Ainakin luullakseni. Varmaa ei ole vielä mikään, vasta huomenna saan edes jotain selvyyttä. Eli jonotin terkkarissa kolme tuntia kuullakseni että lääkäri ei kykene tekemään ultraa saati kuuntelemaan sydänääniä. Samalla kerralla lääkäri kysyi sairaslomasta (ei kiitos, omista lapsista ei lomaa oteta), kertoi kuukautisvuodon tapaisesta vuodosta jota saattaa tulla liki koko odotusajan kuukautisten aikoihin ja siitä että nyt vain odotellaan mitä luonto päättää.

Kolme tuntia. Aivan turhaa istumista. Tai niin, olihan meillä hyvät keskustelut parin muun jonottajan kanssa, lähinnä siitä kuinka terveydenhoitotakuu ei toimi täällä, kuinka lapset edes pitäisi hoitaa muiden edellä ensiavussa ja miten epäoikeudenmukaiselta tuntuu että nykypäivänä juopot saavat nopeimmin hoitoa ensiavussa. Politiikkaa siis... Äänestyskäyttäytymisestäkin keskusteltiin.

Niin siis kuitenkin. Tutkimuksena oli kohdun koon kokeileminen vatsan päältä, huomiota kiinnitti se että lääkäri näytti kovin miettivältä koettaessaan. Aivan kuin jokin olisi vaivannut häntä. Neuvoina oli rauhoittuminen, eli siis elämä mahdollisimman rauhalliseksi, lepo ja "töiden välttäminen". Tänään olen pyrkinyt toteuttamaankin lääkärin ohjeita eli en ole kotiintultuani tehnyt muuta kuin maannut ja katsellut televisioa. Onneksi mies oli juuri laittamassa ranskalaisia ja kananugetteja kun tulin, eli lapset ja äitikin ruokittiin samaan syssyyn.

Vuotoa ei onneksi ole ollut yhtään aamun jälkeen, ei sen puoleen kipujakaan, tosin niitä ei ollut yölläkään. Ja nyt jos koskaan toivon että vaistoni on oikeassa, jotenkin tuntuu että kesken ei ole mennyt. En usko siihen. Ja aina hullummaksi muuttuu, väitän, että tunsin kahdesti lääkäriä odotellessani vauvan liikkuvan. Ja niin väitän tuon nytkin tehneen kun tätä kirjoitan... Vielä ei pitäisi tuntua mutta toisaalta, olen tuntenut aiemmistakin kerta kerralta aikaisemmin liikkeet, junnusta muistaakseni jo viikolla 13.

Jään siis odottamaan, soittelen aamulla neuvolaan ja koetan sopia sydänäänten kuuntelun iltapäivälle kun mies kotiutunut töistä. Aamupäivällä on pakko sen verran työskennellä että teen ruokaa, mutta muilta osin pyrin huomisen olemaan aloillani.