Viime aikoina olen järjestäen nukkunut aamuisin kuuteen. Tänä aamuna tein poikkeuksen ja ihan omasta tahdostani, ukko sai kunnian herättää minut ennen kuin lähti aamuvuoroon. Hassua kyllä, näin unta jossa lasten ja työmaan lisäksi piti sijaa maalaismaisema, serkkulikka, yksi nuoruusvuosien parhaista ystävistä ja lehmälauma. Päässä soi samalla hetkellä kun sain silmät auki kappale joka muistuttaa minua aina äidistä. Saattaa ehkä johtua siitä että tänä aamuna, tarkalleen näihin aikoihin, tulee kuluneeksi 14 vuotta äidin kuolemasta.

Tai niin, äiti kuoli kyllä ennen tätä aikaista aamua, todennäköisesti jo puolen yön aikaan, mutta tähän aikaan minä hänet löysin. Osasyynsä kappaleen korvissa kaikumiselle on varmasti siinä että olen parina päivänä suunnitellut meneväni tänään hautausmaalle ja vieläpä iskän kautta, joululimppu kun on vielä viemättä. Samalla kun vien äidille kynttilän vien sen myös isälle, siellä saman hautausmaan mullissahan hänkin lepää.

Olen aina uskonut vakaasti siihen että rajan toiselle puolelle siirtyneet läheiset muuttuu suojelusenkeleiksi. Lapsenomainen usko, mutta minulle tärkeä ja sitä samaa uskoa olen koettanut omiin lapsiinikin siirtää. Tätä uskoa ei mitenkään himmennä se että olen varma siitä että äidillä on ollut näppinsä pelissä viime päivien tapahtumissa. Siskollani on takana vaikea syksy, todella vaikea. Työpaikka johon hän siirtyi kesällä, vai keväälläkö se oli, on osoittautunut ehkä karmeimmaksi työpaikaksi koskaan.

Tai niin, työpaikka on varsin mukava, työympäristö on mukava ja työn kohteet kivoja. Sisko toimii yöhoitajana eräässä lastenkodissa ja todella pitää työstään. Mutta se työpaikka. Henkisen väkivallan kehto, ja tämä lastenkodin johtajan toimesta. Ei siellä lapsia piinata, ei, mutta työntekijöitä. Jotain johtajan piinaamiskyvyistä kertonee se että kyseisestä paikasta on lähtenyt 40 työntekijää viimeisen neljän vuoden aikana muualle töihin ja näistä kaikilla on ollut vakityö. 

Jotain kertonee sekin että tämän vuoden lähteneiden saldo on 9. Jäljellä on tarkalleen johtaja perheineen, yksi harjoittelija ja siskoni. Sisko on ollut sairaslomalla liki pitäen viimeiset pari kuukautta ja hälyttäviä merkkejä on ollut ilmassa monella tapaa. Viimeisin merkki oli käynti tämän nuoruusvuosien psykiatrilla joka oli tehnyt siskolle jonkin psykologisen testin ja todennut sitä tulkittuaan että parempi olisi jos menisit vaikka nakkikioskille tai kauppaan töihin, ihan sama mihin, mutta sieltä on syytä lähteä ja pian.

Itkua ja hammastenkiristystä, sitä tämä syksy on ollut siskonkin osalta. Olen tsempannut ja tsempannut, puhunut ja paasannut ja kuunnellut kauhulla juttuja työpaikasta. Viimeisin tempaus oli piste iin päälle ja minun teki mieli soittaa paikan johtajalle. Tämä oli todennut siskolle puhelimessa että hän on sitä mieltä ettei niin sairas ihminen kuin sisko voi edes tehdä koskaan töitä, sairaseläke olisi tämän paikka. Kun on se traumaattinen lapsuus siellä taustalla ja kaikki. Anteeksi mitä? 

Onneksi siskolla on "munaa" ja tässä samalla hän on hakenut muita työpaikkoja sieltä ja täältä ja hei, osannut vielä olla edukseen haastattelutilanteissa sillä tadaa!!! Sisko sai uuden työpaikan! Hakijoita oli ollut 200, valittu oli 18 ja haun alla oli ollut kolmivuorotyöntekijöitä uuteen rakenteilla olevaan lasten kriisisijoituskotiin ja kas, yhtäkkiä yksi paikoista päätettiin muuttaa lähinnä yöhoitajan vakanssiksi ja sisko valittiin kyseiselle paikalle.

Siskohan on pyrkinyt tekemään pelkkää yötä, se kun sopii parhaiten hänen ja poikansa elämänrytmiin. Sairasloma siskolla jatkuu vuoden loppuun jonka jälkeen hän sanoo itsensä irti, työ uudessa paikassa kun alkaa ihan tosissaan vasta helmi-maaliskuulla. Sitä ennen luvassa on tosin ainakin viikon kestävä perehdytysjakso ja voitte olla varmoja että täällä leijuu sekä sisko että sen sisko. Jes! Työmatkakin tällä lyhenee eli hurraa! Tässä on pakko olla äidillä sormensa pelissä, niin onnenpotku tämä on!

Vaan tämä tästä onnenpotkuosuudesta, ehkä se onnenpotku sai aikaan sen että eilen ei ollut alkuunkaan niin pinna piukeana kuin muuten on ollut viime aikoina. Aamulla kiikutin speden tarhaan ja sen jälkeen suuntasimme ukon kanssa kahteen pekkaan katsastuskonttorille tarkastuttamaan auton korjaukset. Kunnossa oli joten suuntasimme prismaan joulukinkkuostoksille. Kotiuduttuamme minä loikkasin uudemman kerran autoon ja kaasuttelin sittariin. 

Muistinihan on tunnetusti hyvä vaikkakin lyhyt joten hups vaan, tulostimen muste unohtui ostaa. Samalla katsoin sittarista muutaman lahjan lisää, lähinnä siskolle ja pojille ja sittarista siirryin vielä kappahliin ja seppälään. Kappahlista ostin pojalle 15v collegehousut, tämä kun kiskoo tasan tarkkaan yksiä ja samoja kaiken aikaa jalassaan. Kyllä tällä niitä on useammat mutta kun niissä on "liian matalat taskut". Just. Taskut on testattu siis niistä uusista jotka sujahti myös joululahjapakettiin.

Seppälässä rikoin aiempia lupauksiani ja huolella. Pakkohan minun oli ostaa ukon siskolle ne olohousut joita hän oli edellisenä päivänä hypistellyt kun anopille lahjaa haimme. Hyi hyi minua. Kotona minua odottikin sitten postin tuoma paketti joka sisälsi yhden ystäväni ensipainoskirjoja neljä kappaletta. Kaksi niistä sujahti paketeihin, toinen siskolleni ja toinen ukon siskolle. Paketoinneista päästyäni loikkasin jälleen autoon ja huristin pikana piipahtamaan siellä ukon siskolla, tämä kun oli lähdössä kylpyläjoulunviettoon tenavineen. Nakkasin lahjat ja hilppasin kotiin.

Sitten se alkoi. Limppuralli. Pyöräytin pari litran limpputaikinaa ja pyörittelin ne limpuiksi, viimeisten paistuessa uunissa pyörähdin siskon kyydillä kaupalla hakemassa perunajauhoja ja ruokasoodaa ja samalla nappasimme speden tarhasta. Lähetin junnun kiikuttamaan varapoikien äidille pari limppua, vastalahjaksi sain paistamattoman, juuri imelletyn perunalaatikon jonka paistoin vielä illalla saatuani uunin viimein tyhjäksi.

Niiden limppujen päälle kun aloin vielä touhuta lisää kaneliässiä ja kuulkaa, jos näillä ässillä ei yhtä joulua selvitä niin jo on kumma. Niitä on nyt näet reippaasti yli neljäsataa peltirasiassa. Siivoilin keittiön, iltapalatin tenavat ja istahdin kutimen kanssa nojatuoliin kun sain speden kyljelleen. Väsyttikin aikas hyvin, etten sanoisi, mutta en minä silti malttanut lähteä sänkyyn ennen ukon kotiutumista iltavuorosta. 

Tänään onkin sitten ohjelmassa lisää limppusavottaa. Vielä ainakin toinen mokoma satsi pitäisi tehdä, eilen sain onneksi varapoikien äidin, naapurin rouvan ja anopin limputettua. Limputin siinä samalla myös adoptiolapsosen, tämä kun tuli hakemaan kaulinta lainaksi illalla. Samalla sain tuupattua tälle kaneliässiä, marenkeja ja tämän joululahjan mukaan. Adoptiolapsonen lähtee huomenna joulunviettoon äidilleen hesan suuntaan ja se on hyvä se, ilmeisesti jonkinlainen yhteys on löytymässä. Myös teini piipahti noutamassa limpun ja suihkuverhot sekä kylppärimaton, suihkuverhot ja kylppärimatto on ukon siskon kaappien kätköistä. 

Kohta puoliin pitäisi ryhtyä lastenherättelypuuhiin, prinsessa ja junnu lähtevät joulukirkkoon koulun kanssa, poika 15v yläkoululle joulujuhlimaan ja speden kiikutan tarhaan. Ajattelin käyttää sen pienen hetken, jonka talo on tyhjänä, paketoimalla viimeisiä lahjoja vintin perukoilta ja ryhtyä vasta sen jälkeen taikinan tekoon. Vauhtia riittää siis tänäänkin. Raha-asioitakin pitäisi setviä, ei ne tähdet ole vieläkään lumpsahtaneet oikeaan asentoon eli YYA-tahon kanssa hommat on ihan vaiheessa.

No, visalla on käyttövaraa vielä muutama satanen mutta tili on kyllä valitettavasti tyhjä. Minkäs teet, reilun viikon päästä tuleva tilikin menee kokolailla kokonaan laskuihin. Ehkä se täytyy sitten laittaa visa vinkumaan ja jos se ei riitä niin kaipa sitä jonkun pienen kulutusluoton saa. Joulu kun nielee edelleen rahaa vaikka kokolailla kaikki lahjat onkin hankittu, joulukuusi ja suurin osa jouluruoista on edelleen hakematta. 

Ja kai se pitää joulun jälkeenkin syödä. Ja vielä vuodenvaihteenkin jälkeen. Aikamoista on tämä kyllä. No, kerranko sitä luotolla elää, se vaan kun ei kuulu meidän tapoihimme joten hitto että se tuntuu pahalta jo ajatuksenakin. Vaan mitä näistä tämän enempää, minä taidan ryhtyä vähitellen toimimaan sillä reilun tunnin päästä minun on syytä olla jo takaisin speden kiikutukselta. Se on siis moro ja viettäkää kivakivatorstai, minä pyrin samaan!