Tänäänkin. Viideltä olin jo aivan hereillä mutta sitkeästi pysyttelin sängyssä puoli seiskaan torkahdellen välillä. Eilen kuvio oli aivan vastaava joten huh huh, ehkä se sitä edeltäneen aamun paniikkiherääminen sai jotain toimimaan ihmisessä? Tai sitten ei, mene ja tiedä. Minä näet heräsin muutama aamu sitten siihen että kesken unen !!! tajusin miksi nukun niin vietävän pitkiä unia tätä nykyä. Sehän on se hiivatin aineenvaihdunta! Se kun on hidastunut aika reippaanlaisesti tupakanpolton jäätyä, sitä todistaa jo sekin että aiemmin liian löysät toppahousuni ovat nyt juuri eikä melkein oikeaa kokoa.

Tupakanpolton lopetusta tukevilta sivuilta luin että aineenvaihdunta hidastuu lähes aina tupakoinnin lopetuksen myötä muutamaksi kuukaudeksi ja palaa sitten takaisin normaaliksi, toivottavasti näin tosiaan on. Minä kun en mielestäni syö yhtään sen enempää kuin ennenkään ja silti, 5 kiloa on tullut lisää. Toppahousut on kokoa 36 joten hätää tässä ei vielä ole, painoindeksikin näyttää 22 entisen 19,7 sijaan joten pitäisi kaiketi olla vain tyytyväinen? Mutta kun ei, en ole. Ne kilot kun on kaikki tulleet lanteille ja mahakummuksi, siis oikein tuohon mahamahakohdalle.

No, josko sitä saisi ihan oikeasti aikaiseksi nyt kun vuosi vaihtuu ja a. ostaisi sen uimapuvun ja b. alkaisi käydä uimahallissa edes kerran-kaksi viikossa. Uimahallikortti kun löytyy hyllystä ja käyntikertojakin siihen on ladattuna ruhtinaalliset 30 kappaletta. Haaveissa on välkkynyt jo jonkun aikaa käynnit aamutuimaan, uimahalli taitaa aueta kuudelta. Käytäntö voikin olla sitten hankalampi toteuttaa, minun pitäisi olla jo seiskalta herättelemässä kouluihmeitä matkaan...

Vuoden vaihtuminen saa minut toivottavasti myös virkeystasoon jossa saan aikaiseksi soittaa yhden puhelun ja sen perään hoidella useammankin asian pois kulkemasta. Eilen sydäntäni suorastaan kirpaisi kun soitin Kummit-lehden asiakaspalveluun. Lehti on tullut minulle kymmenkunta vuotta, aina syksyisin sieltä on soitettu ja kysytty otanko vielä vuodeksi ja niinhän minä tein nytkin syksyllä. En edes muistanut koko juttua ennen kuin lasku tuli postilaatikkoon ja minun oli pakko todeta ettei minulla ole yksinkertaisesti varaa lehteen joka maksaa 50 euroa vuodessa. Ei tässä tilanteessa kun sähkölaitokseltakin tuli ilmoitus siitä että he nostavat hintojaan useamman prosentin kerralla ja kun minun varmat tuloni on ihan oikeasti 0 euroa kuussa.

Niin, meidän sähkölämmitteisessä vanhassa talossamme sähköyhtiön hinnannosto tarkoittaa 850 euron lisälaskua per vuosi pelkän sähkön osalta. Ja tämäkin vain siinä tapauksessa että sähkönsiirrosta huolehtiva sähköyhtiö ei päätä lähettää samanlaista aviisia kuin tämä jolta sähkömme ostamme. Todennäköisesti päättää eli sen jälkeen lisälaskua tuleekin Elon laskuopin mukaan 1700 euroa. Se on reilu satku kuussa lisää. Tuo 850 euroakin on laskettu sen mukaan että talvi on ihan hieman lauhempi kuin viime tai tämä talvi, eli todellisuudessa korotus saattaa olla jopa reilun 2000 euroa vuosi. Voi hevosen sanonko mikä!

Jos kohta vielä jonkinaikaa sitten mietin että pärjäisimmekö kuitenkin jollain ilveellä kitkuttamalla vielä vuoden pari niin ettei minun tarvitsisi lähteä töihintöihin niin nyt sitä mahdollisuutta ei enää taida olla. Pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja miettiä mitä sitä tekisi. Vaihtoehtoja, niitä todellisia, on kolme. Joko minä soitan kaupungille ja kysyn lastenhoitotarvetta ja otan tähän mahdollisesti määräaikaisesti kevään ajaksi tenavan tai pari hoidettavaksi.

Vaihtoehtoisesti soitan kaupungille ja kysyn onko heillä tarvetta harjoittelijalle joka harjoittelisi mieluiten jommassa kummassa lähikoulussa kouluavustajan pestiä. Tämä vaihtoehto taas edellyttää kokopäivähoitopaikan hankkimista spedelle, ukko kun on joka toisen viikon aamuvuorossa ja minä taas olisin pois kotoa sieltä aamukasista iltapäivä kolmeen. Kolmas vaihtoehto on sitten se oma yritys. Silloin spedelle saattaisi riittää puolipäivähoito, mitään julmetun isoa tuloa kun minä en lähde metsästämään. 4-600 euroa kuussa käteen riittäisi kummasti, eiköhän me sillä jo maksettaisi ne nousseet sähköt ja saataisi hieman sukanvarteenkin jotain sitä ensi kesän reissua varten.

Mietittävää riittää siis ja on enemmän kuin toivottavaa että tämä minun väsymystilani alkaa tosiaan olla ohi. Ja ehkä se onkin, ehkä minä tosiaan piristyn siinä kohtaa kun joulusta on päästy yli. Jotenkin joulunaika on järjettömän raskasta vaikka tänä vuonna nautinkin joulun laittelusta ihan erilailla kuin vuosiin. Jouluun sisältyy niin paljon ikäviä tapahtumia, sellaisia jotka on saaneet joulusta minulle jonkinlaisen kummituksen.

Josko ne menneisyyden kummitukset nyt olisi irroittamassa otettaan, iskän kanssa on saatu välit kuntoon, äidin kanssa olen tehnyt syksyn mittaan unimaailman kautta rauhan ja viime yönä kävi muut tärkeät manan maille siirtyneet tervehtimässä. Minulle niin rakas mummu, joka kuoli aikanaan myös juuri joulun alla, ja ukon mummu eli isomummu. Eksäkin siinä unessa pyörähti, samoin appiukko ja ukko, ukon sisko. Se uni oli täynnä nuoruuden maisemaa ja lämpöä vaikka se maisema onkin ollut juuri se joku paha johon en olisi halunnut palata. Tässä unessa siitä oli paha kaukana.

Uni tosin aiheutti yhden pikku ongelman. Silloin kun isomummu kuoli minä tein appiukon kanssa selvityksen mummun hyllyihin ja papereihin mökillä. Niistä hyllyistä löytyi pari kirjaa jotka käsittelee talvi- ja jatkosotaa ja niitä kirjoja minä luin puolitoista vuotta sitten kesällä mökillä tehden järisyttävän löydön. Ukon pappa on palvellut rintamalla samassa porukassa minun isäni isän, papan, kanssa. Viime yön unessa hoksasin kuinka samanlaisia mummu ja isomummu olikaan. Pieniä, pyöreitä ja sitkeitä. Koskaan en kuullut kummankaan valittavan elämää, ja kumpikin vietti viimeiset vuotensa yksin omissa kodeissaan. Mummu kuoli tosin jo 18 vuotta sitten ja oli vain 65 (?) mutta samalla kaavalla heidän elämänsä ja kuolemansa meni. Omassa kodissa, yksin, rakkaan harrastuksen lomassa.

Tuleekohan meistä ikinä yhtä elämään tyytyväisiä kuin nämä tervaskannot ovat olleet? Mene ja tiedä sitäkään, toivoa ainakin sopisi.

Vaan kuulkaa, nyt minä siirryn touhuamaan kotihommia. Nenää kutittaa mutta ensimmäistäkään aivastusta ei ole vielä tullut eikä ole tarvinnut niiskuttaakaan joten näinköhän tauti alkaisi taittua? Eilen pärskin jo ihan täysiä tähän aikaan eli lupaavaa on tämä. Se on moro ja oikein mukavaa perjantaita ja uudenvuodenaattoa!