Vaikka minua on ah niin monesti kehuttu mahdottoman nopeaksi liikkeissäni niin toteanpa nyt että jaa-a! Jossain kohtaa sitä nopeutta voisi ehkä himppasen lisätä. Kuten nyt tässä huomisiin palvelusvuosijuhliin valmistautumisessa. Kävi näet niin että minä tosiaan huomasin ihan yhtäkkiä tiistaina että öö niin tuota. Ne juhlathan on ikäänkuin kolmen (!) päivän päästä. Oliko kampaaja tilattu? No ei! Kasvohoito? Pah! Juhlakolttu hankittu? Ja mitä vielä!

Nämä havainnot minä tein siinä iltapäivästä kotiuduttuani prinsessan kanssa sieltä magneettikuvauksesta, joka muuten oli kokemuksena vähintäänkin ikävä. Varsinkin prinsessalle mutta jossain määrin myös äidille joka istui kuvauksen ajan kuulokkeet korvilla tuijotellen prinsessan jalkapohjia jotka, toisin kuin oli lupa, nytkähti joka kerta kun kone alkoi pitää uutta julmettua äänisarjaansa. Enpä ihmettele että ukko pyytää aina sen rauhoittavan alle, prinsessan kohdalla emme huomanneet moista edes kysyä vaikka olimmekin jo pari tuntia aiemmin paikalla kanyylin laitossa.

Oli miten oli, toteanpa vain että kuvaus meni silti hyvin mutta en hetkeäkään ihmettele että reilun puolen tunnin jälkeen putken uumenista tuli esiin jokseenkin kalpea tyttö joka totesi heti autolle päästyämme että hän ei enää IKINÄ tahdo tuohon tutkimukseen. Ei enää IKINÄ! Ja että uskotko äiti, välillä alkoi itkettää kun siellä makasi kun se oli niin ahdistavaa ja siellä oli niin yksin. En, en epäile. En hetkeäkään. Siitä vaan nyt kokeilemaan miltä tuntuisi maata viemäriputkessa liikkumattomana puoli tuntia ja kuunnella kun konekiväärit rätisee ympärillä. Ush!

Vaan niin, niihin havaintoihin. Tehtyäni nämä merkilliset havainnot totesin että a-p-u-a! Ehkä minun tosiaan on syytä ottaa luuri käteen ja rimpautella. Aika tuloksettomia oli ekat rimpauttelut. Asiakas joka kehuu kuinka "ihan koska vaan käy paitsi ei keskiviikkona ennen kolmea, torstaina yhden jälkeen saati perjantaina enää iltapäivästä" voi olla himppasen tiukan paikan edessä kampaaja-ajan saamisessa. Vielä tiukemmaksi tilanne toki muodostuu siitä tosiasiasta että niin, niitä päiviähän on siis tarkalleen KOLME jotka käy ja kyllä, ne päivät on IHAN JUST NYT.

Lopulta sain kuin sainkin ajan ja nyt saankin odottaa jännityksellä aina huomiseen puoleen päivään asti millainen käsittely ja kohtelu on luvassa, kampaaja kun on ihan uppo-outo. Just. No, kunhan nyt suunnilleen ja kunhan sen illan pysyy kuosissa niin ehkä se riittää... Yksi ongelma vähemmän siis mutta ei siinä vielä ollut henkseleiden paukuttelulle sijaa. Kasvot kun oli kuin kurpalla ja kolttua uupui edelleen. Höh.

Tiistaina en jaksanut enempää itseäni moisilla rasittaa, sen sijaan kirjoitin esseen (!) johon minulla ei ole edes lähdemateriaalia. Kiitos PIKI! Olipa kiva kun menit sekaisin juuri kun varasin kirjoja netin kautta ja onpa kiva kun sekaisin menollasi kadotit kirjavaraukseni! Laitoin kouluttajallekin viestiä jossa tiedustelin kenen kautta sitä lisäaikaa saa pyytää, kas kun tehtävänannosta huolehtinut ja arvostelun suorittava opettaja olikin lähtenyt litomaan. Eilen aamulla sain vastauksen jonka mukaan ei hätää, kouluttaja itse arvostelee ne ja kyllä, saat jatkoaikaa.

Nyt hieman epäilen etten sitä jatkoaikaa sitten tarvitsisikaan, teksti kun on muokkailua vaille valmis. No, toisaalta, voin jättää sen oikolukemisen ja muokkaamisen ensi viikon alkupäiville, sillä palautuspäivähän olisi huomenna ja on hyvin epätodennäköistä että ehdin huomiseksi sitä oikolukea ja muokata. Kävipä näet niin että eilen yllätin itseni pahanteosta. Kyllä! Ja jo toiseen kertaan! Apua! 

Riehuttuani aamulla ensin speden tarhaan kiikutuksen, pyykkien viikkailujen, keittiön puunailun, ruoan alulle laittelun, tiskikoneen täyttelyn ja tyhjentelyn, pyykkien kuivumaan kiikuttamisen ja imuroinnin parissa huomasinkin seisovani vessan peilin edessä tuijottamassa intensiivisesti kasvojani. Eikä vielä sekään että tuijotus oli intensiivinen vaan se että samalla nypin kulmiani. Siis kyllä! Siinä minä seisoin ja nypin karvan sieltä, toisen täältä.

Ja kun ei se edes loppunut siihen. Kotvan kuluttua huomasinkin jo levittäväni silmänympärysvoidetta ja taputtelevani kasvovoidetta. Nonni! Jos tämä ei ole merkki keski-iän saapumisesta niin mikä sitten on? Kaiken kruunuksi otin ja soitin kauneushoitolaan varaten ajan kulmien värjäykseen tälle päivälle. Terve! Kyllä nyt on joku osa jossain leikannut kiinni, niin se on! Siinä määrin itseäni alkoi naurattaa kaahotukseni että oli pakko soittaa teini piipahtamaan. Kun äiree on nyt ollut ihan PÖNTTÖ!

Teini tulikin suht nopeasti ja oli ensimmäisenä kysymässä että mikä ihme hajuvesi täällä tuoksuu. Kuulepa nyt, ei se ole hajuvesi, se on äidin ryppyrasva! Ja kyllä, sehän suorastaan käryää ja nyt äiti tietää syynkin. Tottakai sen on pakko kärytä sillä se käry vie vieressäolijan huomion kasvoista, ja tätä kautta, rypyistäkin pois eli sehän toimii! 

Iltapäivästä otinkin sitten jo rauhallisesti, mitä nyt aika-ajoin manasin sitä tosiasiaa että niinpä niin, edelleen on koltun mentävä aukko ja mistä ihmeestä minä sen nyt metsästän perjantain puoleen päivään mennessä. Sen jälkeen kun on ihan turha edes kuvitella lähtevänsä enää kolttuostoksille. Tämä operaatio iskee siis tänään heti kulmien laiton jälkeen. Toivoa sopii että löydän koltun ennen kuin haen speden tarhasta sillä jos en niin huomenaamulla on todellakin kiire!

No, onpa ainakin ohjelmaa tälle päivälle. Muutakin kuin sen esseen hiominen, sitäkin kun harjoitin eilen aamupäivästä kotvan ennen kuin tosiaan yllätin itseni pahanteosta. Sisko minut ohjeistikin tosi tarkkaan koltun hankintatoimen osalta. Otat ne kengät mukaan ja kokeilet sitä ja tätä ja kuule tuollainen ja tuollainen ei sitten sovi ja katsokin ettei se ole sen ja sen värinen ja pyydä myyjä katsomaan sopiiko se vai ei.

Tuli hieman sellainen olo että minä en taida tosiaan osata ostaa edes vaatteita vaikka tätä ikääkin tässä... Toisinaan äänetön sisko olisi ihan kiva, olisi se! Kampaajan aikeistakin tämä kyseli tarkkaan ja siinä kohtaa oli pakko sanoa että ajattelin värjätä harmaaksi koko pääni. Sisko ei ihan niellyt mutta eipä tuo kysellytkään enempiä ja hyvä niin, en kai minä nyt jaksa tälle alkaa selittää suunnitelmiani.

Vaan jaa. Kellokin on jo likempänä puoli seiskaa joten minun pitäisi kaiketi ryhtyä valmistautumaan lasten herättelyyn. Höh. Ei kyl jaksais, tässähän on paljon ISOMPIAKIN asioita mielessä. No, viettäkää oikein kivakivatorstai, minä käytän tämän päivän päättömän kanan tyyliseen säntäilyyn ja se on siis moro!