Aika se kai on herätä tämäkin. Meille on pesiytynyt ajoittain täsmäiskuja tekevä pimeänpelko. Siis ajoittain, ei tämä tosiaankaan tavanomaista ole mutta eipä tämä ole myöskään ensimmäinen kerta. Edellisestä vierailusta on tosin jo hyvinkin kuukausi ellei enemmänkin, mutta yhtäkaikki, rasittavaa on se. Se kun iskee järjestäen kolmen jälkeen yöllä ja ilmenee hysteerisenä "pelottaa, pelottaa, kummitus pelottaa"-kirkumisena joka saa hetkessä äidin ja isin hermon kiristymään.

Tiedän, ei saisi kiristyä. Mutta kiristyyhän se, siihen kirkumiseen kun ei auta tippaakaan lohdutukset, ei puhe, ei väliin nostaminen, ei yhtään mikään muu kuin valot tai telkkari. Just. Kun ensin on harjoitettu kirkumista kummituksesta siirrytään kirkumaan "kakkonen päälle, laita kakkonen päälle". Olenkin harkinnut ihan tosissani television heittämistä ulos makkarin ikkunasta. Olen jopa harkinnut ihan omaa makkaria jossa moista kapistusta ei olisi mutta jossa toki spede voisi seuranani nukkua.

Niin, telkkarin makkarista poistamisen kohdalla kun on yksi suht kookas kanto kaskessa; ukko. Että ei telkkaria makkarissa, älä nyt hullujas puhu. Ja hänhän ei tuohon lähde. Ei todellakaan. Toisaalta, nyt kun spede on hyvinkin jo varttunut sinne 4v paremmalle puolelle niin tokihan tuo saattaa himpan myöhäistäkin olla jo. Voin hyvinkin kuvitella ne tappelut ja väännöt ilta-aikaan kun pitäisi mennä nukkumaan. Etenkin nyt kun ukko on ollut pitkään saikulla ja totuttanut lapsen jälleen täysin omaksi iltaseurakseen, ts spedehän ei mene nukkumaan yksin.

Tuntuukin että kaikki speden kanssa nukkumisen kanssa tekemäni työ on jälleen kerran nakattu kankkulan kaivoon. Mielenkiinnolla odotan ukon seuraavaa iltavuoroa ja sitä kuinka saan lapsen ominpäin makuulleen. Huoh. Onneksi tämä pimeänpelko ei ole sentään vakikaveri, muutenhan se saattaisi olla ikäänkuin katastrofaalisen hankalaa touhua. Ja silti, ihmetellä täytyy. Että mistä ihmeestä tuo lapsonen on pimeänpelon saanut kun kenelläkään muulla tässä torpassa sitä ei ole ollut koskaan. No, kaipa sitä pitää olla joka lajin edustajia tässä joukossa.

Vaan niin kuulkaa, tarkimmat lukijani onkin aikaa sitten hoksanneet tämän syksyn olleen jokseenkin stressiperäinen. On ollut opiskelua, junnun koulujuttuja, teinin muuttoa, rahasotkuja ja vaikkas mitä. Ne rahasotkut nyt edelleen on osittain olemassa, vaikkakaan ei alkuperäisessä mittakaavassaan mutta silti. Se on muuten kumma juttu että kun jossain kohtaa talous menee sekaisin niin sen kääntäminen takaisin oikealle kurssille vie aikansa. 

Vie sittenkin että tulot pysyy suht vakiona jolloin olettaisi että se sekaannuksen aiheuttanutkin asia nollaantuu ajan mittaan ja niin, varmasti näin käykin mutta se nollaantuminen tuntuu olevan ekstrahidasta. Tai sitten se hitaus johtuu siitä että tässä samalla on ostettu talvirenkaat, vuorattu kellari ja maksettu minun opintomaksuni joka sekin oli reilu kolmesataa ekkeä. Hmmm. Uusimman ison loven, ja samalla tasaantumisen hidastajan, suoritin maanantaina kun maksoin teinin takuuvuokran joka sekin oli likemmäs kolmesataa.

Vielä olisi autoon osien hakemista, menoeränä reilu kaksisataa, ja jouluvalmistelut joiden kohdalla en enää tiedä mistä rahaa kehitän, tänä vuonna kun verottaja ei muistanut ukkoa edellisvuosien tapaan. Tuntuu aika karulta todeta että jouluun on aikaa reilu kolme viikkoa ja minulla ei ole ensimmäistäkään lahjaa kenellekään eikä edes pienintä ideaakaan siitä millä rahalla niitä hankin. Olenkin harkinnut ihan tosissani kirppareita ja hobbaria pelastajiksi mutta tiedä sitten missä kohtaa niitäkään harjoittaisi kumpaakaan.

Isommat ei enää mistään krääsästä perusta, tämähän tiedetään kyllä, vaan toiveissa on uutta läppäriä  (no can do!), nintendoa, kännykkää, kahvinkeitintä ja vaikkas mitä. Pienemmille taas käy onneksi suunnilleen mikä vaan kunhan se on kiva mutta kun minä en niitä suunnilleen mitä vaan välitä tänne kuskata. Muutenkin tavarapaljous ahdistaa, alakerrassa majailee vino pino pikkuautoja ja bakuganeja puhumattakaan cocoista, yläkerta taas on legojen, palikoiden ja ukkojen sekä sotilaiden miehittämää aluetta. 

Ja se rahasotku. Se nyt ei ole enää kuin juuri ja juuri muutaman saturaisen kokoinen mutta kun siihen kylkeen on luvattu useampi saturainen korkoina niin sanotaanko niin että minä odotan sitä loppusuoritusta kuin riivattu. Se riivattuna odottelu vaan ei nyt oikein auta, YYA-toveri kun odottelee itsekin sitä rahaa aivan yhtä riivattuna sillä homma on mennyt sitä kiharaisemmaksi mitä pidempään se on kestänyt ja sitä lopullista asioiden setviämispäivää odotetaan heillä varmasti vielä riivatumpina kuin meillä, ne kiharat kun ovat saaneet YYA-toverin juoksemaan vinhaa kyytiä lakimiehillä, pankissa, lakimiehillä, pankissa ja vaikkas missä. Perinnöt ei ole aina simppeleitä ei.

No, rahaahan se vain on mutta näin jouluhankintojen painaessa päälle se raha tuntuu määrittävän osaltaan stressitasoja ihmisellä, ei sille mitään voi. Eikä asiaa todellakaan helpota se että vaatekaappeihin kurkkiessa toteaa että aha. Ristiäiset olisi sunnuntaina mutta mitäs sitä nyt puetaan päälle itse kullekin. Spedelle ja junnulle vaatteet kyllä löytyy mutta entä prinsessalle? Itselle? Onneksi lahjoimme suvun nuorimman jo reilu kuukausi sitten joten lahjahankintoihin ei sentään tarvitse ryhtyä.

Siirrynpä nyt ihan suosilla mielekkäämpiin asioihin. Eilinen meni juosten. Ehei, esseetä en kirjoittanut kuin pari tuntia aamusta ja voinkin todeta että huh, se on oikeastaan loppulausumaa vaille valmis, tosin se loppulausuma on todnäk aikas pitkä ja vaatii todnäk aika paljon työtä, ja edessä on kumpaisenkin esseen osalta lähinnä tarkistamista ja kenties lisäilyjen tekemistä. Huomenna on niiden palautuspäivä eli tänään pitäisi urakoida niistä kumpainenkin loppuun kunhan sinne asti ehditään.

Se juokseminen liittyi lähinnä teiniin ja ukon serkkuun sekä tietysti itseeni. Minä näet koetin tavoitella teiniä puhelimella jo aamusta, kas kun tälle oli vuokrafirmassa joku iloinen ihminen todennut tiistaina tämän soitettua sinne että ehei kuule, avaimia sinne asuntoon et saa ennen kuin olet maksanut myös joulukuun vuokran, ja tottahan tällainen asia oli pakko saada sitten setvittyä. Tosiasia kun oli valitettavasti se että jokaisen liikenevän irtoroponi olin laitellut takuuvuokraan maanantaina ja teinille on rahaa tulossa vasta ensi viikon maanantaina.

Teinihän ei tietenkään vastannut, kukas 19v niin tekisi jos käy iltatyössä ja kukkelehtii puolet yöstä. Niinpä minä loikkasin autoon himpan ennen yhtätoista ja huristelin kelaan viemään palkkalappuani todisteeksi siitä että ei, en ole tienannut miljoonia ja ei, minulta ei tarvitse ottaa pois enää yhtään enempää sen jo otetun lisäksi siitä huikeasta kelan päivärahasta. Todettakoon tässä kohtaa että ei, työntekoa ei tosiaan kielletä mutta en sanoisi että siihen kannustetaankaan, hieman siitä jää ehkä pskan maku suuhun jos kahden päivän työstä lopputulema kukkarossa on kymmenen euroa enemmän kuin olisit saanut ilman sitä työtä.

Kelasta kipitin reippain askelin pankkiin siirtääkseni vakuutusyhtiön liikennevakuutuksesta palauttaman ruhtinaallisen viiskymppisen omalle tililleni josta ukko saattoi sitten siirtää sen serkkupoikansa tilille. Serkkupojan autothan on ollut perinteisesti minun nimissäni jo vuosikausia, tämä nyt myyty tosin oli viimeinen tätä mallia sillä jatkossa autot kulkeutuu tämän sydämen valitun nimiin. Pankilta kaasuttelin kotiin sillä teini oli viimein antanut itsestään elonmerkkejä ja ilmaisi saapuvansa puolen päivän aikaan kotosalle.

Kotosalla ennätin pyöriä kotvan ennen kuin teini tuli ja hetken päästä siitä kiidettiin jo kohti vuokrafirmaa. Vuokrasopimus täytettiin, siinä samalla täytettiin asuntotukihakemus loppuun ja vuokranmaksulappuja saatiin vino pino mukaan. Ei hajuakaan kuka se iloinen "et saa avaimia ennen kuin"-heppu on ollut mutta eilen sitä ei vuokrafirmassa näkynyt, mukava naiseläjä luukun toisella puolella kun totesi että tervetulemast sitten avaimia noutamaan vaikkas heti aamuysiltä.

Vuokrafirmasta kaasuttelimme kelaan viemään niitä asumistukihakemuksia, siitä postiin muuttoilmoituksen tekoon ja kas, kello olikin jo likellä kahta. Pikainen piipahdus kaupalla, ostin viimeisillä rahoillani kolme suklaakalenteria ja kolme maksalaatikkoa, teini työmaansa pihaan ja pikalounaalle kotiin. Maksalaatikkoa lautaselle, pikaruokailu, kahvinkeitin päälle ja spedeä noutamaan. Ketutti kovin siinä kohtaa, olin näet ehdottanut samantien ovesta sisäydyttyäni että josko ukko hakisi speden, minä kun EN jaksaisi enää liikkua mihinkään ilmansuuntaan. Ei hän jaksa. Aha.

Ei liene kenellekään yllätys että loppupäivän minä noin suunnilleen vaan olin. Toki siihen oleiluun liittyi myös pitkähkö puhelu pojan 17v anoppikokelaan kanssa, tämä kun oli jäänyt kovin ihmettelemään miksi poika 17v menee usein mieluummin isälleen yöksi kun tulee kotiinsa joka sijaitsee sentään tämän koulun vieressä, ja siinä tämän asian jutustelun lomassa tuli selitettyä muutenkin ummet ja lammet pojan 17v sielunelämästä. 

Jos ette arvanneet syytä miksi näin niin voin kertoa; meillä on rahahanat kiinni. Tai kiinni kiinni, suht tiukalla mitä tulee lapsiin. Me emme suostu kustantamaan jatkuvaa edestakaisin ajelua skoballa pisteiden a, b ja c välillä toisin kuin iskä joka ostaa, ostaa ja ostaa bensaa kunnes aika-ajoin saa jonkinlaisen hermoromahduksen ja sättii pojan 17v alimpaan httiin sopiakseen riidan myöhemmin ja ostaakseen taas bensaa.

Illalla saatuani, pienimmät aka junnun ja speden, yöpuulle touhasin vielä lämppäreitä itselleni ja pojalle 15v. Tarkoitus oli niitä lämppäreitä tuunata myös pojalle 17v mutta tämäpä ilmoittikin jäävänsä tyttikselleen yöksi. Greyn anatomian jälkeen siirryin sänkyyn ja niin, kuten aiemmin totesin, heräsin hysteeriseen kirkumiseen himpan jälkeen neljä. Nyt hysteerikko makoilee sohvalla vällyjen alla ja toivottavasti on torkahtanut uudelleen mutta epäilenpä että ei.

Tänään on ohjelmassa esseiden loppuhionta nyt aamusta, teinin kämpän siivoustarvekartoitus päivällä ja illansuussa tavaroiden kuskaus eksän ja poikien kanssa. Ihanaa. Tosin tämä ihanuus aiheutti pienimuotoista murinaa siskoni taholta, hänen pojallaan kun on nimpparit juuri tänä iltana ja onhan se nyt ihan törkeää että a. sisko ei leivo nimppareille vaikka leipookin sitten lauantaina ristiäisiin ja b. tämä ei edes saavu katraansa kanssa nimppareille vaan ennemmin muuttaa omaa tytärtään.

Sisko, maailmankaikkeuden kohtuuttomin ihminen aika-ajoin. Ensinnäkin, minusta nimpparit on turhat. Siis TURHAT. En ole koskaan tajunnut miksi sellaisia pidetään sillä meidän suvussamme sellaista tapaa ei ole ollut. Toiseksi, minulla EI välttämättä ole yhtä paljon sitä aikaa kuin siskolla. Ei. Olkoonkin että sisko käy töissä, tosin tämä on ollut liki kuukauden nyt kotona saikulla ja vapailla, ja tälläkin on lapsi mutta hei, minulla on lapsiA.

Ja ei. Minusta torstai ei ole mitenkään typerä päivä muuttaa, ehei. Ei ainakaan silloin jos teini on saanut vapaan juuri sille torstaille ja pystyy muutettuaan kulkemaan heti huomenissa töihin ihan jalan ilman että joutuu maksamaan bussikyydistä. Ehdottoman paljon plussaa tästä muuttopäivästä annan jo siksikin että hei, minulla tosiaan menee lauantai leipoen ja sunnuntaina on ne ristiäiset. Että hyvä päivä se on muuttaa, nih!

Ja nyt luulen että siirryn kotvaksi lehden lukuun ja ehkä koetan saada ainakin sen toisen esseen tarkistettua ja kenties korjailtua jos se korjailuja kaipaa. Josko sen saisi täysin pois käsistään ennen kuin vie edes spedeä tarhaan niin ei jää kuin se toinen enää aamupäivälle. Se on siis moro ja viettäkää kivakivatorstai, minä pyrin samaan!