Aamu alkoi kertakaikkisen mainiosti, mitä sitä moittimaan. Se autohavainto oli kyllä piste iiiin päälle! Ja aina parani, ukon siskokin heräsi ihmismoisiin aikoihin ja huhhahhei! Omatekoinen ja kotikutoinen Italianpata ( jos tahdotte reseptin, pyytäkää niin kirjaan sen tännekin) oli valmiina jo ysiltä aamulla. Hieman ennen kymppiä suuntasin tien päälle pienempien (junnu, prinsessa ja spede) kanssa ja kas, jokainen miinus oma joukko, siis aina ukon siskoa myöten tuijotti tietä kysellen mikä helvaan ollaan menossa.

Puoli yksitoista me olimme jo uineet koko revohka. Tottahan lapset jatkoi touhujaan järvessä, paitsi spede joka halusi keinuun näyttämään taitojaan. Ihan ne ei riittäneet, myöhemmin päivällä kuulin lapselta kuinka kyseessä ei suinkaan ollut mukkelismakkelis vaan lähinnä bäkkäri jonka hän heitti. Hmm... bäkkärin tulos oli samainen lapsi hiekkaa hiuksissaan, kropassaan ja suussaan ja itku silmissä kun sattui kun tömähti maahan. Ehkä tulos ei ollutkaan ollut odotettu?

Hieman ennen yhtä kotiuduimme, minä kiikutin ukon siskon tenavineen kotiinsa ja todettakoon että jos joku oli villinä koko reissun ajan oli se ukon siskon puhelin. Se näet soi, soi ja taas soi, milloin soittaja oli keskimmäinen sisko, milloin isomman tytön kummitäti, milloin tämän äiti, aka anoppi, aka mummu. Mummua käsiteltiin sen verran matkan aikana että ukon sisko, jonka isompi tytär on kieltämättä lievään hysteerisyyteen taipuvainen, kertoi kuinka isompi tytär oli saanut illalla hysteerisen itkukohtauksen kaivatessaan mummua.

"Kun tahdon yöksi sinne ja niin että *******serkkukin pääsee, kun mummu ei ole ikinä kotona kun ******serkku soittaa vaan aina mummu on hoitamassa keskimmäisen lapsia tai mökillä tai kaupoilla tai viemässä sitä keskimmäistä milloin mihinkin." Ei ollut vaikea arvata että prinsessa oli puhunut serkulleen mummuristiriidoistaan. Mainittakoon tässä yhteydessä että olen aiheen ottanut prinsessan itsensä kanssa puheeksi ja pitänyt huolen siitä että prinsessa tietää että minulle tämä on arvokkain asia maailmassa sisarustensa keralla ja jos mummu ei huomaa kuinka ainutlaatuinen tämä on niin se on voi voi, minä toivon että prinsessa ei saa pahaa mieltä ja jos puhelut mummun kanssa sen aiheuttaa kannattaisiko niitä välttää.

Ukon sisko kertoili kuinka serkkutyttö oli soittanut illalla mummulle ja itkenyt puhelimessa. Peläyttänyt sekä mummun että tämän miesystävän. Saanut aikaan ketjuliikkeen. Joka toki laitettiin sekä mummun että ukon siskon toimesta turhaksi koska "prinsessa on yöpynyt mummulla jatkuvasti ollessaan pieni kuten on serkkutyttökin". Jaa, miten minä en tällaista muista, jos totta puhutaan? Prinsessa oli ehkä NELJÄSTI yötä mummulla alle yksivuotiaana.

Serkkutyttö taisi olla saman verran? Ja mitä hittoa sillä edes on merkitystä? Loppuuko tapaamistarve siihen kun lapsi kasvaa? Eikö teini-ikää lähenevällä ole enää oikeutta mummuun! Tsiisus että kiitän onneani siitä että minun mummuni oli mummuja kuolemaansa asti! Tsiisus että kiitä onneani että isomummu oli isomummu ja samalla supermummu kuolemaansa asti! Herranen aika kuinka monta kaipuuta elämässäni hän osasi hoitaa vain olemassaolollaan ja sillä että häntä kiinnosti!

Oli miten oli, minä palasin reissusta iloisin, vaikkakin sekavin mielin. Eikä sitä sekavaa mieltä helpottanut alkuunkaan se että ukon siskon pihapiirissä seisoi anopin auto. Huomautettakoon että ukon keskimmäinen sisko asuu samassa pihapiirissä joten vierailu oli kaiketi meneillään siellä. Ukon siskon toteamus ei tosin helpottanu oloa tippaakaan, tämä kun totesi että hän arvasi että äiti pelästyi. Vielä vähemmän oloa helpotti prinsessan takapenkiltä lausuma lause jonka tämä ajoitti siihen kohtaan kun olimme jättäneet muun revohkan kyydistä; taas mummu on keskimmäisellä, ei se meistä välitä.

Ehkä minun olisi pitänyt astella sisään keskimmäiselle ja todeta anopille että HV! Tai edes mikä nyt? Tai näytellä hunajaa? Tai kysyä mikä mättää? Tai jotain. Sen sijaan minua ketuttaa sikana speden synttärit jotka on vajaan kahden viikon päästä. Minua ketuttaa kaikki joka liittyy anoppiin. Ukon keskimmäinen sisko oli ollut fiksu ja kiva, soittanut jonkin aikaa sitten ukolle ja todennut että hei heillä on muutto. Kai tulet ja autat. Ukko oli ollut ikävä ja todennut että muuttakaa, älkää antako hänen häiritä, me lähdemme ralleihin. Oikeasti! Tämä on jotain aina yhtä uskomatonta! Me emme ole saaneet IKINÄ apua keneltäkään muulta kun kuin ukon siskolta ja siltä nuorimmalta ja meidän pitäisi aina olla auttamassa.

Kuten huomaatte olen taas kerran lievästi kypsä. Lohduttavaa kyllä, kummityttö, siis se ukon siskon toinen, tuli meille yökylään ja yhtä lohduttavaksi koen sen että oma siskoni auttaa aina niillä keinoilla kuin pystyy kuten myös ukon siskokin. Niin ja se nuorinkin! Ehkä tämä ei ole vielä menetetty! Niin tai näin! Eilinen oli toisaalta hiivatin kiva mutta toisaalta, anoppini tuntien tämä kaikki potkaisee minua vielä takaisin. Huhhahhei!

Ja hyvää keskiviikkoa (lauantaita jos ei kalenteria kurkita!)! Ja se on moro!