minua aina rassaakin nämä pirun pitkät
pyhät, ei ole alkuunkaan juttuni. No, huomenna pudotaan kunnolla taas arkeen
kun hoitopoika palaa vahvuuteen. Motivaatio edelleen nollissa, syytän kyllä
hyvin pitkälle tätä omaa olotilaa. Kun ei ole hyvä olla niin ei ole ja siihen
ei paljon oma tsemppailu auta. Niin, torstain jälkeen suunta on ollut selvästi
alaspäin. En ole edes blogia päivitellyt pahemmin, kuten huomaatte. Ei ole vain
jaksanut.
Perjantaina, siis juhannusaattona, oli vallan mukava päivä, käytiin koko
sakilla ajelulla, pyörittiin sukulaisissa ja jäätelöllä, palkintona siitä oli
äidille sitten jumalaton turvotus oikeaan nilkkaan. Pakotti oikein, eikä yö
auttanut yhtään. Eilinen menikin sitten jalka tiukasti yläasennossa ja
jumalattomia kannatinkipuja potiessa. Iltapäivällä ne alkoi, siis,
kannatinkivut. Viime yön nukuin kyllä yllättävän hyvin, kolmelta tosin luulin
että on aamu ja meinasin nousta jo ylöskin, kun repi niin vinhasti oikeaa
puolta, mutta tajusin jäädä sänkyyn kun huomasin kellon ajan.
Eli nyt tuli sitten nukuttua ruhtinaalliset unet, mieli on virkeä! Olisi
luultavasti jopa hilpeä, jos ei liikkuminen olisi niin hiton vaikeaa, oikea
puoli on täysin lukossa vähän väliä. Voi vaavi, vaihda nyt muutama sentti edes
olinpaikkaasi. Kamalan yhteistyökyvytön tenava tulossa.
Vauvalla on vielä 12 viikkoa, hieman runsas, masuaikaa jäljellä. Ei ole paljon
ei, ja silti on vielä aivan älyttömästi. Ja tästä tulikin mieleen, tänä aamuna
minulla oli ensimmäisenä mielessä vauvansängyn patja. Tuli sellainen pakokauhun
omainen olo, että se on hankittava ja pian. Aika loppuu, hoki jokin sisällä.
Minulla on ollut jo viimeisen pari viikkoa sellainen olo, kuin eläisin aivan
loppuraskautta. Tiedättekö mitä tarkoita. Sellainen hassu olo tuolla sisällä,
siis ei millään tavalla fyysinen vaan henkinen tila.
Olen itselleni vakuutellut, että haloo pahvi, ei oo mikään kiire yhtään
mihinkään vielä, liki kolme kuukautta vielä aikaa, ehdit vaikka talon
maalaamaan kahteenkymmeneen kertaan ennen vauvan tuloa. Mutta se olo tuolla
sisällä, ei se niin vain vaimene. Varmasti osaltaan vaikuttaa se, että olen
tiennyt raskaudesta niin alkuviikoista asti. Osaltaan vaikuttanee supistukset.
Mutta se hiton äidinvaisto, se minua tässä hirvittää. Se kun kertoi niin
voimakkaasti silloin alkuviikkoina keskenmenostakin. Ei kai se ole taas
asialla? Ja jos on, pitäisikö sitä uskoa?
Niin, nämä hiton supistukset. Näitähän tulee, useita kymmeniä päivän aikana.
Hyvinä päivinä ekat supparit ilmaantuu tunti pari heräämisen jälkeen, huonoina
ennen ensimmäistä kahvikupillista. Harjoitusversiot nyt on mitä on, niitähän ne
on lähes täysin. Mutta sitten joukkoon mahtuu joka päivälle niitä, jotka
laittaa irvistelemään, hengittämään erilailla, laskemaan päässä sekuntteja että
menisi ohi. Samanlaisia kuin silloin kun synnytys käynnistyy, etkä viitsi vielä
lähteä synnärille vaan odota, että tahti tihenisi ja muuttuisi asteen kaksi
kipeämmiksi ja pidemmiksi.
Jospa tämä "lopunalku"-olo johtuukin niistä? Ja mikään maailman lepo
ei näytä niihin riittävän, eilen en tehnyt yhtään mitään koko päivänä, aattona
nyt tosiaan oltiin ajelemassa, mutta muun ajan päivästä minä vain olin. Mies on
tehnyt ruoat, lämmittänyt saunan, huoltanut lapset, käyttänyt näitä uimassa,
pelannut niiden kanssa pihassa ja vaikka mitä, ovat jakaneet isompien kanssa
siivousvuorot joka päivälle ja minua on vain siirrelty mikäli olen istunut
tuolissa imuroinnin aikana.
No, ehkä se on vain hämyä. Niin ainakin toivon. Tämä vauva olisi PAKKO saada
pysymään masun puolella ainakin vielä kymmenisen viikkoa. No, yhdeksän, junnu
syntyi tasan 37 viikolla. Keuhkothan toimii jo hieman sitä ennemmin, mutta nuo
minun vauvojen koot ei kyllä anna minkäänlaista jouston varaa montaa viikkoa
etuaikaiselle vauvalle. Keskolareissu olisi mitä luultavimmin edessä, mikäli
neljäkin viikkoa etuajassa tulee. Ne on ne sokerit, mitkä meidän kirpuista
kahdella on keskolan kautta vienyt, joten sama tipparumba taitaisi olla edessä.
Tämä tästä, nyt siirryn tutkimaan resutuotantojani, pitäisi saada metsä
päivitettyä tasolle kymppi että saa sahan aikaan... Kamala tällainen
hyökkäämättömyyskausi pelissä, hiivatin juhannusrauha kun ei pääse
ryöstämään... Heips!
sunnuntai, 24. kesäkuu 2007
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.