405339.jpg


Perinteisesti laskiaispullissa kuuluu olla mantelimassaa tai hilloa sisällä, puhumattakaan mantelilastuista päällä. Meidän pullissamme ei ole kumpaakaan. Lisäksi olen itse aina rakastanut voisilmäpullia uunilämpiminä joten minun osuuteni pullista tuli syötyä suoraan paiston jälkeen ilman sen kummempia kruusailuja.

Simppeli pullataikinaohje:

1/2 l vettä
2 pss kuivahiivaa
2 dl sokeria
2 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
1 muna
200 g margariinia
n. 14 dl vehnäjauhoja

Pullataikina lienee kaikille tuttu tekotavaltaan mutta kertauksen vuoksi. Sekoita kuivahiiva, sokeri, suola ja kardemumma kulhon pohjalla pariin kolmeen desiin jauhoja. Lisää vesi ja kananmuna. Lisäile jauhoja ja loppuvaiheessa sulatettu margariini. Alusta taikina loppuun ja anna kohota liinan alla noin kaksinkertaiseksi.

405340.jpg

Voisilmäpullia tehdessä pyörittele pulliksi, anna kohota, tuuppaa peukulla tms tehtyyn koloon pullan keskelle nokare voita ja voitele munalla, ripottele lopuksi päälle raesokeria. Nam nam nam, paisto 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Täytynee myöntää että tunnen syvää kiitollisuutta tätiäni, äidin vanhinta siskoa kohtaan tässä pulla-asiassa. Tädeistäni juuri hän oli ja on edelleen minulle läheisin ja vietin lapsuuden kesinä luultavasti liki puolet lomasta heillä serkkutytön "ilona". Täti leipoo maailman parhaat pullat ja sämpylät. Syvä kiitollisuus taas johtuu siitä, että olen jonkin merkillisen mutkan kautta perinyt pullanleivontataidon tädiltäni. Jopa oma äitini sanoi itse leipomiaan pullia "tappovälineiksi", eikä vähiten siksi, että pullat olivat niin kovia että jos niillä olisi jotakuta heittänyt niin taju olisi mennyt. Siis tappovälineitä. Oikeastaan vasta vuosi pari ennen kuolemaansa äiti leipoi ensimmäisen kerran pullia joita pystyi oikeasti syömään.

Äiti ei siis pullillaan säväyttänyt, sen sijaan äiti leipoi ihanaa toscakakkua, puhumattakaan Ullan Tortusta ja Hanna-tädin pikkuleivistä. Toisaalta , äidin leipomat täytekakut kuuluivat sarjaan "tapa sillä ei mutta hukkua siihen saattaa" eli kostutuksessa äiti oli erittäin perusteellinen. Lisäksi äidillä oli hassu tapa pakastaa täytekakun loput ja tarjota niitä aina kahvilla poiketessa. Pakastettu kermavaahto on aika karmaiseva kokemus. Jossain vaiheessa aloin jo epäilemään että äiti teki sen kiusallaan, koska tiesi varmasti että kumpikaan meistä tytöistä sitä kakkua ei pakastamisen jälkeen huolinut. Ilmeisesti lapsuuskodin koira on syönyt pakastekakkua ja paljon, sen verran tuhdissa kunnossa se oli.

Äidin ruokia kaipaan edelleen, on tiettyjä sapuskoja joita en osaa tehdä niin että muistuttaisivat lähellekään oman äitini tekemiä. Palapaistikastike, murukastike ja merimiespata ovat sellaisia, puhumattakaan uunihampurilaisista. Äitien kuuluisi opettaa tiettyjen ruokien teko lapsilleen ettei tällaisia katastrofaalisia makuvajeita pääsisi syntymään siinä vaiheessa kun toinen on vaihtanut hiippakuntaa.

Äidin tekemät sämpylät olivat sentään pehmeitä mutta maku niissä oli karmea. Onneksi oli siis täti joka leipoi myös taivaalliset sämpylät. Ja kun sitten vielä muutimme puolen kilometrin päähän tädiltäni yläasteelle menon kynnyksellä, niin siitähän taivas aukesi, tädin pulla- ja sämpyläpöytä oli aina avoin. Siihen aikaan kun meitä serkkuja vilisi nurkissa täti taisi leipoakin usein, kerran viikkoon. Taitaa olla sillä rintamalla hiljaisempaa tätä nykyä.

Jopas poikkesin varsinaisesta aiheesta, siis nämä meidän laskiaispullat. Leivoin voisilmäpullia joihin vanhan kaavan mukaan pursotin kermavaahtoa sisään. Iltapäiväruokana oli hernekeittoa, paitsi junnu ja poika 12v jotka eivät hernekeitosta perusta, he söivät tylsää makaronia ja makkarakastiketta. Jälkiruoaksi laskiaispullia. Herkullinen laskiaistiistain ateria.