Kuten huomaatte, olen palannut netin ihmeelliseen maailmaan. Kiroiltuani, manailtuani ja tutkittuani modeemin ohjekirjaa sekä modeemin asetuksia ja todettuani niiden olevan kuten pitää. Samalla totesin, että modeemi ei pääse ulkoverkkoon eli IP-osoitetta ei kertakaikkisesti ole olemassakaan muuta kuin sisäiselle verkolle. Jolla yksin ei tietenkään tee hölkäsen pöläystä. Tämän havainnon tehtyäni siirryin manailemaan, kiroilemaan ja tutkimaan ulkoseinällä, talon laudoituksen alapuolella, lerpattavaa sokeripalaliitosta joka on meidän nettimaailmamme yhtymäkohta.

Tämän tutkimuksen tein luonnollisestikin pimeässä aamussa taskulamppu apunani kiroillen sitä, etten saanut valokeilaa suunnattua mitenkään järkevästi sokeripalaliitokseen samalla kun koetin sitä kaksin käsin tutkia. Hitto että on kivaa olla kaksikätinen. Kolmas, ja miksipä ei neljäskin, käsi olisi tarpeen. Aikani sokeripalaliitosta tutkailtuani totesin johtojen olevan kiinni kuten pitääkin. Edelleen modeemi vilkutti silti ADSL-valoaan kuin ilkkuen naiselle jolla oli lievä aamustressi jo päällä. Vilkkumisesta korpeentuneena päädyin soittamaan operaattorin vikailmoitukseen. Josta todettiin että tieto laitetaan eteenpäin, koska kyseessä lienee joku kokoomapalvelu johon kaikki nettihörhöt operaattoriin katsomatta, soittelevat aamuseiskalta.

Jatkoin siis manailun, kiroilun ja sadattelun linjalla siinä lapsia herätellessäni, vaatteita kaivaessani ja aamupaloja laitellessani. Kun viimein sain viimeisenkin, huom poika 15v ei kuulunut tuohon joukkoon koska eihän tuo sängystään liikkunut mihinkään huudoista, kutitteluista ja kiroiluista huolimatta, aamukärtyn ovesta ulos, nappasin taskulampun, ruuvimeisselin ja sakset mukaani ja suunnistin uudelleen ulos tuijottamaan sokeripalaa.

Naisen logiikan mukaisesti päätin kokeilla vielä kerran josko se vika kuitenkin olisi siinä halvatun liitoksessa, johto kun repsotti niin mukavasti pitkin lumihangen pintaa vaikkakin se itse sokeripala oli edelleen sievästi ulkolaudoituksen alareunassa pitäen otteessaan sekä sitä maassa repsottavaa osaa että laudoituksen alta tulevaa linjaa. Irrotin johdot, kopistelin sokeripalaa josko siellä sisällä vaikka olisi ollut jotain ylimääräistä ja kuorin johtojen päät uudemman kerran auki siinä taskulampulle kiroillessani. Niin, edelleen oli kovin hämärää ulkona vaikka kello oli jo kahdeksan.

Ja katso. Nettiyhteys heräsi. Kuin taikaiskusta. Hetken päästä kulkeudun siis uudemman kerran talon nurkalle aseenani paitsi vasara myös vino pino nipsuja joilla nakuttelen johdon KUNNOLLA ulkovuorauksen alareunan alle piiloon. Tällaisia ankeita johtojen liitoshommia en kaipaa toiste tänä talvena, niin se on. Mielenkiinnolla odottelen koska operaattorimme soittaa ja ihmettelee suunnattomasti että miten nettimme ei toimi vaikka heillä näkyy että linja on auki ja toimintaakin linjalla on. Kiva. Jei etten sanoisi jopa.

Aiemmasta postauksestani poiketen lapsoset kitisi, kätisi ja vänisi suorastaan yllättävän vähän aamulla. Junnu toki rutkutti ja onko ihme, tälle kun ei tullut uni silmään millään illalla. Vasta yhdeltätoista junnunkin sängyssä vallitsi hiljaisuus. Yö meni junnun osalta koisaten, mutta spede herätteli pariin otteeseen. Tästä öisestä herättelystä on tullut suorastaan tapa, joka on saanut aivosoluni kuumeisesti miettimään mistä se johtuu. Herättely näet on lähinnä unissaan tapahtuvaa äiti-huutelua jolla lapsi selvästikin varmistaa vain äidin paikallaolon, ei niinkään kaipaa mitään. Spede on kovasti isin poika päivisin mutta yöt on näemmä äidin aikaa.

Mitä taas tulee eiliseen postaukseeni niin tästä poiketen yllätinkin itseni keittiöstä kokkailupuuhista aamupäivällä. Pakastimeen vilahti iso satsi pastakastiketta ja lapsille valmistui välipalaksi mustikkavisparia. Merkillistä touhua. Olen ilmeisesti naimisissa hellan kanssa kun sen ääressä häärään jatkuvasti. Varmemmaksi vakuudeksi siirrynkin nyt hellan ääreen laittelemaan ruokaa tulelle. Toisin sanoen keitän perunoita spedelle, jauhelihakastiketta kun on vieläkin jääkaapissa maanantailta. Se on moro ja viettäkää ongelmaton keskiviikko!