Jopa meni torstai livakalla vauhdilla, nih! Työpäivä kaiken kaikkineen sujui miellyttävän reipashenkisellä tahdilla, ennen kuin kunnolla huomasinkaan kello oli jo yhdessä ja ohjattava pääsemässä koulusta. Harmikseni joudun jälleen kerran toteamaan että ei, en ehtinyt taaskaan vaihtaa sanaakaan oman open kanssa ja tämä on ehkä se eniten itseäni nyppivä juttu koko hommassa. Syysloman jälkeen tähän on PAKKO keksiä joku järkevä ratkaisu sillä tosiasia on se, että aamuisin emme ehdi ajatuksia vaihtaa ja toisaalta taas oman ohjattavani poistuttua on opekin jo poistunut rakennuksesta.

No, toisaalta, yhdet tunnuksetkin on edelleen saamatta joten jännitystä tulenee olemaan ilmassa tilipäivänä sillä tadaa, enpäs pääsekään merkitsemään syyslomaa lomapäiviksi itselleni ja koska hops vaan, koulusihteerikin sattuu olemaan sairaslomalla tämän viikon ei hänkään voinut niitä sinne merkkailla. Rehtori oli sitä mieltä että hätätilanteessa ne voidaan toki merkitä jälkikäteenkin mutta niin. Kuulemani perusteella rehtori ei aina muista hoitaa ihan kaikkia hommiaan loppuun asti eli tiedä häntä muistaako tämä sitten kuittailla jälkikäteen näkemiään lomapäiviä.

Eilen luokassa oli jälleen pääsääntöisesti koululainen. Ulkoilussa olikin sitten tarhalainen, tai oikeastaan ulkoilusta palaillessa sillä kas, lapsi otti ja karkasi pihamaalta. Kaipa sitä pitäisi sanoa edistykseksi sitäkin, sillä lapsi karkasi kiertoteitse sisälle ja oman luokan ovelle ja yhtä ainoaa itkevää lasta ei taaskaan rappusissa tullut vastaan eli nyrkit oli pysynyt kurissa sisälle siirtymisen ajan. Harmillista kyllä tämä karkaaminen aiheutti väkisinkin sen, että tämän päivän ulkoilu peruuntui, sanktiota kun on pakko antaa jos tahtoo että edes jossain kohtaa päästään tilanteeseen jossa siirtymätkin toimii AINA kuten niiden pitäisi.

Kotiuduttuani olin jokseenkin vapaata vailla. Siis melusta. Ja tietenkin täällä oli kaksi tenavaa sillä päällä että mekkalan määrä oli vakio. En osannut hoitaa olotilaani muulla kuin toteamalla että vttu joo, mä lähden shoppaan. Se shoppaan lähteminen oli käynyt toki jo työmaalla mielessä, kas kun spede tarvitsee ehdottomasti uudet kurahousut mutta vielä kotiin ajellessa olin jokseenkin sitä mieltä etten jaksa juuri tässä ja nyt moisia ajatella vaan hankin ne sitten syyslomalla. Soitto ukon siskolle ja tadaa, ihan yhtä hullu meno oli sielläkin ja ihan yhtä meluvapaata kaipaava ihminen, ukon sisko on siis ollut sijaisuuksia painamassa tarhalla koko viikon, eikä aikaakaan kun hengasin jo siskon ovella.

Shoppausreissulla päätin viimein toteuttaa monta vuotta hautuneen investoinninkin. Poistuinkin tokmannilta paitsi niillä kuriksilla, niin myös pyykkitelineellä, varustettuna. Tämän torpan pyykkitelineethän on mallia iäkkäät ja kumpainenkin on kokenut erinäisiä kolhuja uransa aikana, toinen on teipattu, väännetty ja solmittu naruilla pystyasentoon, toinen puolestaan teipattu niin ettei sitä ole edes mahdollista taittaa kasaan. Sen kokoontaittomahdottomuuden muistin vasta keskiviikkona kun riepotin täydessä tällingissä ollutta telinettä alakertaan ripustellakseni siihen meidän alakertalaisten pyykit kuivumaan.

Kyllä kuulkaa nyt kelpaa kun voi nakkoa pyykkitelineen kasaan makkarin nurkkaan odottamaan pyykkipäiviä ja ah, aina paranee, sillä nythän osa turhasta juoksustakin saadaan pois. Jotenkin nurinkurinen olo ollut jo vuosia kun on pessyt pyykkiä alakerrassa ja kantanut märät pyykit yläkertaan kuivumaan, kuivat taas on kannettu takaisin alakertaan niiden vaatekertojen osalta jotka kuuluu alakerran kaappeihin. Jatkossa kiikutankin vain yläkertalaisten, eli prinsessan, junnun ja poikasen 16vee vaatteet yläkertaan joten säästän paitsi aikaa myös vaivaa jos tarkkoja ollaan. Yläkerran telineiltä saa tämä lauma opetella ihan itse viikkailemaan ne kaappeihin sillä hei, oikeasti. En minä enää ehdi saati jaksa ihan kaikkea tehdä!

Hämmästyksekseni jaksoin istua kaikessa rauhassa jopa iltaysiin olkkarissa. Siirtyminen sänkyynkin vei oman aikansa, kas kun tämä naaman jokapäiväinen maalaaminen aiheuttaa myös jokapäiväisen maalienpoiston, mutta sittenkin olin tiukasti unessa jo ennen iltakymmentä. Ukkokin oli simahtanut untenmaille jo ennen yhtätoista ja se on kyllä ihme joka oikeuttaa ehdottomasti kiskomaan rastia seinään jos toiseenkin! Ilmanko tämä oli täynnä toimintaa ja touhua nyt aamulla herättyään, hyvä ettei tehnyt mieli potkia tätä ovesta ulos sillä oikeasti, minä en ole heti herättyäni moottori käynnissä. Voiteluöljyä tarvitsee saada, nih!

Tänään onkin tosiaan viikon viimeinen työpäivä ja samalla myös viimeinen työpäivä ennen lomaviikkoa. Oikeastaan aika ihanaa ja mukavaa! Lapset on kieltämättä aika valmiita lepäilyyn, sekä omat, että ne joiden kanssa koululla työskentelen. Syysloman jälkeen alkaakin sitten se viimeinen rutistus ennen joulua ja voi pojat, se on aina ihan omanlaisensa rutistus tuolla työmaailmassa se. Vaan jaa, taidanpa siirtyä maalipönttöjen ääreen ja kaipa näille kutreillekin pitää koettaa jotain tehdä, toiste en kyllä föönaa niitä märkinä erilailla kuin olen ne tottunut föönaamaan sillä oikeasti... Hulluus iskee!

Mukavaa perjantaita kaikille ja se on moro!