Vallankin jos sitä harjoittaa toisen haastattelussa käyneen neitosen kanssa. Sitä me näet harjoitimme. Kiivaasti. Innokkaasti. Täynnä spekuloinnin riemua. Kävipä näet niin että eilen töissä minuun iski totaalinen masennus. Varmuus siitä että ei onnistu, minähän en kouluun pääse sisään ja sillä siisti. Tämän merkillisen masennuksen ja totaalisen omiin kykyihinsä luottamattomuuden aiheuttaja oli niinkin pieni ja simppeli juttu kuin saamani vastaus kysymykseen.

Kysyin näet samaisen koulun ja samaisen linjan käyneiltä kollegoilta että mites niitä hakijoita mahtoi olla silloin kun he hakivat sinne kolme-neljä vuotta takaperin. Vastaus tyrmistytti; 268 hakijaa ja 12 oli otettu opiskelemaan. Siis selvä tapaus! Ei koulupaikkaa minulle! Aivan varmasti liki kolmensadan hakijan joukossa on kymmeniä muita jotka sopivat alalle yhtä hyvin kuin minä ja tunnetustihan tämä nainen on lotonnut samalla rivillä kohta kymmenen vuotta saamatta latin latia eli arpaonnea ei tosiaankaan ole.

Onneksi työpäivä itsessään oli vauhdikas joten töissä en asiaa ehtinyt jäädä murehtimaan, en vielä sittenkään kun tuntien osalta homma oli hanskassa ja aloin suunnitella yhteenlaskujen hajoitustaulua. Silloin näet luottamusmies paukahti paikalle ja tottahan sitä juttua riitti vaikka kuinka ja paljon siinä touhun lomassa. Luottamusmies tosin liputti sataa pääsyni puolesta, totesi että eihän sen ole väliä montako hakijaa on, riittää kun on niiden kahdentoista joukossa jotka valitaan. No just niin. 

Silti, ketutti kun kotia kohti kävelin. Yritin miettiä ja miettiä vastailinko kaikkiin kysymyksiin järkevästi vai sittenkin niin että menetin mahkuni samantien, mitä jos en pääse, soitanko sinne heti kielteisen vastauksen tultua ja kysyn perusteluja ja mitäs minä muuten sitten teen syyskuun jälkeen? Olen jo valmiiksi luvannut itseni kahden ykkösen kimppakäyttöön, mitäs hekään sitten tekevät jos en pääse? Ja entä tämän meidän kakkosen muutama oppilas, he joiden kanssa olen nyt tehnyt enemmän töitä, kukas heidän kanssa sitten touhuaa?

Kotona oli pakko avata naamis samantien ja todeta että kas, se toinen hakijahan on paikalla. Aikamme siinä pälisimme kysymyksistä ja totesimme että meillä oli kuin olikin sama haastattelija, totesimme myös sen että haastatteluja ei tehty kuin tasan yhdessä huoneessa ja niiden alkamisajankohta jokaisena kolmena haastattelupäivänä oli tasan tarkkaan kello kaksitoista. Siitähän ne spekulaatiot sitten lähtikin sillä kun naiset jotain keksii niin sehän keksitään ihan tosissaan, oli se sitten absoluuttinen totuus tai ei.

Minun haastatteluaikani oli ollut päivän viimeinen. Pianko siinä kaksi naista laskee että hakijoita haastatellaan kahdeksan kappaletta päivässä, sillä jokaiselle haastateltavalle oli varattu puoli tuntia aikaa. Aivan yhtä nopeasti kaksi naista laskee senkin että jos haastattelupäiviä on vain kolme niin haastateltavia kertyy yhteensä 24. Eli hurraa, me molemmat olimme selvinneet niistä todennäköisesti sadoista hakijoista haastattelukierrokselle asti, johan sekin on aikamoinen saavutus!

Ja kun naiset spekuloi niin tottahan sille tarvitaan varmistavia lausuntoja. Kuten nyt siskoni toteamus siitä että yleinen käytäntö on haastatella kaksi kertaa niin isoa joukkoa kuin opiskelijoita ollaan ottamassa. Hurraa, mehän olemme ihan spekuloinnin maailmanmestareita sillä jos 12 valitaan ja 24 otetaan haastatteluihin tarkoittaa se sitä että puolet sakista otetaan opiskelemaan! Jouduin siis hieman nielemään aiempaa näkemystäni siitä että mitään mahkuja kouluun ei ole päästä, onhan tässä nyt kuulkaa 50 prosentin mahdollisuus.

Yksi asia meitä molempia silti kummastutti kovin; koulu jota käydään osin etänä nettiyhteyksiä hyväksi käyttäen ilmoittaa haastatelluille valintojen jälkeen postitse. Miksi ei sähköpostitse? Onhan se nyt ihan kamalaa että valinnat tehdään maanantaina ja sihteeri lähettää postitse tiedon tiistaina. Entä jos tieto lähetetään kakkospostissa? Sehän on perillä vasta torstaina tai vielä kamalampaa, perjantaina. Kuka hittolainen sitä niin pitkään osaa odottaa? 

Ja toisaalta, uskaltaako moista kuorta edes avata. Tieto kun lähetetään myös niille joita ei ole valittu. Tsiisus. Onpa hyvä että lähdemme viikonlopuksi mökille, ehkä en ihan saa sydänkohtausta tätä miettiessä. Mutta niin. Haastattelutilanne ei jännittänyt yhtään, haastatteluun meno ei jännittänyt yhtään keskiviikkona mutta nyt kuulkaa, nyt jännittää ja ihan tosissaan. Mitä jos en pääse. Mitäs sitten? Sitten on edessä uudet mietinnöt siitä mitä teen talvella. Ja missä. Millä ihmeellä tuuppaan itseni uudelleen koululle töihin? Rähmä!

Ehkä menen asioiden edelle mutta se suotakoon anteeksi, kuuluu tapoihini tämä pähkäily. Onneksi tänään on töissä luvassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ts vedän siellä kuin viitamaan susi oman ja toisen toivottavasti tulevan ykköseni väliä. Eilen olin tutustumassa toiseen ykköseen johon olisi tarkoitus mennä ja voi herttinen, oliko ne meidän kakkosetkin noin pieniä viime vuonna? Lapset muuttuu ihan älyttömän paljon ensimmäisen kouluvuoden aikana, kyllä se niin kuulkaa on.

Vaan niin kuulkaa, tosiaan. Me olemme lähdössä sinne mökille tänään. Appiukko täyttää vuosia viikonloppuna, 63 vuotta pamahtaa lasiin huomenna. Spede on tämän päivän pois tarhasta koska ukko on pekkasella ja heidän on tarkoitus hakea ukon sisko kyytiin ja painella lahjaostoksille. Mukavaa on tuo! Aion samalla nakittaa ukon noutamaan apteekista täisuihketta sillä aion käsitellä kaikkien päät vielä kolmannen kerran ihan varoiksi. 

Eilen pelmasin speden hiuksia täikamman kanssa illallakin, tutkin päänahkaa ja hiusten juuria ja totesin että ei siellä elämää näkynyt mutta muutamassa hiuksessa oli tiukasti kiinni saivare. Jokainen saivare oli tosin niin kaukana päänahasta että oletettavasti nuo on kuivuneita ja vanhoja mutta silti. Sitä en sitten tiedä kuinka järkevää on vaihtaa merkkiä kesken menon mutta kun. Suihketta on kehuttu kovin joten menköön.

Josta taas tulikin mieleeni. Poika 17v yllätti äitinsä positiivisesti ja hengaili kotona kun palasin työmaalta eilen. Kättä särki aika paljon, sitä on särkenyt nyt oikeastaan kaiken aikaa tiistaista asti. Poika on saanut vapautuksen työsalipäivistä ja liikunnasta ja opettaja on luvannut katsoa hänelle korvaavia tehtäviä menetettyjen tilalle eli kouluhommat vaikuttaa suht hyviltä taas vaihteeksi. Juttelimme niitä näitä ja poika lähti jalkamiehenä kaverilleen.

Teinikin yllätti äitinsä iloisesti, tai sanoisinko että kertakaikkisen riemukkaasti. Tämä näet oli tiistai-iltana kiikuttanut kaikki poikaystävänsä kamat poikaystävälle, ottanut omat kapineensa ja ilmoittanut ettei lähde matkalle. Poikaystävän kaveri oli lopulta ostanut teiniltä tämän matkan ja juhlan kunniaksi teini kävi eilen leikkauttamassa hiuksensa. No niin! Poikaystävä ei ole siis enää poikaystävä ja se jos joku kuulkaa ilahduttaa äitiä!

Myös poika 15v on yllättänyt äitinsä. Äiti näet ihmetteli kerran jos eräänkin miksi wilman kautta ei näy poissaolojen yhteenvetoa kunnes hoksasi että asetukset on päin prinkkalaa. Säädettyäni asetukset kuosiin totesin että voi htti. Nytkö se sitten alkoi. Ei plussan plussaa missään, sen sijaan tunnilta myöhästymisiä vaikka muille jakaa. Edessä on siis kehityskeskustelu ja painokas sellainen, jotain rajaa tähän touhuun!

Todettakoon vielä näin suht loppuun että prinsessan kasvot on rupivapaat joten lääkekuuri toimii paremmin kuin hyvin! Spede on aiheuttanut jälleen kerran naurua kanssaihmisissään, tämä näet oli eilen tarhalla välipalan jälkeen sanonut tädille menevänsä kotileikkiin ja ennen kuin täti ehti kissaa sanoa oli poika kiskaissut housut jalastaan ja ryhtynyt silittämään niitä kotileikkinurkkauksessa. Tädeillä oli ollut naurussa pitelemistä, kun hain poikaa nämä kehuivat vuolaasti sitä kuinka hauskaa onkaan että lapsi on pienestä pitäen niin täydellinen herrasmies että silittää jopa verkkarinsa. Höhöö!

Siinä samalla tuli tädin kanssa keskusteltua siitä kuinka jotkut lapset on tuulta nopeampia ja kuinka hän voi vain kuvitella speden kuuluvan samaan kastiin. Totta. Minuthan yllätettiin vähemmän iloisesti muutama päivä sitten kun vessaan hiippailin. Ihmettelin näet lattialla pytyn vieressä ollutta lätäkköä ja oletin speden pissanneen pahasti laidan ohi. Kukkua kans, totuus selvisi samantien kun olin ottamassa paperia rullasta pyyhkiäkseni lätäkön pois. Spede oli ilmeisesti nakannut vessapaperirullan vessanpyttyyn ja todettuaan sen olevan liian iso nostanut sen takaisin telineeseen. Että sellainen tapaus.

Ja nyt kuulkaa jatkan aamukahvilinjaa. Ja alan lukea blogeja. Viikonloppuna ei päivityksiä tule sillä mökki-nettiyhteys-postaus on toimimaton yhdistelmä enkä ole vieläkään saanut appiukkoa vakuuttumaan siitä että valokaapelin kaivaminen ennen sähköliittymää on vallan järkevää touhua, ihan yhtä järkevää kuin esim julmetun nettimaston nostaminen pystyyn siihen mökin pihaan. Hmmm.. ihmeellinen appiukko kun ei nyt sellaisiin edes suostu *höhöö*. Se on siis moro ja viettäkää kivakivaperjantai ja niin, viikonloppukin samoilla sanoilla!