Voi kuulkaa siskot! Eilinen oli hauskuudessaan luokkaa 10 potenssiin sata. Kotiäidillä ja etenkin irkulla on pienet ilot. Päivä alkoi todella aikaisin, olisi saattanut alkaa todella myöhään, mikäli Spede olisi saanut olla se määräävä tekijä mutta kun ei. Määräävä tekijä oli ukko. Tai paremminkin, ukon varaama Voldemarin määräaikaishuolto. Miehen työpaikan lähistöllä. Eli reilun kymmenen kilsan päässä kotoa.

Irkun kello pärähti soimaan puoli kuusi. Tiedän. Jos auto viedään seiskaksi, niin ehtii sitä myöhemminkin heräämään, vaan ei irkku. Minä tarvitsen ensin sen kupposen kaksi kahvia ILMAN häiriötekijöitä, jollaiseksi luen myös ukon aamuisin. Silmät ristissä, urheana, istuin siis aamukaffeella, herättelin sitten puolestaan teinin herättelemään prinsessaa ja toista veljistään kouluun, jotta ei sitten ihan hosumiseksi mene kun kotiin palaamme.

Koska irkku ei todellakaan osaa suunnistaa missään hiemankaan oudommissa ympäristöissä autolla, mikäli ei ole katsonut ensin tarkasti karttaa ja laskenut risteykset joista ei käännytä, ajeli ukko edellä minun seuratessa Speden kanssa takana. Spedeä en viitsinyt teinin huoleksi jättää, sen verran tekemistä on toisinaan prinsessankin kuosittamisessa. Iloinen kulkueemme saapui himpun ennen seiskaa huoltoliikkeen pihaan, minä keräsin luuni ja lapseni ja siirryin ukon ruosteenraiskaaman pirssin kyytiin.

Ja kuulkaa, kyllä mikään ei ole hauskempaa, kuin matkustella autolla joka ihan oikeasti on laatua ruoste ja silti koneeltaan ja tekniikaltaan laatua pelittää aina vaan. Siinä me sukkelaa kyytiä siirryttiin hetki hetkeltä likemmäs kotiosoitettamme. Kolmisen kilometriä ennen kotia kuului perästä joku hassunhauska omalaatuinen ääni. Ukko kurkkasi sivupeiliin ja tuumasi, että kappas, pölykapseli otti ritolat. Samaan lauseeseen liitti vielä ihmettelynsä kuinka pakoputki on aina vaan mukana, vaikka hän on pitkään epäillyt että tuo tippuu päivänä minä hyvänsä kun on kovin löyhänlaisesti se loppupätkä kiinni.

Ja tsädäm! Juuri kun ukko löi vilkun päälle merkiksi aikeista kääntyä omaan pihaamme, alkoi perästä kuulua sen päiväinen rohina ja kopina, että irkku mietti ensin oliko koko hiton konehuone tippunut matkalle. No ei tietenkään, se pakarihan siellä killui, yhden kannattimen varassa, piirrettyään komean kaaren tiehen, aivan kuin merkiksi siitä, mikä ajorata on ideaalinen. Ei voi mitään, irkulla oli sairaan hauskaa. Eikä tuo ukkokaan kovin totiselta näyttänyt siinä pakarinpätkää irroitellessaan. Joka on muuten täysin kunnossa eli ei kaipaa kuulemma kuin hitsipuikkoa toimiakseen.

Iltapäivällä pärtsättiin sitten ralliäänillä varustetulla kärryllä noutamaan Voldemar kotiin. Kyllä irkku jo sitä kaipasikin, siis Voldemaria, vaikka päivän pärtsäsinkin ukon kärrillä. Kehuttakoon sitäkin sen verran, että sillä on vallan hauska ajaa, sillä kone on tosiaan yllättävän pirteä tuollaisessa kaupunkiajossa ja ei voi mitään, manuaalilla on hauska leikkiä välillä. Pysyypä tuntuma, Voldemar mokoma kun on opettanut irkusta laiskan kaiken maailman vakionopeudensäätimineen ja automaattilaatikoineen...

Että silleen. Ja sitten tautikatsaus. Ukko niiskuttaa, köhii ja aivastelee, päätä jyhmii, pahaa tekee ja vaikka mitä. Junnu yskii ja niiskuttaa. Poika 11v niiskuttaa. Muut vielä suhteellisen selvillä vesillä, Spede tosin aivastelee harvakseltaan. Nyt olisi pikku pakko saada Spede pysymään iskussa torstaihin, silloin poika saa ensimmäiset rokotukset rotavirusrokotteella vahvistettuna. Samalla kertaa kysyn RSV-rokotteesta eli koska olisi mahdollista saada, muistini mukaan tosin siitä oli jo aiemmin puhetta ja sitä ei voi antaa ennen kuin puoli vuotta täynnä. No, eipä vara venettä kaada, kysyn silti.

Tänään onkin ohjelmassa pyykkiä. Siivousta. Leivontaakin jos joutaa. Pyhänä on junnun 5v-juhlat, eli sitäkin pitäisi hieman suunnitella, mitä vieraille tarjoaa. Vettä ja keppiä olisi helpoin vaihtoehto, mutta ei liene miellyttävin. Ja nyt. Se on kuulkaa moro, menen ja teen jotain kun nyt on kahvimarinoitu olo.