Loman viimeisiä päiviä viedään, siis ukon osalta. Toisaalta tuntuu että omakin loma loppuu kun ukko palaa työmaalleen vaikka kotonahan tässä edelleen ollaan lasten kanssa. Kesä menee aina yhtä nopeasti, kesälomasta puhumattakaan. Harmillista! Etenkin nyt kun tuntuu että kuraa tulee niskaan sen minkä ehtii.

Soittelin eilen pojan 16v isällekin päivällä, eksä oli jokseenkin järkyttynyt siitä kuinka maansa myynyt poika oli ollut edellisenä iltana. Hyvä niin, totesin, kun poika ei halunnut edes kalaan isänsä kanssa illalla niin se jos joku kertoo siitä että jonkinlaista ajatustoimintaa tämä harjoittaa itsekin. Koska eksä ei juurikaan ole ollut mukana näissä hankalissa tilanteissa lasten suhteen niin toki tämä suhtautuukin sitten erilailla tapahtumiin. Nyt hän oli suorastaan huolissaan siitä ettei ollut saanut poikaa kiinni päivällä, hän kun itse oli töissä, ja kysyi voisinko minäkin koettaa soitella tälle, ettei tämä vain tee mitään tyhmää kun on niin allapäin.

Olivat sentään jutelleet pitkään, tai no pitkään ja pitkään, pojan touhuista mutta arvatenkaan poika ei ollut kertonut kunnolla isälleen mitään. Tuuminut vain että kun hän ei voi isä puhua näistä. Ei voi. Asiaan liittyy kaveri jonka isä on moottoripyöräkerhossa joten hän ei saa puhua. Eksä-parka oli tämänkin vuoksi kauhuissaan, äänestä kuului että mielessä vilisi ajatukset siitä onko poika velkaantunut, kiristetäänkö tätä, onko hän joutunut pahaan välikäteen. Minä totesin eksälle että se on jälleen yksi hätävalhe lisää pojan suusta. Niitä hän viljelee aina kun paikka on paha, etenkin isälleen.

Koetin sitten minäkin poikaa kiinni, tällä loppui puhelimesta akku sopivasti ensimmäisen hälytysäänen jälkeen. Seuraava tunti kuluikin iloisesti jutellen siskon kanssa, sisko on suunnilleen parasta terapiaa itselleni silloin kun oikein tuntuu että kaikki menee hanurilleen ja hommat lähtee lapasesta eikä enää tiedä mitä, missä ja milloin. Sisko on harvinaisen fiksu kapine, jos näin voi sanoa. Kysyi kesken puhelun sitäkin kuinka itse jakselen, miltä minusta tuntuu. Ja entä ukosta?

Niin, kyllä minä tiedän että ei pojan touhut johdu siitä että olisin epäonnistunut tämän kanssa. Kuten ei teininkään viiltely johtunut siitä. Tiedän, vaikka väkisinkin se ajatus nostaa päätään tasaisin väliajoin. Totesin siskolle saman minkä ukolle aiemmin, nämä ovat kaksi vanhinta. Kasvamassa on vielä neljä lisää, hirvittää jo valmiiksi mitä kaikkea onkaan edessä. Sisko lohdutti toteamalla että ehkä nämä kaksi oli niitä pahimpia ja seuraavat on jo sitten leppoisampia hoidella. Ehkäpä niin.

Ennenkaikkea sisko painotti sitä kuinka tärkeää on se että meillä on ukon kanssa näin hyvä parisuhde kun on. Että varmasti tästäkin päästään eteenpäin yhdessä ja sekin lujittaa suhdetta entisestään. Toivottavasti niin. Maanantai-illan keskustelut kun alkoi vähemmän yhteishenkisesti, tuolloin ukko aloitti toteamalla että joko hän tai poika lähtee. Hänen kuppinsa on täynnä. Johon minä totesin, mitenkäs muutenkaan, että selvä, laittelen sitten asuntohakemusta matkaan ja muutan lasten kanssa pois.

Toki minä ymmärrän ihan yhtä hyvin kuin siskokin ukon sanomisen. Turhautuuhan tässä, hermo menee, ketuttaa ja tuntuu että ihan sama mitä tekee niin kuraa vaan tulee niskaan. Eikä se ukkokaan sitten enää hetken päästä ollut kahta sakkia tekemässä, totesi vain kuinka väsynyt hän on. Aivan kuten minäkin. Mutta ankeat ajat meille on tulossa, tänään kun poika kotiutuu ilmapiiri muuttuu jäätäväksi aina kun tämä näyttää nenänsä ja tämä on tieto. Sitä ajatellen voi olla ihan hyväkin että ukko palaa töihin ensi viikolla.

Iltapäivemmällä sain pojankin kiinni ja moottoripyöräkerhoista tämä ei lausunut sanaakaan minulle vaan totesi suoraan että pelikoneisiin ne kaikki rahat on mennyt. Minä latelin pojalle ilmoituksia siitä mitä jatkossa tapahtuu, ihan ensin edessä on kotiaresti jonka kestoa en osaa vielä sanoa, kotihommia rangaistuksina ja etuisuuksien menetyksiä. Jotain kautta lähdetään hakemaan apua ja poika maksaa kuin maksaakin joka euron takaisin näiden kaikkien sanktioiden lisäksi. Pojan ääni oli kovin allapäin mutta en antanut pienintäkään signaalia jonka mukaan äiti olisi leppynyt ja valmis unohtamaan koko jutun. Viimeinen niitti minunkin arkkuuni, ainakin toistaiseksi oli tämä.

Ja nyt näitä pommeja on tosiaan jo kaksi. Odottelen kolmatta kauhusta kankeana suunnilleen, vanhan sanonnan mukaan kun ei tule kahta ilman kolmatta. Eilen ukko manasi pitkään ja hartaasti todeten että se on sitten lääkärireissu edessä taas. Ei selän tai lonkan tiimoilta, vaikka niiden takia taitaa lääkäröintiä olla vielä luvassa, oikea jalka kun on puolitunnoton ja varpaat turvoksissa kuin mitkä. Kramppejakin pukkaa edelleen tasaiseen tahtiin.

Tämä lääkärireissu joka nyt on edessä johtuu eturauhasesta. Muutama vuosi takaperin ukolle iski näet eturauhastulehdus ja tuolloin olimme molemmat jokseenkin kauhuissamme ensimmäisten oireiden ilmestyttyä. Ukko pissasi verta, joten kauhistus lienee varsin ymmärrettävä. Nyt on sama tilanne mutta tällä kertaa se kauhistus jäi suoraan pois ja hyppäsimme kerrasta manailuun. Hoito kun saattaa kestää pitkään. Voi prkl! Ilmeisesti se maanantain Puuhamaan-reissu toimi laukaisijana tällä kertaa, ukko kun totesi pulittuaan lasten kanssa altaassa että siellä vesi oli vielä kylmempää kuin järvessä. Ei kiva ei.

Tähän loppuun lisään nyt ihan itseni ja muidenkin piristykseksi hassun hauskan tapahtumasarjan parin illan takaa. Minähän istuskelen tätä nykyä kuistilla sen minkä olen netin ääressä. Puupenkit vaan tuppaa tarraamaan näillä helteillä inhottavasti reisiin kiinni joten olen levittänyt istuma-alueelleni pyyhkeen joka tuntuu varsin mukavalta hanurin alla. Tiistai-iltana otin ja palasin istuma-asemaani hypäten vauhdilla takaisin ylös.

Jumankekka että teki kipiää reidessä. Helkemandeeri. Ampiainen! Sopivasti penkin reunan kohdalla niin että tätä ei todellakaan tullut huomioitua siinä istahtaessa. Ja pistihän se, miksi ei olisi pistänyt. Olisin minäkin pistänyt jos olisin jonkun ahterin alle jäämässä. Onneksi lääkekaapista löytyi aloe vera-geeliä ja sepä olikin aine, puolen tunnin päästä pistokohdan turvotuskin oli kadonnut ja ainoa mikä piikityksestä muistutti oli punainen pistojälki.

Vaan kirosin minä. Tämäkö on kiitos siitä että kannan mehiläiset ja ampiaiset elävinä ulos meiltä? No, opinpa ainakin katsomaan kunnolla mihin takamukseni länttään. Ja nyt, se on moro ja viettäkää mukava torstai!