Että kettuuntuneen ja väsyneen naisen kanssa ei ole pelleileminen. Että välillä olisi ihan oikeasti parempi olla hiljaa tai ainakin miettiä hyvin tarkkaan mitä ja miten sanoo.

Illalla todellakin ketutti ja risoi. Ihan hienoa käyttää tämäkin aamupäivä juoksemalla pitkin poikin, etenkin jos ja kun puoli yötä menee loikkiessa korvavaivaisen speden kanssa. Ja koska ketutti, en tietenkään voinut kysyä suoraan ukolta että miten olisi, jos sinä veisit aamulla junnun eskariin, ettei minun tarvitse ensin hosua yhdeksäksi sinne, sen jälkeen kotiin katsomaan apetta spedelle ja tekemään pikaisesti kotihommia välissä, yhdeltätoista taas lekuriin speden kanssa, kotiin vauhdilla laittamaan spede päiväunille ja sen päälle kenties apteekkiin ja varmasti junnua hakemaan ennen yhtä.

Eihän väsyneet ja kettuuntuneet naiset tee niin, ehei, kettuuntuneet ja väsyneet naiset toteavat että voi htti kun on hienoa juosta edestakaisin koko aamupäivä ja missä hiton välissä sitä edes ehtii spedeä päiväunille laitella kun koko aamupäivä on pelkkää ravia pitkin poikin. Viisas mies toteaisi tietysti tässä kohtaa jotain tyyliin "no mä voin viedä junnun aamulla" tai "mä voin kyllä käydä sit apteekissa jos tarvitsee ja hakea samalla junnun". Viisas mies ei totea tässä kohtaa "jaa niin joo, sul on se lääkärikeikkakin siinä aamupäivällä".

Vielä tuolloin en tosin vetänyt ukko-hernettä nenään vaikka reippaanlaisesti ketuttikin (kai sellainen herne on?), ehei, sen kiskasin vasta nyt aamutuimaan. Spede heräili viiden aikaan yllättävän rauhallisesti nukutun yön loppupuolella ja jollain ihmeellisyydellä sain tämän nukahtamaan takaisin. Oikeasti se ihme oli tutti-nunnu-äidin käsi pään vieressä-yhdistelmä. Varttia vailla kuusi havahduin itse hereille ja hiivin jälleen kerran hiljaa kuin hiiri makkarista pois.

Kahvinkeitin päälle, läppäri auki, vaatetta niskaan ja aamusauhulle. Tähän aamurituaaliinhaan kuuluu tämän perään kuppi kahvia, aamulehden luku netin kautta, vessakäynti, blogien selailua, aamutv:n kuuntelua toisella korvalla. Sisälle hiipiessäni tajusin heti että nonni, siellä se vaistopetteri huutelee hereillä makkarissa. Ei vessaa, ei kahvia, ei mitään ennen toisen vellin vääntelyä ja tarjoilua.

Koska vain harvan lajin olen todennut yhtä hankalaksi kuin vellipullon täyttelyn spede sylissä, syöksyin laittamaan vellin pulloon speden kätistessä edelleen makkarissa. Pullo mikroon ja spedeä hakemaan ja kuulkaa, siinä se miehen ylimaallisen suuri virhelause tuli... "Missä sä oikein olit taas, joka aamu sama juttu" totesi mies peiton alta nostettuaan juuri speden viereensä. MITVIT?!

Missäkö minä olin? Aamusauhulla, velliä laittelemassa ja jos ihan rehellisiä ollaan, minun olisi kuulunut olla myös vessassa. PRKL! Minun pitäisi saada edes yhtenä aamuna, jolloin spede herää selvästi oman rytminsä vastaisesti liian aikaisin, pukea ilman että vain heitän vaatteet jotenkin päin päälleni, istua vessassa kuulostelematta korva höröllä joko se nakkaa tyhjän vellipullon lattialle, istua rauhassa sohvalla kahvikuppi kourassa ilman että minua potkitaan vierestä tai hakataan päällä olkapäähän.

Ja PRKL, jos edes tätä hiljaista, rauhallista hetkeä ei minulle voida suoda, niin silloin on kyllä VARMASTI parempi pitää suunsa kiinni, tai ainakin miettiä mitä sieltä päästelee etenkin kun itse voi maata vaikka puolille päivin siellä sängyssä jos siltä tuntuu. Että kuulkaa!

Tiedän, osasyy ketutukseen puhkesi jo eilen aamupäivällä kun ukko myi toisen automme pois. Minä kun olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että vaikka minä en välttämättä autoa tarvitse päivittäin niin se, että talossa on kaksi autoa on helpottanut minun elämääni paljon. Ei ole tarvinnut sovitella lasten lääkärikäyntejä tai omia menojaan mitenkään sen mukaan, onko mies aamu- vai iltavuorossa. Ja nyt kun sitä toista autoa ei enää ole, niin mies kulkee vallan töissä tuolla joka on.

Siksikin oli eilen illalla pakko heittää ukolle tekstiviestiin kommentti siitä, kuinka lekurissa olisi voinut vaikka illalla käydä JOS olisi ollut auto, mutta se autohan seisoo miehen työpaikan pihassa tätä nykyä sen ajan kun mies on töissä. Onneksi se pahin ketutus oli illalla miehen tullessa töistä kotiin jo hieman laantunut ja yö laannutti sitä lisää, mutta tuo aamuinen lause... Kuulkaa, se ketutus palasi potenssiin sata. Risoo kuin pientä marakattia banaanin puute.

Ja nyt, irkun on parasta suoriutua herättelemään koululaisia, etsimään prinsessalle takkia kouluun (kun kaikki menee päin p-ttä niin kaikki tosiaan menee päin p-ttä), prinsessan takista kun hajosi eilen vetoketju tietysti ja muutenkin riehumaan apinanraivolla että saan kaikki kuviot mitkä on hoidettava ennen junnun vientiä ja joista osa kuuluisi aamupäivätoimiin, hoidettua pois jaloista.

Viettäkää muut ketutusvapaa perjantai, irkku kettuuntuu vaikka kaikkien puolesta tämän aamupäivän. Se on moro!