Enkö ole jo aiemminkin maininnut että pidän erityisesti hektisyydestä joka työhöni sisältyy? Jos en niin mainitsenpa jälleen, hektisyys on ehdottoman hyvä puoli työssä, ehkä jopa yksi parhaista! Kuten jo tästä saattaa päätellä niin hektisyydessä riitti eilen. Aamulla totesin että jaa kas, olenkin missannut vallan suunnitelman jonka mukaan aloitamme aamun ohjaajapalaverilla johon osallistuu rehtorikin.

Palaveri oli hyvä, jos näin voi sanoa, eroa sen toisen työmaan vastaaviin oli suht paljon, ts asioita saatiin oikeasti käsiteltyä. Ehdottomasti palaverin parasta antia oli rehtorin lopussa esittämä kysymys siitä kauanko mahdan vielä sitä näyttöä tehdä talossa ja onko minulla töitä jo valmiiksi odottamassa. Vastaukseni "ei ole ja sijaisuuksia alan tehdä minkä ehdin" kirvoitti suorastaan innostuneita äännähdyksiä ympärillä ja kas, lokakuun loppupuolelle paukahti samantien kolmen päivän sijaisuus. Nonni!

Aika miellyttävä päivänaloitus kaikenkaikkiaan, johan kotona hieman ennen seiskaa puhelimeeni paukahti tekstari jossa kysyttiin pääsisinkö sijaistamaan reilun tunnin päästä vanhalle työmaalle. Näyttöviikko ei oikein moiseen suo mahdollisuutta joka oli kenties jopa onnikin sillä palaverin päätyttyä tapahtui vähemmän mukavia. Oma ope kipaisi pikaisesti käymään, nakkasi luokan puhelimen meille, minulle ja luokan ohjaajalle, ja kiitolaukkasi samantien työmaalta pois.

Koko päivää kieltämättä varjosti hieman se, ettemme tienneet mitä on tapahtunut mutta minkäs teet. Hätätilanne, selvästikin, ehkä hänen lapsensa on sairaana, mene ja tiedä, ja eiköhän asia selvinne vielä tänään kun työmaalle loikin. Mutta niin, siinä me seisoimme pöllämystyneinä sekunnin ja sen jälkeen kiitolaukkailimme vauhdilla omaan luokkaan sillä kellot oli soimassa muutaman minuutin kuluttua. 

Pikainen lukujärjestyksen rakentelu taululle ja rehtorikin ravasi paikalle sopivasti samoihin aikoihin kun minä opastin loppuja oppilaitamme käytävästä luokkaan. Oma ope on kyllä tulossa arviointikeskusteluun, totesi rehtori, pyysi välittämään viestin minulle etten sitä murehdi, mutta ainakin kolme päivää tämä nyt on poissa. No, samaa työtähän tämä näyttöviikkokin on kuin harjoitteluviikot eli ilmeisesti open mielestä näytöt on saatu jo ja se on toki hyvä juttu se.

Eilinen päivä luokan kanssa olikin sitten, arvatenkin, hektinen. Aikamoinen puskantakaatulohan tuo aamuinen oli paitsi oppilaille, myös meille ohjaajille, mutta hyvin me päivän kimpassa klaarasimme vaikka osa tunneista suunniteltiinkin suunnilleen viisi minuuttia ennen tuntien alkua. Iltapäivällä lasten päivän päätyttyä istuimme kahvikuppien kanssa pyörryksissä alas ja ryhdyimme suunnittelemaan tämän ja huomisen lukujärkkiä ja tekemisiä ja tadaa, nyt on selvääkin selvemmät suunnitelmat toimille eli ei hätiä mitiä.

Liekö se päivän hektisyys jäänyt sitten työmaalta päälle sillä kotona en osannnut alkuunkaan asettua aloilleni. Hörppäsin pikaisesti kupposen kahvia, hain speden tarhasta, lämmitin ruokaa lapsilaumalle, järkkäilin alakertaa kuntoon ja tuuppasin pyykkiä koneeseen. Heti ukon herättyä ryhdyin imuroimaan ja siivoamaan keittiötä ja sen jälkeen juoksutinkin jo pyykkejä kuivumaan. Oli työ ja tekeminen että osasi tuon jälkeen asettua ihan oikeasti vain aloilleen.

Illalla istuin kotvan sukkapuikot kourassa ja soittelin miniäkokelaan kanssa, koetin sitkitellä television ääressä mutta puoli kymmeneltä olin valmis myöntämään tappioni ja siirryin sänkyyn. Ei liene yllätys kenellekään etten todellakaan pysynyt hereillä edes näkijän alkuteksteihin asti. Ilmanko heräsin tänä aamuna ukon kellonsoittoon ja ponkaisin ylös heti ukon kadottua makkarista. Ou mai.

Mutta niin. Mieli on ainakin kertakaikkisen hyvä sillä rehtori tuolla koululla ilmoitti samantien palaverissa että minusta tulee sitten vakkarisijainen heille. Ei huono idea, minä olen ihan oikeasti alkanut viihtyä tuolla sillä kieltämättä siellä on porukan yhteinen ilmapiiri aika mainio. Kannustuksessa ja tsemppaamisessa löytyy eikä sen suhteen ole rajoja olemassakaan ohjaajien ja opettajien välillä. Jes!

Ja nyt siirryn vähitellen kuosittamaan itseäni uuteen, hektiseen, työpäivään. Se on siis moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko, minä pyrin samaan!