Taidan olla häiriintynyt. Sekaisin. Tai jotain vastaavaa. Ainakin pimahtanut. Tätä asiaa on vaikea selittää järkevästi, niin että lukijakin sen ymmärtäisi. Minä soitin tänään. Miehen siskolle, sille läheiselle jonka kanssa olemme kuin perse ja paita. Sisko oli baarissa, viettämässä viikonloppuvapaataan. Anoppi oli paikalla myös ja tahtoi ehdottomasti puhua miniänsä, sen lempparinsa (kjöh, olen ainoa, johtuisiko siitä) kanssa.

Pyysi anteeksi, sitä että on ollut huono mummu, käynyt harvoin, soitellut vielä harvemmin, että ei ole ollut yhteyksiä. Veikkaanpa että tähän avautumiseen suurin syy on heppu joka nukkuu jo eli spede. Spede teki mummulle ilkeät viimeksi kun tämä kävi. Vierasti, ihan koko rahalla, mummu yritti koskea ja spede heitti itsensä saman tien jousen kaareksi, lattialle ja nosti mahdottoman vierastusrähäkän. Niin spede tekee jos seura ei miellyttä. Mummu ei miellyttänyt.

Toisaalta onko ihme? Jos vuoden ikäinen tenava on tavannut kyseisen ihmisen ehkä kymmenen kertaa elämänsä aikana, ja viimeisen puolen vuoden aikana pari kertaa, on vierastus aika taattu vaiva.Siitä se varmasti sitten lähti, se ajatus, anopilla. Minä istuin ja ihmettelin kommenttia. Totesin, että ei häiritse, olen tottunut, ei haittaa. Ja vasta jälkeenpäin tajusin, että taisin loukata lisää. Ja jotenkin siinä puhelun aikana anoppi onnistui jopa kääntämään asian niin päin että minä mitä ilmeisimmin kiellän prinsessaa tapaamasta.

Koska totesin, että prinsessaa häiritsee kun näkee mummua niin harvoin. Joka taas johtuu siitä, että aina kun prinsessa soittaa mummulleen on tämä joko a. töissä, b. lenkillä tai c. kaupassa.. Minun käsittääkseni se ei ole minun vikani, eikä siinäkään ole mitään pahaa että lohdutin prinsessaa sanomalla, että mummu on töissä ja sillä on kiire mutta prinsessa soittelee vain ja tapaa mummua kun tämä on kotona. Niin ei saisi sanoa. Minun PITÄÄ päästää lapsi sinne. Ymmärränkö minä? En voi kieltää lasta käymästä.

Puhelun jälkeen istuin ihmeissäni sohvalla ja mietin, että miten se näin keikahti? Minä en ole koskaan kieltänyt lasta tapaamasta mummuaan, päinvastoin, kannustanut soittamaan tälle.

Oikeastaan tilanne ei edes harmita minua, sillä mietinkin, että olenko pimahtanut. Ei harmita, ei häiritse, olenko minä viallinen koska en pidä mummuttomuutta minään ihme juttuna. En koe että jäämme paitsi mistään? Että minua ei häiritse, eikä kyllästytä kuten anoppi asian ilmaisi. Mummu on ihan jees mummu, kiireinen vain.

Oikeastaan koko puhelu alkoi naurattamaan. Jotenkin se oli kovin koominen. Minua pitäisi haitata, häiritä, nakertaa ja ainoa mitä osasin sanoa anopille oli "ei sinun meitä tarvitse ajatella, sulla on kiiruita ihan tarpeeksi muutenkin". Hitto, minä vahingossa, huomaamattani ja tajuamattani, taisin loukata anoppia. Hitto pakko se on joku vika korvien välissä olla. Irkulla.