Meillä on nukuttu. Oikein todella. Speden yskä katosi päivän mittaan, illalla en antanut enää pojalle mitään lääkkeitä yötä vasten. Näinköhän tämä oli tässä? Hengitys ei edes vinkunut enää illalla ja yö meni mukavan rauhallisissa merkeissä. Vaan onhan se nyt silti niin, että vaikka yhden saa kuntoon, saa olla sydän syrjällään jonkun muun takia.

Illansuussa odotimme kotiin poikaa 13v. Oli luvannut tulla seitsemältä hoitamaan pois oman osionsa eli sille illalle oli pojalle napsahtanut alakerran siivousvuoro, päälle piti tehdä läksyt. Poika 13v on yleensä aina myöhässä, joten se, ettei tätä näkynyt vielä kymmenen yli seiska ei tullut mitenkään yllätyksenä irkulle. Ukko sen sijaan otti ja soitti perään, eikä aikaakaan kun irkku tajusi miehen äänestä että kaikki ei ollut aivan kuten piti. Poika oli selittänyt puhelimessa, että tältä oli mennyt taju eikä tuolla tuntunut olevan mitään käsitystä kellonajasta.

Koska nyt kuitenkin poika 13v on hyvinkin erilainen kuin esim siskonsa 16v, ei mikään ole tämän kanssa mahdotonta. Ehei, poika on tosiaan poltellut röökiä, myöhästelee alvariinsa, eka pöhnäkin on kuulemma jo otettu jne. Lisäksi poika menee herkästi joukon mukana ja ajattelee vasta jälkeenpäin, joten tuomio oli simppeli. Joko tältä tosiaan on mennyt taju, joka selittäisi sen sekavuuden tai sitten tämä on kännissä kuin käki. Joko tahi. Tosin pojassa on vielä yksi asioita aina vaikeuttava tekijä, eli poika on luonnonlahja huijaamisessa.

Ukko lähti hakemaan poikaa kotiin. Poika oli todellakin sekava, emme saaneet hänestä mitään ulos sen suhteen mitä oli tapahtunut, edes päivän tapahtumia koulun ruokailun jälkeen tämä ei tuntunut muistavan. Pojan kaverille soitto ja kaveri kertoi, että poika oli tiputettu päälleen reilun metrin korkeudesta toisen pojan toimesta. Just joo ja hurraa! Mikäs siinä, soitto terkkarin ensiapuun, ukko lähti pojan kanssa sinne ja minä jäin yökuosittamaan pienimpiä. Siinä yökuosituksen lomassa soitin exälle joka soitti sitten jo takaisinpäin juuri kun olin saanut speden sänkyyn.

Kallovammojen, edes aivotärähdysten kanssa ei ole leikkiminen, exä jos joku sen tietää hyvin, tämä kun löi talvella kaatuessaan päänsä, niin että tärykalvoon tuli muutama reikä ja tällä epäiltiin hetki jo kallonmurtumaakin. Kysyi, pitäisikö hänen lähteä tänne, jos vaikka lähettävätkin pojan sairaalaan. Minä selvittelin asiaa soittamalla lopulta ensiapuun kun ukko ei vastannut, poika oli juuri tuolla hetkellä ukon kanssa lääkärin katsottavana. Ei aikaakaan kun ukko soitti ja kehui heidän lähtevän juuri kotiin.

Aivotärähdys, mahdollisesti ei tule muistamaan kuulemma koskaan tuon iltapäivän ajalta tapahtumia ja kotitarkkailu. Olisivat lähettäneet taysiin jos kotona ei olisi pystytty tarkkailemaan, mutta tässä kohtaa lienee paikallaan olla tyytyväinen noista lätkäkisoista, ukko valvoi pelin parissa, herätti pojan yhden aikaan yöllä ja uudemman kerran viideltä kun lähti töihin. Ja kyllä, poika on parempi vähitellen, mitä nyt päätä särkee. Tai särki ainakin illalla, tuossahan tuo nukkuu sohvalla edelleen.

Tänään irkulla on ohjelmassa kouluun soitto asian tiimoilta, siltikin, ettei tämä sattunut kouluaikana. Koulukaverin tekosia kun tämä kuitenkin on. Samalla selvitän tiputtajan vanhempien numeron ja soitan heille. Exän mielestä jopa poliisiin olisi syytä ottaa yhteyttä, mutta katsoo nyt, mitä pojan vanhemmat sanovat. Oli miten oli, jälleen kerran sen muisti, kuinka ihanan helppoa ja turvallista on kuitenkin silloin, kun lapset ovat vielä pieniä ja äidin helmoissa.

Nyt poistun aamutoimiin. Se on moro!