Kovin on kehitystahti kiihtynyt viimeisen kuukauden aikana. Pikkumies, joka aiemmin makoili lattialla, rullaili kävelytuolilla ympäri olohuonetta ja höpötti omiaan, keksi juhannuksena kuinka ryömitään. Konttaustakin treenattiin joissain määrin, mutta ilmeisesti tuo ei sitten ollut mieleen. Ja kun kerran liikkeelle päästiin omin avuin, oli torstaina sitten jo edessä portin hankinta. Mikäs miestä kiinnostaisi enemmän kuin rappuset?

Viikon reipashenkisen ryömintäsessioinnin jälkeen tänä aamuna oli vuorossa uusi oivallus. Kaveri keksi miten noustaan seisomaan imuria vasten. Voi helketin helketti, kohta ei ole enää vauvaa talossa. Nyyh! Muutakin mukavaa tekemistä on keksitty, kotiteatterin sammuttelu on yksi takuuvarma keino saada äiti ja isi liikkeelle. Yhtä varmasti liikettä saa aikaan, kun kiskoo lipaston alalaatikosta vaatteet pois. Myös lehtitelineen tyhjennys aiheuttaa kummallista kieltelyä vanhemmissa.

Hyväksi havaittu leikki on myös isin jalan pureminen. Kummallisia ääniä pääsee kun yllättäen iskee hampaat kiinni paljaaseen jalkapöytään. Tämä leikki on tosin vain speden ja isin yhteinen, äidin jalat saa olla rauhassa. Hyvä niin, prinsessa leikki lähes vastaavaa leikkiä aikanaan äidin reisillä ja takapuolella, heti kun oli oppinut kävelemään. Ei ollut kovin mukavaa kun ruokaakin laittaessa yhtäkkiä tunsi hampaat ahterissaan.

Ruokapuolella sen sijaan on ongelmia. Sapuskat joita vanhemmat ja sisarukset syö, on in ja pop, ja ne saa vain harvoin aikaan köhimisiä. Toisin on valmisruokien kanssa, paloja sisältävät purkkiruoat laittaa väkisinkin kakomaan. Maito ei maita kuin aamuisin, päivisin syötäisiin mieluiten vain kaikkea kiinteää ilman että päälle joutuu juomaan mitään.

Yöt onneksi nukutaan. Päiväaikaan sen sijaan vaihtelevasti. Singulair on toistaiseksi vakikäytössä, sen nautiskelu kun piti lopettaa perjantaina. Irkku päätti kuitenkin pitää pojan singulaireissa siihen asti, kun oma lomareissu on tehty. Sen jälkeen voi sitten vaikka sairastua taas kunnolla, mutta olisi kovin ikävää jos keuhkiksen iskisi päälle juuri reissun alle tai vanhempien poissaollessa.

Tiesittekö muuten, että spedellä on aivan yhtä tarkka kuulo kuin aikanaan oli rotikallamme? Ei tarvinnut kuin avata jääkaapin ovi niin rotikka oli samantien keittiössä. Samoin toimii speden kohdalla tiskikoneen luukku, niin hiljaa sitä ei kukaan osaa avata etteikö spede sitä kuulisi olkkariin. Onneksi keittiöön saapumisnopeus on  toista luokkaa kuin rotikalla oli, yleensä koneen luukku lävähtää kiinni siinä vaiheessa kun spede kurkkaa keittiön ovelta.

Pesukone on viimeinkin hyväksytty vaarattomaksi kapineeksi, enää sen rummun pyöriminen ei aiheuta pelkokohtauksia mutta pakko sitä on silti kurkata joka kerta vessanovelta. Maistellakin sitä pitää, jopa siinä määrin että toisinaan otsaluu punoittaa liiallisesta läheisyydestä. Samoin käy usein keittiön alalaatikoiden kanssa, yksi kumaus nupissa ei riitä vaan laatikko on pakko kiskaista otsaluuhun muutamaan kertaan.

Elämme siis vauva-ajan lopputunnelmissa. Kohta pikkuSpede on taapero ja irkku vauvavapaa. Surullista vaikkakin luonnollista.